9. marraskuuta 2014

Kuukauden puutarhakuva

Useissa blogeissa on otettu vastaan Karoliinan -blogin kiva puutarhakuvahaaste. Tuttuun tapaan heräilen vähän myöhään tähän mukaan ja laitankin mukaan kuvat kahdelta kuukaudelta. Ei kai haittaa ;) Haaste on sen verran kiva että ilman muuta otan sen vastaan.

Syyskuussa elämämme muuttui toisenlaiseksi. Muutimme rivitalosta pieneen tönöön. Saimme oman tontin, jolle on tarkoitus tehdä viihtyisä ja oman näköinen piha ;) Tontilla kasvaa kaksi vaahteraa. Ne ovat mielestäni hyvin kauniita, siksi valitsin nämä kuvat.

Syyskuu
Lokakuu
Tarinaa vaahterasta

"Pohjoismaissa vaahteraa ei ole koskaan palvottu, mutta Keski-Euroopassa se on ollut pyhä puu jo pakanuuden ajalla. Vielä keskiajallakin puu oli uskonnollisen kunnioituksen kohteena. Sen juurille pirskotettiin viiniä ja jos puu kaadettiin, niin kansa paljasti päänsä ja polvistui rukoukseen. Vaikka Suomessa ei palvottu metsävaahteraa, sitä pidettiin kuitenkin pyhänä pihapuuna.

Tärkein kulttuurillinen merkitys meillä perustuu kuitenkin puun käyttöön monien vanhojen työkalujen ja tarve-esineiden valmistuksessa.

Vaahteran suurta merkitystä osoittaa sen runsas käyttö maantieteellisissä nimissä. Eri puolilla Suomea vaahterasta on käytetty hieman erilaista nimeä. Maamme itäosissa esiintyy pitkän vokaalin sanoja: vaahder, vaaher, vaahter, vaater jne. Länsiosissa on taas käytetty lyhyttä aa:ta eli vahder, vaheri, vahtera, vahteri jne. Vaahteran perään on liitetty usein erilaisia luonnonkohteita. On olemassa esim. Vahterinmäki, Vahteristonpelto, Vahteristonsuo ja paljon muita. Usein alueet on nimetty luonnonmukaisen esiintymän mukaan, millä on ollut merkitystä kun vaahteran luonnonvaraisia esiintymiä on pyritty kartoittamaan.

Kuten monia muitakin puulajeja, metsävaahteraa on pidetty sairauksia parantavana puuna. Eräs tällainen hyvin tunnettu yksilö kasvoi 1800-luvulla Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa. Usein vanhemmat toivat sen luo iltaisin lapsiaan, jotka sairastivat vitamiinien puutostauteja kuten keripukkia ja tarkoitus oli parantaa heidät puun kyljestä erittyvällä mahlalla. Kun lasta näin siveltiin, mumistiin samalla loitsuja ja taikasanoja sekä toistettiin lapsen sairauden nimeä. Tämä kaikki toistettiin kolmena perättäisenä torstaina auringonlaskun aikaan. Jotta olisi saatu hyvä tulos, piti lapsen olla alaston ja jonkin hänen vaatekappaleensa olla sidottuna puuhun.

Kalevalassa vaahtera mainitaan kuusi kertaa ja siinä kerrotaan sen käytöstä vaajaksi, aisaksi ja vasuksi. Hoikkuuteen ja norjuuteenkin kiinnitettiin huomiota, koska siskolle aiottiin tehdä varsi vaahteran vesasta. Vaahterasta on myös tehty lauluja kuten romanttinen "Vanhan vaahteran laulu"."

Teksti lainattu täältä Metsätieteiden laitos



Tervetuloa blogiini Marika uuden blogisi myötä!
Welcome to my blog photoJanna!


16 kommenttia:

  1. Mukavat kuvat, alimmaisesta tykkään erityisesti, entisenä puutarhahulluna kottikärryt tuttuakin tutummat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin tänne tälläisen tukevan "raksamallin". Kyllä passaa kärrätä nyt ;)

      Poista
  2. Hienot kuvat. Mun puutarhassa ei ole vaahteraa, mutta onneksi taloyhtiön alueella etupihan puolella niitä on useita, on se kaunis puu!

    VastaaPoista
  3. Kivat kuvat ja kiinnostavaa tietoa vaahterasta.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia!
    Tuo alempi sai huuleni nousemaan reunoistaa ylöspäin:)

    VastaaPoista
  5. Kivat kuvat. Pitäisi enemmän kuvata myös työvälineitä eikä aina niitä työkohteita. Kottikärryillä ja kottikärryillä on muuten paljonkin eroja. Sain pari vuotta sitten anopin vanhat kärryt kakkoskärryiksi, eikä niillä kyllä tee mitään. Liian pienet, kiikkerät ja rengas on aina tyhjänä. Olen pitkään harkinnut vanhanoloisten maitokärryjen hankintaa. Niitähän myydään nykyisin mm. puutarhaliikkeissä. Niillä kulkisi monenlaista ämpäriä, säkkiä ja työvälinettä. Ei tietenkään irtonaista maa-ainesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mökillä kahdet kottikärryt. Toiset ovat tukevat ja toiset sellaiset vihreät ja huterat. Jälkimmäisiä kutsun sunnuntai-malliksi, koska olevat kehnot työnteossa ;)
      Nämä onkin sitten oikeat raksamallit :)
      Maitokärryt ovatkin varmaan kätevät monessa kohdassa.

      Poista
  6. Aivan ihana kuva tuo jossa on kottareitten rengas! Ihan juliste ainesta =).

    VastaaPoista
  7. Rakas vaahtera!
    Mummolani puutarhassa kasvoi suuri vaahtera, jonka alla oli pihakeinu. Muistan sen ihanana paikkana. Silloin jo solmin rakkaussuhteen tuohon puuhun.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat! Meillä kasvaa siemenestä kasvatettuja vaahteroita.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)