12. joulukuuta 2012

Tunnustus ja tuumailuja

Kartanotunnustus

Sain Kartanorouva Eliseltä  A Blog With Substance- tunnustuksen. Kivan kuvan tunnukseen on Kartanonrouva tehnyt itse. Persoonallinen, ihanan romanttisen räiskyvä kuva onkin. Kiitos tästä tunnuksesta.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
- jaa tunnustus kahdekselle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille
- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa


Joten tässä kahdeksan asiaa Mökkipuutarhassa-bloggaajasta.


Valokuvaus on rakas harrastukseni. Kauneus on aina katsojan silmissä, useinkaan ei tarvitse mitään järisyttävän kaunista maisemaa löytääkseen kivan valokuvauskohteen. Yksinkertaisuus on kaunista, kuten näissä syksyisissä haavanlehdissä, niiden väreissä ja muodoissa.


Olen kynttilöiden suurkulutttaja, suosin hyväsydämisiä suomalaisia ;) 

Tykkään neulomisesta. Vaikka muuten pukeutumiseni on melko synkkää, haluan että sukkani ovat iloisia ja lämpimän pitkävartisia. Oikealla näkyvät sukat olen tehnyt yli kymmenen vuotta sitten ja niihin olen jo kertaalleen neulonut uudet terät, varrethan eivät kulu kovassa käytössäkään. Se sukkapari onkin tehty kaikenlaisista jämälangoista. Mutta nyt Kiitos Ihanista Raita-Langoista! Minun ei tarvitse enää päätellä niin hirmuisasti. Se ei kuulu mielipuuhiini tässä touhussa :)


Kiertelen mielelläni kirppareilla ja mukavia juttuja löytyykin.

Syön aivan liikaa suklaata....

Painoni on noussut huolestuttavan paljon....mistäköhän se voisi johtua :)
Päätin etten osta uusia vaatteita ennenkuin olen vähän pienenpi, tosin tämä huivi oli pakko saada, siinä kun ei ole kokomerkintää :)

Älkää huolestuko, en pue koiraani.
Oli vaan pakko ottaa tälläinen sävy sävyyn kuva toisesta ostamastani huivista.
Meillä on siis itämainen koira, jonka ilme on paljon puhuva...."Onko ihan pakko?"
Ja kahdeksas asia. Taas tuli tässä istuessa todistettua etten ole mainio kokki, uuniin laittamani ruoka kärähti hieman. Ei hätää, raastan vähän juustoa päälle :)


Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

18 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta. Monta noista vastauksistasi voin allekirjoittaa. Minulla on ehdoton tietokonekielto ruokaa laittaessa. Ajantaju katoaa ja ruoka kärähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitäisi varmaan tehdä tuo sääntö itsellenikin nimim. Uuniruoka on helppo, eipä tarvitse vahtia koko aikaa...;)

      Poista
  2. Herkullista suklaata, maistuisi minullekin. Kivoja juttuja olet itsestäsi kirjannut. Ja koira-ressukka, aina sitä lemmikkien taipua emäntien ja isäntien hassutuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Pandan tehtaanmyymälä on tuossa parin kilometrin päässä. Onneksi lenkitän koiraani eri suunnalla :)

      Ja totta, eläinparat ja hassutukset ;) Toisaalta koiran pentuaikana kaluamat tavarat ja omistajaparat. Kaipa sitä ollaan nyt tasoissa :)

      Poista
  3. Toi huivijuttu on niin hmm.. tuntuu tutulta. Minäkään en aio ostaa uusia vaatteita toistaiseksi, mutta huiveja tai hattuja ei toki lasketa lukuun. Eikö vain :)

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksesta! Hmm, meikäläinen myös koittaa satsata huiveihin ja muuuhun sälään, missä ei ole kokomerkintää. Puuh, koskahan saisin aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täytyy yrittää saada itsensä täällä ruotuun...

      Poista
  5. Onnea tunnustuksesta, Pirjo. Suklaa on minunkin heikkous. Kyllä tuo hauveli on söötti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söötti on :)
      Hyvä kun kävit kommentoimassa niin huomasin uuden blogisi.
      Profiilikuvasta muuten arvasin että My life taitaa olla Satu :)

      Poista
  6. Onnea tunnustuksesta.Suklaa on minunkin heikkous.kivoja juttuja olet kertonut itsestäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Minun täytyy kait laittaa itselleni karkkipäivä ;)

      Poista
  7. Kiitos kivasta tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Pirjo, tunnustuksesta! Hyvänmielen kuvia sinulla:). Tuovat hymyn huulille.

    VastaaPoista
  9. Myöhästyneet kiitokset tunnuksesta, johon nyt myös vastaukset blogissani! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)