8. joulukuuta 2021

Itse tehtyjä vaatteita

Innostuin ompelemaan itse vaatteita, koska nyt viimein siihen on kunnolla aikaa. 
Viime talvena sain työkaverilta vinkin PaaPii Designista. 
Olen tilannut sieltä pari tunikaa ja kaavakirjan. 
Postaus ei ole mikään yhteistyöpostaus, vaan hyvää kotimaista kannattaa hieman kehua etenkin kun siellä myytävät vaatteet ovat ommeltu Suomessa. 

Tässä postauksessa kerron kaavakirjasta ja omista aikaansaannoksistani. 

Kaavakirjassa on kaavat yli kahdellekymmenelle vaatteelle koossa 2XS-4XL. Eli kokoja löytyy!
Kaavat ovat kahdella kaava-arkilla, josta jäljesin kaavoja kaavapaperille. 


Ompelin kaksi tunikaa kirjan Virta-ohjeella, mustan ja vihreäsävyisen. 
(Kangas on luonnossa vihreämpi, en vain saanut oikeaa sävyä kuvaan.) 
Tämä Leppä-kuosinen trikookangas on tilattu PaaPiiltä. 




Kirjan Sorja-ohjeella ompelin parit kesäiset legginsit. 
Ruusutrikookankaat on ostettu paikallisesta Jyväskylän kangaskaupasta. 
Pipoihin on otettu mallia ostopiposta.
Kuva hieman vääristää ja alakulman pipot näyttävät aika suurilta :)


Kaavakirja on tosi kivasti kuvitettu!


Tämä viimeisen kuvan trikookankaan löysin myös Jyväskylän kangaskaupasta. 
Ihana kesäinen apila ja koiranputki!
Tästä ajattelin tehdä pitkän hihattoman mekon ensi kesäksi.
Kaavakirjassa ei siihen mallia ole, mutta tunikan mallista saa osviittaa 
ja olemassa olevasta hihattomasta mekosta saa mallia käden aukkoon.


Nyt en siis tonttuillut, vaan sain aikaan jotain järkevää ;) 



14 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita ja ihanat kankaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tälläisiä ihanan huolettomia malleja. Tosi kiva tehdä, kun hankin kivoja kankaitakin.
      Ja tekeleet jopa onnistui :)

      Poista
  2. Iltaa!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta🙂
      Kommenttisi olikin mennyt ensin jostain syystä roskapostiin.

      Poista
  3. Olet taitava. Kauniita asuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hieman oli säätöä, mutta lopulta onnistui🙃

      Poista
  4. Kivoja ompeluksia ootkin tehny, ruusukuosi on erikoisesti mieleen. Miekin ostin sieltä Tampereen messuilta, Paa Piin kankaita kassillisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on tosi kivoja kuoseja. Etenkin jos lapsille ompelisi, mutta toki onneksi löytyy aikuisillekin ;)

      Poista
  5. Teipä kauniita tunikoita ja kaikkea muutakin kivaa. Upea juttu saada omin käsin aikaan kaunista ja käyttökelpoista päälle laitettavaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä näitä kehtaa pitää. Ihan varmahan en ollut aloittaessani ;)

      Poista
  6. Voi kumpa saisi ompeluvaiheen päälle - ihailen tunikoitasi... on kyllä kuositkin upeita!
    Lapsille aikanaan ompelin paljonkin, muutta.... en edes tiedä miten jatkan lausetta tuosta MUTTA-sanasta... muut mielenkiinnonkohteet kai vieneet ajan!
    Töitäsi ihaillessa iski kipinä, mutta taas MUTTA... jäänee vaan kipinöimään!
    Ihanaa oli silti blogisi löytää - sinulla on kiva tapa kirjoittaa, eli tulempa uudelleenkin!
    Onnellista oloa ja eloa vuoden 2021 loppupuolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! ja ehkäpä se ompeluvaihe löytyy ;)

      Poista
  7. Ihana nähdä että joku jaksaa tehdä itselle vaatteita ja vielä noin kivoja😊 Varmasti mukavia päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mun on vähän vaikeaa aina löytää kivoja ja sopivia vaatteita kaupoista. Itse asiassa ostan vaatteita tosi harvoin ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)