19. elokuuta 2015

Tuoksua, tuoksua

Tuoksuherne on yksi suosikkini, niin kaunis ja huumaavan tuoksuinen. Keväällä kylvin sitä suureen ruukkuun. Tuoksuherne tarvitsee muhevaa maata ja suhteellisen ison kasvualustan. Laitoin ruukkuun tavallista puutarhamultaa, mutta lisäsin siihen reilusti kakankakkaa, ihan päällimmäinen kerros oli sitten kylvömultaa. Alkukesän koleudessa kasvun laita oli tosi heikkoa, mutta kyllähän se sittenkin vauhtiin pääsi. Kasvukauden aikana taisin kerran lisätä kakankakkaa sille.
Tuoksuherne on ihana leikkokukka, ja sanotaan mitä enemmän kukkia poimii sitä enemmän se kukkii. Jep, tässäpä taas yksi kaveri siihen ajatuksissa olevaan kesäkukkamaahan ;)

Pioniunikkojen siemenkodat näyttävät tosi kivalle tuoksuherneen kanssa. 
Innostuin sitten söpöilemään näiden kukkien ja vanhojen kirpparilöytöjen kanssa;)


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


18. elokuuta 2015

Ihana valo, ihanat kesäillat

Loppukesän valoa ovat monet muutkin ihailleet ja oikein kauniilta se saa puutarhan näyttämään. Aikalailla kesäistä säätä lupailevat ennusteet tuleville päiville.

Olen monena vuonna kylvänyt matalaa auringonkukkaa isoihin saviruukkuihin. Siitä on tainnut tulla tapa.
Sinipiikkiputki kasvoi hassussa paikassa mökillä, joten toin sen keväällä kotitontille.
No, näitä voisi tietysti olla useampikin ;)
Pari syyshohdekukkaa lähti mukaan taimimyymälästä.
 "Kesäkukkamaan" paikka?
Edellisessä postauksessa kirjoitin haaveissa olevasta "kesäkukkamaasta". Sen voisi sijoittaa tähän aurinkoiseen alueeseen. Siihen tulisi siis lähinnä suorakylvettäviä kesäkukkia, ja vähän jotain perennaa kaveriksi. Tähän on myös tulossa joskus polku, ja kesäkukkamaa voisi olla ihan tontin reunaan asti. Pensasaidanne on istutettu vasemmassa reunassa näkyvien kukkalaatikoiden taakse. Takana näkyvä pömpeli puretaan, niin eiköhän tänne saada pieni kasvarikin, ja ruohosipulia :)

Tässä kelissä olikin oikein mukavaa tehdä puutarhatöitä. Sattui arkivapaat oikein kohdalleen ja olenkin viettänyt tässä kaksi päivää melkolailla ulkona. Siistin perennojen kukkineita varsia ja kitkin kaikki istutusalueet sekä siistin muutenkin siellä täällä. Joo, ja ajoin nurmikon. Täytyy sanoa ettei ole ihan suosikkipuuhaa se. Mietin mitenkän matalalle vedän että ei tarvitsi heti olla ajamassa;) Nurmikkoa toki pitää jonkun verran olla, en vain tykkää jos se on liian pitkää. Jotenkin tuntuu että sitä saa jatkuvasti olla ajamassa.

Ruusutarhaan kaivoin lisää paikkoja ruusuille. Laiton keväällä tuonne penkin ympärille Lumon, suviruusun, viljaminkeltaruusun, juhannusmorsiamen sekä Toven. Vasemmassa reunassa on vielä tyhjää multatilaa, mutta siihen tulee lisää tarhakurjenpolvea. Nyt tuohon oikeaan reunaan kaivetulle alueelle mahtuu pari kolme ruusua, koosta riippuen. Tähän pitäisi nyt laittaa miltei koko kesän kukkivaa, ajattelin ainakin neilikkaruusua. Korkeutta ei juuri tarvitse olla, mutta kukkia myös loppukesään. Lueskelin vähän noista Easy Elegans-ruusuista. Olisivat omajuurisia, liekö kasvutapa pensasmainen vai töröttävätkö luonnottomasti, joku ainakin oli maanpeiteruusu. Ollaan kolmosvyöhykkellä, joten osa niistä pärjäisi siis täällä. Olisiko kellään kokemusta niistä?

Kaivoin tuosta siis nurmikon pois ja käänsin maata syvemmältä. Viime syksynä tyhjensin pikakompostorin sellaiseen kannelliseen astiaan. Nyt käytin tätä katekompostia maanparannukseen. Meillä on aika savinen tontti, joten oli oikeastaan aika mukavaa kun tällä lailla hyödyllisesti pääsin maata parantamaan, eikä tarvinnut käyttää ostomultaa.

Olin toiveikas josko saisin tyhjentää pikakompostoria uudelleen siihen kannelliseen astiaan kun siihen tuli nyt tilaa. Mutta eihän tavara ollutkaan pikakompostorissa sillä lailla valmista. Se taisi olla nyt liian märkä, ja lämpötila oli vain jotain 20 astetta. Lisäsin sinne melkolailla kompostikuiviketta ja möyhensin sitä. Ehkä senkin kanssa oppii toimimaan. ;)
 Mantsuriankärhön siirsin tänne "ruusutarhaan" myös.
En ole vieläkään löytänyt mielestäni köynnöskaarta tänne takapihalle, alppikärhö on siis edelleen tuollainen mytty. Tykkään purppuralehtisistä kasveista sillä täällä puutarhaa. Tähän olen laittanut purppuralehtistä keijunkukkaa. Vasemmalla näkyy aavistus ostamastani pensaskärhöstä. Istutusalueessa on myös mm. tarhakellukkaa, jättipoimulehteä ja pisamakelloa.

Punaisen särkyneensydämen ostin joskus viime vuonna. Olin jo unohtanut sen, kunnes pieni taimi nousi mökiltä ahtaasti muun sekamelskan joukosta. Pelastin sen tänne jossa tilaa on.
Nyt se keksi alkaa kukkimaan :)

Blogikierrosta en ole nyt malttanut kunnolla tehdä, mutta pitäähän se tehdä piakkoin ;)


Mukavaa elokuun loppua kaikille!



17. elokuuta 2015

Suloisia suukkoja ;)

Ne on vihdoinkin kosmoskukkien aika .Ne ovatkin yksi ehdoton suosikkini kevään suorakylvöissä. Alkukesä näytti kylvösten suhteen hieman ankealle, mutta kyllähän nämä kasvoivat. Muistaakseni lajike on 'Sweet Kisses'.

Olen tässä vähän tuumaillut että haluan tehdä jonnekin ihan kesäkukkamaan, jonne voisin keväällä kylvää kosmoskukkaa, pioniunikkoa, kehäkukkaa, yms. Siis vaikka muutama suorinlinjoin tehty istutusalue ja kivat käytävät. Siis aika pieni alue, ja siellä saattaisi joukossa olla jotain perennaa, mutta sitä olisi kiva kutsua kesäkukkamaaksi ;)
Tuolla tontin aurinkoisella puolella olisi vielä rutkasti tilaa. Kesäkukkamaan jatkoksi kävisi kasvulaatikot hyötykasveille ja kun varasto on purettu löytyy tilaa vielä pienelle kasvarille. Täytyypäs tuumailla tätä...








Nautitaan lämmöstä!


9. elokuuta 2015

Kesäilta

Nyt oli vihdoin mökkiviikonloppu. Olikin oikein ihana ilma, niin kesäinen. Illalla istuskelin pitkän tovin laiturilla katsellen taivaan taidetta ja kuunnellen hiljaisuutta. Ei sitä enempää tarvitse, joskus on hyvä näin...






Puutarha oli päässyt pahasti ryöpsähtämään poissaollessamme. Siistin polkuja ja kitkin siltä täältä sekä katkoin poikki sormustinkukkien jo kukintansa lopettaneita kukkavanoja. Kaikkia en tietenkään poistanut, sillä pitäähän niiden päästä vähän siementämäänkin. Osa kukkavanoista oli metrisiä, aika huikeita. Tänä kesä oli todellinen sormustinkukkien kesä.


Tarha-alpista en ennen ole juuri piitannut, mutta oikeastaan se on kaunis. Tälläiset kovasti leviävät perennat ovat ihan hyödyllisiä puutarhassa joka joutuu olemaan oman onnensa nojassa pitkiä aikoja. Toki täytyy vähän miettiä minne ne alunperin laittaa.
Kuunliljan taustalla se on aika kivan värinen :)




Aurinkontähti kasvaa todella valtavaksi, ja oikeastaan se pitäisi olla auringossa. Mökillä aurinkopaikat oli varattu, joten tämä joutui tyytymään hetken ilta-aurinkoon. Komeasti se kuitenkin kukkii, ja tässä kuvassa yksi kukkavarsi nojaa kaariporttiin.


Nyt on nauhusten vuoro. Melkoinen pörinä käy metsäpuutarhassa, sillä kimalaiset ovat hullaantuneet näihin. Nauhukset tekivät kovasti siementaimia ja risteytyvät keskenään, joten lehtien liuskaisuudessa on suuriakin eroja.



Tämähän näyttää ihan kesälle ;)


30. heinäkuuta 2015

Hauskat hatut ja pari muuta

Kovin nopeasti pioniunikot varistavat terälehtensä. Jäljelle jää koristeelliset siemenkodat. Hauskan näköisiä ne ovat, kuin pieniä hattuja ;)





'Sweet Kisses'
Kun pioniunikot lopettavat kukintaansa, toisessa puulaatikossa kosmoskukat aloittelevat. Muistaakseni tämän lajikkeen nimi on 'Sweet kisses'. Kylvin laatikkoon myös tavanomaisen sekoituksen punaista, valkeaa ja vaaleanpunaista kosmoskukkaa.

'Wim's Red'
Ostin keväällä 'Wim's Red' syyshortensian. Sen valkoinen kukinto muuttuu ensin vaaleanpunaiseksi ja sitten viininpunaiseksi. Saapi nähdä miltä näyttää loppukesästä.

Kimalainen tykkää virginiantädykkeestä;)
 'Bowl of Beauty'
Siirsin keväällä mökiltä pieniä pionin taimia kotopihalle. Yksi niistä kukkii. Ehkäpä se kaunein, eli 'Bowl of Beauty'. Se olikin suurin taimista, muut varmaan juurtua junnaavat;)


Pisaroita on tullut tänä kesänä riittämiin. Toisaalta olen säästynyt ostettujen ja jaettujen taimien kastelulta :)

Endless summer
Endless summer jalohortensiat tekevät kukkasilmuja niin uusiin kuin vanhoihin versoihin, joten vaikka versot paleltuisivat, ne kasvavat nopeasti uudelleen ja muodostavat kukkia vielä samana kesänä. Näitä on olemassa useaa lajiketta, mutta en yllättäin muista mikä lajike tämä ostamani on. Jotenkin nolottaa että olen tullut niin suurpiirteiseksi monessakin puutarhajutussa :)
Jää nähtäväksi millainen tuttavuus tämä on ;)

En malta olla vitsailematta, ettäkö loputon kesä? Ajoittain tuntuu että alkoiko se edes ;) No, rehellisesti sanoen, on ollut vihreää ja valoisaa, eikä ole tarvinnut paksua vaatekertaa, joten kyllähän se siis kesä on :)


Tervetuloa lukijaksi Muusa!


28. heinäkuuta 2015

Ilotulitus

Pioniunikkojen kukinta on parhaimmillaan. Varsinaista ilotulitusta se on, ja melkein yhtä lyhyttä ;)
Kylvin siemeniä keväällä isoon puiseen laatikkoon ja loput siemenet heittelin perennojen joukkoon. Nyt niitä kukkii vähän siellä täällä. Näitä täytyy kyllä laittaa ensi vuonna uudelleen :)








***

Edellisessä postauksessa kerroinkin että kävin tekemässä vähän perennahankintoja. Takapihalle laitoin ostamani syyskimikin ja keijuängelmän. Syyskimikki kasvaa aika isoksi, joten sille saa jättää tilaa. Olisinkohan laittanut ne puolen metrin välein. Suurin yksilö on mökiltä. Nyrhäsin keväällä pienen palan juurakon reunasta. Sanotaan että syyskimikki ei tykkää jakamisesta, joten en nostanut koko kasvia ylös, en myöskään aio enää kurittaa mökillä kasvavaa yksilöä vaan ostin lisää taimia.
Ostin aiemmin keväällä yhden taimen lisää, mutten muistanut lajikkeen nimeä. Pienestä alusta ei sävyä erota. Eivät sitten sopineet yksiin, vaan 'Atropurpurea' muutti toiseen reunaan istutusaluetta.


'Brunette'
'Atropurpurea'
Mielestäni isotähtiputki sopii hyvin purppuralehtisen syyskimikin viereen.

Keijuängelmän laitoin sinne myös
Tummakurjenpolven lehdessä toistuu samaa sävyä.
Aiemmin siellä kukki akileija 'William Guinness' ja muut seuralaiset;)


Antoisia puutarhahetkiä kaikille!