14. syyskuuta 2017

Hyvää talvea pelakuut ;)


Blogiani seuraavat tietävätkin että innostuin pelargonioista pari vuotta sitten kun sain kaksi siemenestä kasvattamaani yksilöä talvehtimaan. Talvetan pelakuut meidän eteisessä, missä lämpötila ei juurikaan ole huonelämpöä matalampi (eteisessä ei ole väliovea tupaan). Meillä ei myöskään ole autotallia tai mitään muuta lämmintä varastoa.

Innostuin vapaapäivänä pesemään eteisen ikkunat. Sitä en sitten keväällä tehnytkään :o Huono emäntä..
Nyt siinä samalla siistin pelakuita ja osan jo leikkaisin surutta tapeille. Aika paljon niissä oli jo keltaista lehteäkin, osassa nuppujakin.  Leikkasin pelakuut myös viime vuonna syksyllä, ja se osoittautui ihan toimivaksi tavaksi. Varsinkin kun tilaa täällä ei ole hurjan paljon.


Osa pelakuista on vielä kivannäköisiä. Mårbacka on hieman rankkuuntunut, mutta siinä on vielä paljon nuppuja. Ne jätin leikkaamatta. Oli kyllä osassa leikatuistakin nuppuja, mutta tosiaan tilan puutteen takia nekin sitten saksin.
Mitään pakkasvaaraahan tässä ei ole ollut, itse vain halusin muutosta ja siirsin pelakuut eteiseen. Toisaalta olisin voinut viedä pelargoniat kasvariin, mutta jotenkin on niin syksyinen fiilis, ettei sekään käy. Suunnilleen samoihin aikoihin toin pelakat sisään viime vuonnakin.



'Mårbacka'

'Selma'

Se halusi tehdä yhden tummemman kukinnon

'Lustre Deep Pink' on tämän kevään siemenlisäys.
Siitä tulikin yllättävän topakka taimi. Vähän joskus tuppaa siemenlisäykset olemaan hontelompia ;)

'White Splash' ja 'Helena'


Olen hirmu huono muistamaan tai laittamaan ylös esim. perennojen lajikenimiä, mutta pelargonioista haluan tietää ketä he ovat :)

Pelargoniat olivat kesän tuossa etupihan terassilla suloisena sekamelskana. Hujopit olivat taka-alalla, joten kokonaisuus näytti melko kivalle. Yksin osa olisikin ollut aika säälittäviä tapauksia ;)

Blogiini on tullut liuta uusia lukijoita. Se onkin oikein mukavaa! Lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdytte tässä epätrendikkäässä sekamelskatarhurin blogissa ;)


Laitan itselleni muistiin pelargonialistan

- 'Inspire Scarlet' 2015, parin vuoden takainen siemenlisäys. Aloitti kukkimaan ensimmäisenä.
- 'Inspire Pink' 2015, niin ikään parin vuoden takaa siemenestä lisätty, kukkii hyvin
- 'Dander White' siemenlisäys 2016, suht topakka, kukinta ok
- 'Appleblossom Orbit' siemenlisäys 2016 topakka, kukki hyvin
- Mårbacka, ostettu valmiina 2016, still going strong
- 'Lasse', plantsun pistokastaimi 2016, vähän ronkelo
- 'Prins Nikolaj' plantsun pistokastaimi 2016, hujoppi (useasta latvomisesta huolimatta)
- 'Felix, messutuliainen 2016, emotaimi kuoli talvella, syksyllä otettu pistokas selvisi
- 'Red Pandora' valmiina ostettu tulppaanipelargonia 2017, kukkii komeasti. (ostin aiemmin pistokkaan, jonka piti olla red pandora, mutta se olikin joku muu punainen,se ei selvinnyt talvesta, varmaan väärä nimilappu)
- 'Selma' pistokas Pukin puutarhalta 2017, eka Selma kuoli talvella, tämä uusi kukkii upeasti, topakka
- 'Drottning Margrethe' pistokas Pukin puutarhalta 2017, suht topakka, kukinta hyvä
- 'Jyväskylä' pistokas Pukin puutarhalta 2017, kituuttaa
- 'Hillevi' pistokas Pukin puutarhalta 2017, kituuttaa myös
- 'Vera' plantsun pistokas 2017, topakka, mielettömän ihana väri kukassa!
- 'Gesa' plantsun pistokas 2017,ok, vähän ronkelo
- 'Drottning Ingrid' plantsun pistokas 2017, hujoppi
- 'White Splash' Viherlandian puolivalmis taimi 2017, topakka, upea ja runsas kukinta
- 'Helena' Viherlandian puolivalmis taimi 2017, suht topakka, ihana lohenpunainen sävy kukassa
- 'Mosaic Red' Viherlandian puolivalmis taimi 2017, vähän ronkelo, kukki kivasti
- 'Lustre Deep Pink' siemenlisäys 2017, yllättävän topakka siemenlisäys, kukkii upeasti
- ja sitten yksi mysteeriyksilö Pukin puutarhalta, kaunis valkoinen, nimilappu hukkui johonkin....



Ps. Pelakuu on savvoo, kaet se oekeesti oes pelaguu....

28 kommenttia:

  1. Ihan väriyhdistelmä muodostuu noista ikkunan pelakoista!

    VastaaPoista
  2. Sinulla onkin jos jonkinlaista pelakuuta. Komea kokoelma :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen innostunut pelakuista, mulla ovat vielä ulkona. Taitaa olla kohta ajankohtaista siirtää ne varastoon. Sulla onkin kiitettävä lajitelma, ihanasti kukkivat vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ovat vielä keväälläkin ;)

      Poista
  4. Ihanat pelakuut! (Karjalakskii se on pelakuu) Hieno lista myös. Mun pitäsi ehkä innostua noista uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Hianosti kukkii viälä sun pelargooniat! Sopiivat nii hyvi tuaho aakkunalle. Vauhrikkahasti on kokoelma kasvanu :)

    VastaaPoista
  6. What a collection!!! Wow. Thank you for all your advices and names. I have to look for them. Happy gardening and all my best from Austria
    Elisabeth

    VastaaPoista
  7. Ihanat pelargonit! Itse arvon vielä, koska alan kantamaan pelakuita kotiin ja varastoon. Täälläpäin on vielä aika lämmintä, niin en ole pitänyt kiirettä. Leikkaaminen olisi varmasti fiksua, jotta mahtuvat paremmin ahtaisiin tiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään vielä kovin kylmä öitä ole ollut...jotenkin teki mieli siistiä tuolla ulkosalla, joten kiikutin kasvit eteiseen...

      Poista
  8. Upeat pelakuu-kasvatukset sinulla ja niin nätisti saviruukuissa. Mielenkiintoisia lajikkeita sinulla, tuo Selma kiinnostaa.. on todella kaunis kuten muutkin!! Ihanteellinen talvetuspaikka, kyllä heidän nyt kelpaa käydä talvilevolle, vaikka vielä ovat niin elinvoimaisesti kukassa. Minäkin kannan omani varmaan viikon sisällä, toin ne jo lähemmäksi ovea niin sitten saa nopsasti sisälle jos kiire tulee.

    VastaaPoista
  9. Very nice post. I really like your beautiful plants collection. Good luck with your gambling...:)
    Henry

    VastaaPoista
  10. Upea kokoelma ja tuo kuisti on, kuin juuri pelaguita varten suunniteltu. Täällä on vielä aika lämmintä, mutta taidan lähipäivinä tehdä saman pelaguiden siirto-operaation. Kunhan saan ikkunat pestyä. Tuli keväällä pestyä vain ulkoa ja sisältä, välit jäi pesemättä.

    VastaaPoista
  11. Paljon on vielä kukkivaakin, enkä yhtään ihmettele, että osasta jo tekee mieli latvoa taimet pienempään tilaan, kun sinulla on noita noin paljon! Taidanpa olla juuri päinvastainen kasvattaja, nimistä ei minkäänlaista tietoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin vain haluan olla perillä ketä nämä ovat ;)

      Poista
  12. Tarkat muistiinpanot Sinulla on noista pelakuista. Ja samalla jämptiydellä ne on leikelty, laputettu ja laitettu talvisäilöön. Omani ovat vielä pitkin terasseja huvimajaa. En millään malttaisi vielä alkaa niitä leikkelemään, kun vasta alkoivat kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii kyllä leikata, minullakin osa kukkii vielä. Saksin ne sitten myöhemmin...

      Poista
  13. Sulla onkin oikein terhakoita pelkuita (sanoo meikäsavolainen). Pelakuut ovat kiitollisia kasveja, ja ah, niin kauniita monine väreineen.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)