8. lokakuuta 2020

Herttainen kevät luvassa?

Joltain sivustolta huomasin taannoin krookuksista istutetun sydämen.
Sellaistahan pitää siis kokeilla ;)

Puukolla painoin nurmeen sydämen ääriviivat ja perennalapiolla kaivelin nurmenpalat pois.
Meillä ei ole todellakaan oikea nurmikko, eikä ainakaan sitä vaadittua parikymmentä senttiä multasyvyyttä, mitä nurmelle suositellaan ;)
Tällä kohdalla sattui tietysti hieman tiiviimpi maa. 
Kaivelin jonkun verran maata pois ja laitoin tilalle hiukan parempaa multaa.
Paremmin onnistuisi jos olisi kunnon kasvualusta. Eli ei nyt ihan taas oppikirjan mukaan mennyt. 
Tosin ei täällä kaikki muutenkaan niin aina ole ;)

Hupuloin tänne viisi pussia krookuksia, siis sata kappaletta.
Onneksi nämä ovat noita pienikukkaisempia kavereita, 
joten ne eivät ole niin vaateliaita maanlaadun suhteen
Nurmenpalat nostelin sitten takaisin. Niistäkin ravistelin savista maata hieman pois.


Syksyissä kimpussa on purppurapunalatvaa, isotähtiputkea, syysasteria ja syyskimikin lehtiä.

Kynttilätkin käypi sävyyn. Ihan puhdas vahinko ;)


Hyvää loppuviikkoa!


26 kommenttia:

  1. Tulipa tuosta kiva ja keväällä sitten saat nauttia kukkivasta sydämmestä.
    Kaunis kimppu.

    VastaaPoista
  2. Kiva idea, oikea rakkauden sydän kevääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Idea ei ole omani. Taisi tulla vastaan jossain facebookin uutisvirrassa tms.

      Poista
  3. Hitsi miten kiva idea... Kiitos. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Tuli tälläinen kuva vastaan. Itse en ole noin kekseliäs ;)

      Poista
  4. Hieno idea,-kiitos! tekis mieli tehdä samanlainen

    VastaaPoista
  5. Tuli kans miälehen tuallaane, ku istutin tiänviäripenkkahan krookuksia. Mutta iskin sitte vaan sinne tänne. Olishan sollu söpöä, jos keväällä kukkiis tiänpenkas krookussyrän.
    Nua istuttamas onki aikaasia ja hyvin kukkivia krookuksia. Onnistut varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän kehnonlainen tuo kasvualusta, mutta jospa onnistuisi

      Poista
  6. Kiva idea minustakin. Olen jo melkein kaikki sipulit istuttanut, mutta josko sittenkin jotain lisää...

    Blogissani on sinulle haaste: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2020/10/kevaan-ja-kesan-muisto-haaste-osa-2.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta lisää ;)
      Kiitokset kivasta haasteesta!

      Poista
  7. Tuollaiset yllärit keväällä ovat hauskoja. Toivottavasti krookukset kukkivat runsaasti keväällä. Meillä jostain syystä krookukset kukkivat yleensä todella huonosti istutusta seuraavana keväänä. Olen varmaan istuttanut ne väärään aikaan... Kiva kimppu! Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, olihan se talvikin kehno ja kostea...

      Poista
  8. Oi, herttainen kevät on tosiaan tiedossa! <3
    Minäkin olen haaveillut monta kertaa tuollaisesta krookus-sydämestä. Kiitos muistutuksesta, nyt sen ehtii vielä istuttaa ensi kevääksi.

    VastaaPoista
  9. Onpa hieno idea tuo sydämenmuotoinen kuvio. Kerrohan sitten keväällä, miten tämä onnistui. Kaunis syyskimppu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Ihana idea!
    Nyt vain odotellaan toukokuuta:)

    VastaaPoista
  11. Ihana idea ja varmasti tulee kaunis sydän

    VastaaPoista
  12. Voi, miten kiva idea. Hauska nähdä tuo sydän keväällä kukkivana.

    VastaaPoista
  13. Kiva idea, jonka vois itekkin toteuttaa jonnekin <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)