27. maaliskuuta 2018

Kun on alkuun päästy...


Pikkuisia purkkeja purnukoita on ilmaantunut ikkunan eteen ihan kiitettävästi. Jättiverbenan taimia on aika paljon. Chilejä kasvaa neljää eri lajiketta, yhteensä 17. Kylvin myös kahdenlaisia tomaatteja, Sweet Million- kirsikkatomaatin ja Vilma- pensastomaatin. Ne ovat vasta sirkkalehdillä. Latva-artisokkaa on kolme taimea ja kesäkukista maurinmalva ja tähtisilmä ovat myös sirkkalehtiasteella.
Mårbackasta ottamani pistokas kasvaa tuossa etualalla, ostetut pistokastaimet tuolla taaempana.

Chileistä parhaimmilta näyttää Trinidad Scorpion. Olen sen juuri latvonut, kuten muutkin chilit.

Kelloköynnökset ovat keittiönpöydällä. Istutan ne nykyään sellaisiin korkeisiin ruukkuihin. Taisivat olla ostamillani kärhöillä ne. Ekana vuonna kelloköynnöstä kasvattaessa huomasin ulos istuttaessa, että ne olivat tehneet ihan tuhottomasti juuria ulos ruukun koloista. Viime vuonna tähän aikaan laitoin ne sitten näihin isompiin ruukkuihin. Myöhemmin on turhan hankalaa niitä koulia isompaan astiaan.


Kun tämä taimikasvutus hyvistä suunnitelmista huolimatta paisuu kohtuuttomaksi tiloihin tai oikeastaan pöytätiloihin nähden ajattelin että tälläinen taittopöytä voisi olla hyvä ratkaisu. Pöydän koko on 123x61x74. Ja katsokaa kuinka pieneen tilaan se taittuu! Haa, sopii meille, sillä varsinaista varastotilaa ei juuri ole. Tuolla takana on isännän kasaama pöytä vanhasta puutavarasta. Toimiva, mutta se pitää purkaa kun ei mahdu säilyttämään.
Isäntä näytti myymälässä aavistuksen happamalta "Ai, nyt tulee tälläinen". Toisaalta tässähän kasvamassa 17 chilin tainta vain ja ainoastaan häntä varten. Ihan tyytyväisenä on satoa kerännyt ja chilitahnaa tehnyt parina aikaisempana kesänä, joten eipä tämä pakollinen sisustusratkaisu niin paha voi olla ;)
Jees, jotain vanhaa, jotain uutta taas meillä keväisissä sisustustunnelmissa, design kastelukannun hankkiminenkaan ei kyllä pelastaisi tätä tilannetta ;)


Eteisen pelakat voivat hyvin. Pari kasvia näyttää pahalle, mutta loput luultavasti jatkavat kasvuaan.

Tähän loppuun vielä tulpputaidetta ;)



Voisiko se kevät jo tulla ja lumet alkaa sulamaan. Muuten tämä esikasvatustouhu kevään kaipuussa paisuu ihan suhteettomiin mittasuhteisiin...





16 kommenttia:

  1. Todella hyvännäköiset chilintaimet. Tilanahtaus on ainainen riesa taimikasvattajalla ja tuo taittopöytä on varmasti siihen oiva ratkaisu ja apu. Minulla kelloköynnökset alkavat olla jo melkoisia hujoppeja ja olen miettinyt josko uskaltaisin niitä kohta latvoa tai vaihtoehtoisesti kokeilla ottaa niistä latvapistokkaita Kukkia ja Koukeroita-blogin Tuulikin tapaan.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minulla olikin ongelmia saada kelloköynnöstä itämään tänä vuonna ;)
      Taittopöytä tuli tarpeeseen :)

      Poista
  2. Näppärä ratkaisu tuo taittopöytäkin. Ihan valtavasti taimia sinulla! Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Hyvällä mallilla on kasvatukset. Kyllä ne tilaa vievät nuo purkit ja purnukat, ei sille mitään mahda. Näppärän oloiset lisäpöydät ja kätevä säilyttää väliajat taitettuina.

    VastaaPoista
  4. Ihania pikkuvauveleita :D Hyvää pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  5. On sinullakin taimia :) Taittopöytä onkin kätevä, mahtuu pieneen tilaan silloin kun ei tarvitse. Hyvinvoivat taimet.

    VastaaPoista
  6. Puutarhaihmisiltä eivät niksit lopu kesken, aina löytyy uusi hyvä idea, millä saisi lisää pöytätilaa alati kasvaville taimimäärille:) Minä olen satsannut tänä vuonna kasvivaloihin, mutta joutaisi tuo oikea aurinko jo lämmittämään nuo lumipenkat pois, että saisi kasvit pikkuhiljaa ihka oikeaa ulkoilmaa ja alkaisi kevät pihassa piipottamaan.

    VastaaPoista
  7. On siellä vauvoja paljon jo vähän isompiakin joukossa kuitenkin jo!
    Tulin toivotteleen sulle hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  8. Onpas napakat chilit!
    Taimikuviin ei kyllä koskaan kyllästy, ihania!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...