Joku aika sitten netti tarjosi mainosta A-mallisesta kirjahyllystä tai vastaavasta huonekalusta.
Silloin ajattelin että olisipa kiva jos olisi sellainen kasvihyllynä.
Kun on täällä rakenneltu vaikka mitä, niin varaston takana pressun alla on jos jonkinmoista puutavaraa.
Pyynnöstäni rakas mieheni teki tässä muutama päivä sitten minulle tämän hyllyn.
Ensin ajattelin että maalaan sen valkoiseksi, koska ikkunalaudat ovat valkoiset.
Tänään vaihdoin mieltä ja siitä tulee musta, sillä valkoista ei ole missään noissa kalusteissa.
Tein vähän ruukkuinventaariota ja mallailin ruukkuja paikoilleen.
Mietin onnistuisiko tänä vuonna ihan suunnitelmallisesti laittaa kesäkukkaa.
Yleensä käy niin että jotenkin sekoan puutarhamyymälässä ja ostan mitä sattuu.
Sitä kun haluaa ton ja ton ja ehkä ton.
Kotona sitten pähkäilen mikä käy minkäkin kanssa yksiin,
sitten luovutan ja lopputulos on sillisalaatti :)
Onneksi ei ole vakavaa. Ne on vain kukkia.
Ystäväni on muuttamassa toiselle paikkakunnalle ja hän antoi minulle lisää ruukkuja.
Näitä saviruukkuja ja sitten muutaman muunlaisen.
Aina tarpeeseen ne.
Tänään oli aika vilpoinen päivä.
Nyt muuten leijailee vähän lunta.
Ensi viikko tulee olemaan superkova viikko töissä.
Äitienpäiväviikko on kukkakauppa-alan toiseksi suurin sesonki.
Sitä seuraava viikko onkin sitten kesälomaviikko.
Kaunis ja käyttökelpoinen hylly!
VastaaPoistaIsot ruukut on aina tarpeen. Olipa miehesi kultainen; hieno hylly!
VastaaPoistaOikein hieno hylly ja kiltti mies! Tsemppiä ensi viikkoon!
VastaaPoistaOnpa kiva hylly, sopii hyvin kesäkukille. Kiva kun on ystäviä joilla on ylimääräisiä saviruukkuja <3.
VastaaPoistaKätevä hylly. Miehesi kädenjälki on tosi siistiä. Ajattelinkin, että hylly saa varmasti väriä pintaansa. Itsekin valitsisin mustan. Sinulla on kauniita ruukkuja, jotka pääsevät uudella hyllyllä oikeuksiinsa.
VastaaPoistaSamalla tavoin minulla käy kesäkukkien kanssa. Vaikka menisin ostoksille suunnitellun listan kanssa, tulen pois mukanani sitä sun tätä. Kaikki kiva ja kaunis houkuttelee yllätysostoksiin. Sitten saankin kotona pähkäillä, mihin ne kaikki istutan. Sillisalaattiahan siitä seuraa. Kukkia ei vaan voi vastustaa, eikä pidäkään.
Tuo on hyvin kaunis ja varmasti käytännöllinen hylly, samanlaista olen myös katsellut. Saviruukkujen kanssa käy kaupoissa helposti kuvaamallasi tavalla - ruukkujahan ei ole koskaan liikaa!
VastaaPoistaTodella siisti ja kätevä hylly....tykkään . Musta on hyvä väri .
VastaaPoistaMinä olen vuosia suunnitellut kylväväni kesäkukkia mutta joka vuosi on jäänyt. Nyt lapsen lapsi kysyi saako hän istuttaa kukkia mummi ❤️ .
Tuli heti ostettua muutama pussi näin se saattaa nopeuttaa kun on oikea kysyjä ( 5 v)
Ihanan mallisia ruukkuja sinulla ja niitä ei ole koskaan liikaa .
Kaunis hylly ja varmaan tulee käytettyy. Monta ruukkua sopii siihen. Ruukkuja on hyvä olla runsaasti!
VastaaPoistaHiano hylly! Ja sopii tuaho. Kiva ruukkukollaasiki olis vaikka iliman kasvia :) Hyvä ajatus antaa ruukut puutarhaystävälleen.
VastaaPoistaKiva hylly ja ei pelkästään koriste, vaan käyttöön tuleva. Ruukkuja on aina hyvä olla.
VastaaPoistaHieno hylly ja mustaksi minäkin sen maalaisin.
VastaaPoistaJa kuulostaa niin tutulta tuo sekoaminen puutarhamyymälässä;)
Kiva hylly, jolle on varmasti käyttöä. Saitpa oikean ruukkuaarteen ystävältäsi. Toivottavasti selvisit hengissä tästä viikosta ;) Hyvää kesälomaa!
VastaaPoista