12. maaliskuuta 2018

Kevääntuojat


Pientä piristystä ostin ruokakaupassa käydessä. Helmililjat ovat todellisia kevääntuojia. Todellisuudessa meillä on ulkona ihan hurjasti lunta. Tänään sää kuitenkin plussan puolella, muttei se nyt kovin keväiselle näytä.
Odotan aikaa jolloin pääsen kasvihuoneeseen tekemään kevätilmettä. Nythän ei ole kovin kylmää yölllä, joten nämä ehkä siellä pärjäisi. En kuitenkaan jaksa lähteä nyt siivomaan kasvaria. Sen aika on myöhemmin.
Minulla on pieni loma, maanantaina käyn vielä töissä ja sen jälkeen voin yhdeksän päivää lomailla ja puuhailla. Puolisokin on vapaalla, joten ajattelimme mennä muutamaksi päiväksi mökille. Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi siellä olimme, syksyllä käväistiin.
Meillä ei ole mökillä sähköä, eikä juoksevaa vettä. Pelkän viikonlopun takia ei sinne kannata lähteä. Kaikki on tönkköjäässä, lumityöt pitää tehdä ja avantokin hakata. Tönön saa lämpimäksi vuorokaudessa. Toisin sanoen kun kaikki on valmista pitääkin jo lähteä kotiin, siksi pelkän viikonlopun takia sinne ei viitsi mennä talvella :D





Mukavaa viikkoa!



16 kommenttia:

  1. Leppoisaa lomaa! Helmililjat ovat tosi söpöjä.

    VastaaPoista
  2. Helmililjat on niin suloisia!
    Mukavaa ja rentouttavaa alkavaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On ihana mennä muutamaksi päiväksi mökille keskelle korpea :)

      Poista
  3. Kasvihuoneen siivoaminen.. Sitähän minun olisi eilen pitänyt tehdä, kun eilen päivällä en plussakelistä huolimatta keksinyt ulkona tekemistä. Helmililjat on ihania. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Helmililjat on aivan ihania meillä on niitä rivarin pihalla. Meidän mökkimme on 30 km päässä ja siellä tulee käytyä melkein joka viikko. Kesällä jopa viikolla. Kommentoin myös edellistä postausta. Hyvää lomaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mökkimatka vähän reilu sata, joten sulan maan aikaan viikonloppureissut on jees :)

      Poista
  5. Helmililjat on niin söpöjä! Ostin narsisseja ja vein ne tänään ulos ja siellä satoikin lunta. Otin instaan kevätlumisadekuvan niistä:) Mukavaa lomaa! Mä taas olen tänään vapaalla ja huomenna töihin.

    VastaaPoista
  6. Suloisia helmililjoja! Teidän mökki kuulostaa täydelliseltä, itse aina hiukan haaveilen juuri tuollaisesta paikasta jossa ei ole turhia mukavuuksia. Oikein mukavaa lomaa ja mökkeilyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siellä on talvella pakko tehdä jotain että pysyy lämpimänä ja hengissä :D

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)