29. joulukuuta 2021

Makea pallo

Kasvatin viime kesänä vesimelonia. Siitä en tainnut juuri mitään kertoakkaan. 
Ei sen puoleen että asiasta tietäisin jotain erityistä. Tulipahan kokeiltua. 

En muista milloin tarkalleen kylvin melonin siemenet, saati itikö hitaasti tai nopeasti. 
Ilmeisesti siinä ei mitään ihmeellistä ollut, kun ei mieleen jäänyt. 
Tässä siementaimi nostaa sirkkalehtiään 9. huhtikuuta.

Taimen kasvu ei ollut mitään huikeaa. Pikemminkin päin vastoin.
Toukokuun 10. päivä taimessa on muutama oikea lehti.

Kovin onnettomia taimet olivat kasvihuoneeseen istuttaessa.
Uskoa ei hurjasti ollut.
Tämä kuva on rajattu toisesta kuvasta, jossa taimiruukku näkyy juuri ja juuri kuvan kulmassa.
Laitoin kaksi taimea tähän muoviruukkuun. Toinen taimi jää kuvan ulkopuolelle.

Kyllähän ne kasvamaan alkoi.
Pikku hiljaa tavoittivat kasvihuoneen katon ja heinäkuun alussa näkyi pienet hedelmän alut.

10.heinäkuuta

Kumpikin taimi alkoi kasvattaa yhtä hedelmää.
Kuva 17.heinäkuuta


Heinäkuun loppupuolella hedelmän paino alkoi vetää taimia ikävästi alaspäin.
Hyllyn lähelle kasvava meloni sai apuja isosta kattilasta.
Toiselle tein oman kiikun ;)


Elokuussa päästiin maistamaan. 
Tämä kuva on otettu 22. päivä.
En muista syötiinkö se toinen vähän aiemmin vai myöhemmin..

Vesimeloni oli todella makea, raikas, mehukas ja aivan ihana!
Lajike olikin 'Sugar Baby'.


16 kommenttia:

  1. Varmasti hienoa päästä maistelemaan itse kasvatettuja meloneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Varsinkin kun sen taimet olivat niin onnettomat. Yllättivät kuitenkin ;)

      Poista
  2. Hienot kasvatukset mutta vaikeita varmaan kasvattaa jos tuottavat useamman hedelmän. Hih ajattelin jo niitä sinun kiikkujasi 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkä pitäisi perehtyä tarkemmin. Nyt tuo kasvatus oli vähän sinnepäin :D

      Poista
  3. Kiinnostaisi kokeilla itsekin kasvattaa, saapa nähdä löydänkö siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä taitaa olla ihan hyvin saatavilla. Luulen ;)

      Poista
  4. Aivan ylisöpö tuo meloni keinussaan!

    VastaaPoista
  5. Nimi oli siis enne 😊
    Kyllä itsekasvatettu maistuu. Näppärät tuet meloneilla.

    VastaaPoista
  6. Tuossa on erinomainen palkinto kokeilulle. Tuplana peräti. Minusta itse kasvattamisessa ehkä parhainta on kasvun seuraaminen ja ilo onnistumisesta. Määrä ja laatu tulevat vasta kakkosena.
    Tukemisessa sinulta löytyy luovuutta. Ihan oma keinu melonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, niin minullekin. Tosin valkosipuleista toivon että saisi hyvän sadon ja niitä yritän hoitaa ohjeiden mukaan. Pieneksi ne kyllä jäi yrityksestä huolimatta :o
      Kattilan älysin itse laittaa tueksi, mutta "melonikeinusta" näin joskus kuvan jossakin, eli ei siis oma idea.

      Poista
  7. Onpa ihana kokeilu. Ja noin hienosti onnistuit. Eli kannattaa kokeilla kaikenlaista, vaikkei aluksi itsekään uskoisi onnistumiseen. Ihanaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta niin, tuohan pätee puutarhassa ja elämässäkin :)

      Poista
  8. Kyllä on kaunis vesimeloni! Onnistumisen ilo on varmasti ollu mukava tunne syyvessä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)