21. maaliskuuta 2018

Pieni ilo


Siivouspäivän kruunaa maljakkoon laitetut kukat. Pienistä arkisista asioista tulee kiva olo, kuten nyt vaikka koirankarvattomista lattioista (mikä on oikeastaan aika lyhytaikainen ilo) ja raikkaudesta.

Ostin marketista ison kimpun punaisia tulppuja, ja niistähän riitti moneen paikkaan. Tumma keittiönpöytä onkin oikeastaan aika kuvauksellinen tausta. Kuva on kylläkin otettu aika vähässä valossa, joten tarkkuutta siinä ei juuri ole, ehkä tunnelmaa...





Pari parhaiten kasvavaa kelloköynnöstä nostin tänne keittiön pöydälle pois ahtaaksi käyneeltä taimipöydältä. Vuosittain tämä keittiönpöytä on ollutkin se kelloköynnöksen kasvatuspaikka.

Lomani lähenee loppuaan. Huomenna alkaa työt. Olen nauttinut hiljaisesta lomasta, kotona puuhastelusta ja sotkenut mullan ja siemenien kanssa ihan liiaksikin. Mökkireissu metsän keskelle toki piristi myös. En kaivannut sen suurempaa suunnitelmaa lomalle vaan ihan tavallista rentouttavaa puuhaa taukona vuorotyöhön. Ymmärrettävää on myös että kaipasin hieman hiljaisuutta vailla sen kummenpia ihmiskontakteja.



Kävin saksimassa vaahteran ja tuomen oksia maljakkoon. Jos vaikka sillä tavalla saisi kevättä esiin.
Kenellekkään ei tainnut jäädä epäselväksi että tykkään erilaisista vanhoista keittiötölkeistä. Ne on mun aarteita.

Olen saanut uuden innostuksen valokuvaamiseen sekä myös bloggaamiseen. Jotenkin sitä juttua nyt riittää. Olette sen varmaan postauksien tiheydestä huomannut. No, välillä sitä postaa paljonkin, välillä taas aikaa tai inspistä ei löydy.


Mukavaa kevään odotusta!
...vaikka hieman tuskaisaa se on;)


24 kommenttia:

  1. Oikeasti tulput ovat tosi suuri ilo ja piristys! Odottelen upeita narsissikimppuja kauppaan ja tuon mahdottoman pakkastuulen laatumista! Siivouksen jälkeen on aina ihanaa :D. Olen myös noiden vanhojen purkkien ystävä. Täytyneekin lähteä hakemaan tuonne umpihankeen oksia lehtikuusista, kiitos vinkistä ja mukavaa loman loppua! Maanantaina minullakin alkaa työt niin saikun kuin vuosiloman jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen hanki täällä olikin. Pitkävartisilla oksasaksilla kurottelin sieltä mistä sai ettei kovin olisi tarvinnut lumessa uida :)

      Poista
  2. Kauniin värisiä tulppaaneja, käy todella hyvin pöydän värin kanssa yhteen :)

    VastaaPoista
  3. Leikkokukat ovat suorastaan pelastus kevättä odotellessa :) Tulppaanien aika on juuri parhaimmillaan, aivan ihania värisävyjä on leikkotulppaaneissakin!
    Oi sentään, en edes osaa kuvitella, milllainen olisi karvaton koti :D Neljä kissaa kun vaihtavat parhaillaan talviturkkiaan keväisempään kuosiin, niin karvoja kyllä löytyy!
    Ajattelin käydä leikkaamassa muutaman oksan pihlaja-angervosta, kunhan muistaisin ulkona ollessani. Siihen tulee muutenkin tosi aikaisin lehti, saattaisi ehtiä vielä pääsiäiseksi, jos tänään hakisin.....
    Tsemppiä työpäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :)
      Jep, koti on hetken karvaton... ;)

      Poista
  4. Leikkokukat piristää mukavasti. :) Iloa arkeen paluuseen!

    VastaaPoista
  5. Tulput vasta siivotun kodin pöydällä ovat kuin piste sen kuuluisan iin päälle. Inhoan siivoamista, mutta teen sen siitä huolimatta säännöllisesti. Aina ei kaikki miellytä, mutta lopputulos sitäkin enemmän. Karvaton koti - en enää taida edes muistaa, sillä karvoista on kärsitty kohta 17 vuotta. Silti en Juusostani luopuisi. Mieluummin siivoan säännöllisesti.

    Ahaa, lomako sai sinut aktiiviseksi. Ei yhtään haittaa. Postauksesi ovat hienoine kuvineen aina yhtä tervetulleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole mikään himosiivoaja ja kesällä se touhu jää vähemmälle...kunnes saan tarpeeksi nurkkien pölystä ja hiekasta lattialla.
      En minäkään karvakorvasta luopuisi, vaikka nojatuolien imurointi kestääkin tovinsa. Toki olisi voinut opettaa ettei tuoleihin nousta, mutta jos hän olisi kissa, niin niissä kyllä makoilisi..miksi siis kieltää :D

      Poista
  6. Onpa Hienot kerrotut tulppaanit! Tänään huomasin omissa koivunoksissa jo vihreyttä, eli 8 päivää meni siitä kun toin ne sisään. Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Leppoisaa loman lopetusta. Toivottavasti akkusi ovat täyteen ladatut. Pitänee itsekin harjoittaa tulppaaniterapiaa. Tuollainen leiskuva punainen tuo energiaa. Imurin pitäisi taas tarttua, sillä karvojen määrä on runsas. Kuuski pitkävillaista kissaa ja yksi pitkäkarvainen koira - kaikki vaihtamassa turkkia. Jep jep - imuri on kovilla.

    VastaaPoista
  8. Niin se menee tämän bloggausharrastuksenkin kanssa, että välillä on inspiraatiota vaikka kuinka ja välillä taas vähemmän. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin. Tsemppiä työn aloitukseen !

    VastaaPoista
  9. Leikkokukat piristävät ihmeen paljon arkea! Minulla keittiötölkit ovat aarteina ihan joka torpassa, niin mökillä kuin kotonakin! Ja oksia keräilin viikonloppuna puutarhasta, eli niin on samanlaiset harrastukset:) Mukavaa töidenalkua!

    VastaaPoista
  10. Kyllä leikot piristävät aina ja etenkin tähän aikaan keväästä.

    VastaaPoista
  11. Tulput toimii aina :) Kiva että oli mukava ja rentouttava loma. Tsemppiä töihi!

    VastaaPoista
  12. On tosi kauniita tulppaanit, ne piristävät.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)