30. tammikuuta 2017

Kevään kylvösuunnitelmia

Ulkona tuiskuttaa lunta, silti katseet ovat kevään kylvöissä. Selailin tuossa siemenvalikoimaani ja mietin vähän mitä kaikkea laittaisi. Koska se kasvatustilan pienuus aina vaivaa, niin melko paljon laitan suorakylvöinä keväällä. Jotakin pitää kuitenkin esikasvattaa, eihän sitä muuten selviä kevään lämpöön asti.
Nyt tammikuussa olen kylvänyt chilit. Helmikuussa vuorossa on kelloköynnös ja tilaamani jättiverbena. Yllytetty on sitä kasvattamaan, ja onkin kiva kokeilla :D Niin ja ihan vahingossa napsautin tilaukseen pelargonian siemenetkin. Tätä tilausta nyt kovasti odotellaan ;)


Edellisessä siementilauksessa tuli lähinnä hyötykasvien siemeniä. Tilasin myös 'Vilma' ruukkutomaatin, joten tomaattien kylvö on edessä maaliskuussa. Meille on tulossa myös ensi kesänä kasvihuone, jonka itse rakennamme. Ikkunat ovat varastossa ja rakennuslupa haettu, mutta ei vielä tiedä miten meillä on aikaa ja energiaa sitä sitten keväällä rakentaa.


Tulevan kasvihuoneen läheisyyteen olen ajattellut laajaa suorakaiteenmuotoista istutusaluetta. Nyt kuitenkin mietin että siihen voisin aivan hyvin jättää tilaa suorakylvettäville kesäkukille. Kuvassa silkkikukka, neidonkukka, kesämalvikki, koreatörmänkukka, pioniunikot, kosmoskukka sekä tuoksuherne. Olen joskus aiemmin esikasvattanut kosmoskukkaa ja tuoksuhernettä, viime vuosina kuitenkin olen ne kylvänyt suoraan ulos tilanpuutteen vuoksi.


Perennoista haluan kasvattaa mm. purppuratulikukkaa, morsiusharsoa, pallo-ohdaketta sekä alppipiikkiputkeä ja ehkäpä noita ritarinkannuksia. Ehkäpä olisi kuitenkin helpompi jättää perennan kylvöt sinne kesään ja sijoittaa kylvökset hyötykasvimaalle, jotta niitä muistaisi hoitaakin ;)


Matalat auringonkukat olen toukokuussa kylvänyt suht. isoihin saviruukkuihin. Se taitaa olla jo perinne :)


En ole tällä hetkellä palkkatöissä, joten täällä blogistaniassa on viihtynyt melko lailla. Lauantaina kuitenkin aloitan työt ja hieman hirvittää kun kaaduin lauantaina metsälenkillä. Rannehan siinä sattui ja onkin nyt aika kipeä, mutta on kuitenkin tänään parempi kuin eilen. Ehkäpä tämä tästä ;)


Mukavaa viikkoa!


Arvontaan voi vielä osallistua täällä.

34 kommenttia:

  1. Kiva juttu, että kasvihuone on edennyt haaveesta konkreettiseksi suunnitelmaksi. Paikkahan sille pihassanne on jo valmiina. Vanhoista ikkunoista tuleekin hieno kasvari ja se sopii talonne ilmeeseen enemmän kuin hyvin.

    En enää kasvata perennoja sisällä, sillä vähäinen tila on parempi käyttää hyötykasveihin, samettikukkiin ja muihin niinsanotusti pakosti sisällä kasvatettaviin. Ulkona on kesän aikana melkeinpä mukavampi touhuta mullan ja siementen kanssa. Kasvarissa ne itävät hyvin ja vankistuvat. Syksyllä perennat voi sitten siirtää kasvupaikoilleen. Silloin käytettävissä tila on hyvin näkyvillä ja taimilla on vielä mukavasti aikaa juurtua.

    Olen tässä miettinyt suorakylvökesäkukkia varten talon seinustalle, terassille pitkää laatikkoa. Siinä olisi suojainen ja lämmin paikka. Lisäksi kukkia pääsisi paremmin ihailemaan, kuin alapihan kasvimaalaatikoissa tai muissa mahdollisissa istutuspaikoissa. Nyt vielä pitäisi myydä idea Ukkokullalle, sillä minusta ei noihin rakennuspuuhiin ole. On kyllä kokeiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kasvihuoneen rakentaminen on ainostaan omasta aikataulusta kiinni. Lupa tuli ilmoitusmenettelyllä, ja yhdeltä naapurilta piti saada hyväksyntä. Kasvarin mitat selvillä ja lupahakemukseen riitti havainnekuva. Luvan hain jo aikaa sitten, kun näissä saattaa mennä kauankin aikaa.
      Totta, sitten kasvarissa noita perennoja voisi kasvatella. En malta odottaa kevättä ;)

      Iso laatikko terassin luona kuulostaa hyvälle ajatukselle. Saa siihen hyvästi multaa ja kasvutilaa kesäkukille.

      Poista
  2. Kiitos auringonkukkavinkistä, sitä tosiaan voisi kylvää suoraan isoihin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, matalat auringonkukat on niissä tosi kivoja. Laitan ruukun alaosaan valmiiksi biolania, mutta ruukun yläosa ei kovin lannoitettua multaa, ihan tavallista puutarhamultaa.

      Poista
  3. Vanhoista ikkunoista tehty kasvihuoneon kyllä kaunein mahdollinen malli ja sopii teille varmaan kivasti. Paranemista ranteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivotaan että saadaan väsättyä siitä sopusuhtainen ;)

      Poista
  4. Ihania siemensuunnitelmia! Toivottavasti ranteesi paranee pian! Ja onnea töiden johdosta!

    VastaaPoista
  5. Minä aloitan kylvöt yleensä maaliskuun alussa tomaateilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan aiemmin kasvattunut tomaattia :o

      Poista
  6. No onhan tuossa jo pussukka poikineen odottamassa ja ihania kukkia olet valinnutkin. Tomerat auringonkukat purkeissa.

    VastaaPoista
  7. Voi harmi kipeää rannetta, eihän vaan ole mitään pahempaa? Nuo kelit on ihan mahdottomia, et voi yhtään tietää, milloin on taas tiet jäässä.. Kasvihuonetta tässä useampi odottelee. meilläkin vanhat ikkunat ja ovet odottavat kevättä, kattotarpeet hankittu ja perustukset tehty. Katsotaan nyt mitä sinne sisälle tuleekaan, kasveja vai vaan emäntä ja sänky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei ole pahempaa...
      Joo, ainakin tuoli ja pöytä sinne pitää laittaa!

      Poista
  8. Mielenkiintoisia siemeniä olet hankkinut. Onnea niiden kylvöihin:)

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti ranteesi parantuu pikaisesti!
    Kiva määrä kylvettäviä siemeniä, kaikkea ihanaa on tulossa :)

    VastaaPoista
  10. Paliohan sullon siämeniä orottamas kylyväjää. Ostin muuten matalia auringonkukan siämeniä. Vaikka onki keltaane kukka, ihastuun sun auringonkukkiihi nii, että pakko kokeella ittekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse pitää niitä ruukussa. Ovat muualla kasvamassa ja loppukesällä kiikutan näkösälle. Laitain aina varalannoituksen alaosassa olevaan multaan (yleensä biolan) ja ylempi kerros on ihan tavallista puutarhamultaa. Ei ole sitten liian tujua itämiseen, vaikkei auringonkukka ehkä herkimmästä päästä ole :)

      Poista
  11. Varmasti kaunis kasvari on teille tulossa.
    Auringonkukkia en ole ruukkuihin vielä laittanutkaan. Montaa muuta kylläkin on ollut. Ruukkuja voi sitten siirrellä näkyvämmille paikoille, kun kasvit saa loppukesästä näyttäviksi.
    Suorakylvöjä harrastan niin paljon kuin mahdollista. Kaikkea ei kannata sisätiloissa kasvatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa nähdä millainen tulee :D Mutta en millään malttaisi odottaa ;)
      Totta, pääsee helpommallla kun harrastaa suorakylvöjä.

      Poista
  12. On niin mukavaa katsella mitä itse kukin aikoo kylvää ja missä vaiheessa. Esikasvattelu on kivaa, niin paljon kuin se viekin tilaa. :) Ja kukat ovat kyllä ihaninta maailmassa. <3 Toivottavasti ranne paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitä olla jotain kasvatuspuuhaa ennen kuin ulkona kasvu pääsee vauhtiin ;)

      Poista
  13. Ihanat suunnitelmat! Tykästyin viime kesänä jättiverbenaan. Se on mulla talvetuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisipa kiva jos olisi paikkaa missä talvettaa kaikenlaista ;)

      Poista
  14. Paranemista ranteelle ja iloisia työpäiviä! Siemenpusseja rapistelen minäkin...

    VastaaPoista
  15. Vai tuiskutti teillä lunta! Ei meillä vaan. Vielä en ole noihin siementen kylvöihin saanut kipinää. Mutta olen vannonut monta muutakin asiaa, kuten ei ikinä kukkapenkkejä... Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on jonkun verran lunta ja polut jäässä, että ainakin liukasta on.

      Poista
  16. kivoja suunnitelmia! Paranemista ranteelle!

    VastaaPoista
  17. Paranemista ja malttia kevään odotteluun. Jättiverbenan siemeniä minäkin jo ostin ja kesäkodin kellarissa on yksi juurakko kokeeksi talvehtimassa.
    Suorakylvöä minäkin kannatan ja suotuisana keväänä taimet kasvavat tanakoiksi ja jää yksi vaihe pois kun ei tarvitse kuolia ja uudelleen istuttaa.
    Tuo matalan auringonkukan kasvatus ruukussa on hyvä idea, taidan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta on kätevää laittaa nuo auringonkukat suoraan isoon ruukkuun. Pohjalle lisälannoitetta multaa, päälle kerros tavallista puutarhamultaa, johon kylvö ja kesällä jossain vaiheessa lisälannoitus. Ruukkuja voipi sitten auringonkukkien kukkiessa tuoda enempi näkösälle :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)