29. syyskuuta 2014

Saa nauraa ;)

Kylläpä on ollut melkoista myllerrystä tämä loppukesä ja syksy. Ajatukset ovat heittäneet suuntaan ja toiseen, tolkuttomasti asioita piti hoitaa rivitaloasuntoa myydessä ja pikku tönöä ostaessa, vaikkakin meillä oli välittäjä, mutta silti. Muuttaessa oli oma hommansa kyllä. Mökkipuutarhassa-bloginkin meinasin heittää romukoppaan, siis meinasin ystävät. Uuden bloginkin jo aloittelin, mutta siitä tulikin niiiiiin tylsä. Enkä edes saanut laitettua siihen kaikkea mitä halusin, esimekiksi linkwithin ei toiminut ollenkaan, plääh. Romukoppaan lähtivät viimeaikaiset kaaospostaukset uuden blogin linkkeineen. Anteeksi, ystäväiset. Olenkin siis täällä takaisin kirjoittelemassa mökkipuutarhasta sekä elämisestä pikku tönössä ja varsinkin sen pihan laittamisesta. Uudessa kotosessa on tavarat jokseenkin paikoillaan ja elämä alkaa tasaantua. Puuhaa täällä riittää paljonkin, sehän ajatus onkin ;) Postauksen kuvat ovat mökiltä, täällä ei ole perennan perennaa, mutta ensi vuonna kyllä on!






Pikku tönö ;)


Kestättekö vielä minua? ;)



32 kommenttia:

  1. Juu, tokihan me kestetään :) Vanhassa vara parempi. Laitanpa nyt Mökkipuutarhan takas blogilistaani ja jos joskus muutat niin ilmoittele taas. Mukana kuin peräpukama, eikös niin sanota.

    VastaaPoista
  2. Kestetään hyvinkin! Tervetuloa takaisin tämän blogin päivittäjäksi! Muutto on aina niin voimia vaativa, mutta kiva asia. Uudet alut ovat ainakin niin minun mieleeni. Hyviä hetkiä (ja päivityksiä) tönöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvä juttu. Uusi alku on todella mukavaa, työlästä ja kylläkin sen arvoista;)

      Poista
  3. Kestetään kyllä:)

    Muutoissa aina oma hirmuinen hommansa. Kiva kuulla, että elämä on tasaantumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä;)
      Pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa normaalilta, ehdimme jopa luontopolulle pitkästä aikaa :)

      Poista
  4. Toki, toki!
    Ilmeisesti ajattelit laittaa kaikki muutkin jutut vaihtoon kodin lisäksi.
    Mutta joissakin asioissa vanhassa on vara parempi.
    Tsemppiä vaan - muutokset ovat mukavia, mutta myös raskaita ja vievät aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ajatella, tai pikemminkin en ajatellut vaan hätiköin ;) Huh

      Poista
  5. No ehdottomasti kestän! Kiva nähdä jälleen näitä sinun upeita kuvia! Toi ensimmäinen kuva on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  6. Tuo ylin kuva on suorastaan taideteos !!! Minäkin pistän Mökkipuutarhassa-blogin takaisin linkkeihin. :)

    VastaaPoista
  7. No peräss tullaan vaikka sitä polkua pitkin!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Tuo pisarat verkossa on ihan huippua. Enpä ole kerennyt lukemaan edellisiäkään kirjoituksia, joten kyllä kestetään :)

    VastaaPoista
  9. Kestetään :) Kiva jatkossa seurata, miten luot puutarhan 'tönön' pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mukavaa :) Onkin työläs projekti se...

      Poista
  10. Kestetään:) kiva kun palasit ja saadaan taas nauttia pihatarinoistasi! Onnea tönölle ja asukeille!

    VastaaPoista
  11. Ei hätää minkäänlaista. Vanha blogisi on yhä listallani, en sitä ole edes poistanut.
    Muuttamisessa on aina hommaa puhumattakaan, jos siihen liittyy vielä kaupantekoa.
    Ihana pisatrakuva, todella.

    VastaaPoista
  12. Saathan sinä palata vanhaan, kunhan kerrot siitä uudesta ihanasta tuvastakin! Miten sellaisen onnistuitte löytämäänkään...
    Mutta haa, kuten monesti olen huomannut, niin joskus hidastelu kannattaa: minäpä en vielä poistanut tätä blogia linkeistäni! :)

    VastaaPoista
  13. Kiva että olet palannut kyllä kestetään Kaunis on tuo pisara kuva :)

    VastaaPoista
  14. Onneksi vinkkasit mistä sut taas löytää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, taidan pysyäkkin täällä, ilman muita kotkotuksia ;D

      Poista
  15. Upea pisarakuva. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  16. Ai ihanaa Pirjo että olet löytänyt söpön talon ja saat aloittaa pihapuuhat puhtaalta pöydältä. Odotan innolla postauksiasi uuden kodin pihalta!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)