25. tammikuuta 2017

Ranskanmaalla

Pientä esimakua Ranskan reissulta postasin oliivilehto-kuvilla. Olimme siis lomalla Etelä-Ranskassa, noin 150 km Marseilleista sisämaahan päin. Majapaikkamme oli Montaren et Saint Médiers, josta vuokra-autolla teimme päivän reissuja lähelle ja vähän kauemmaksi, kiertelyä kaupungeissa ja pienissä vanhoissa kylissä sekä pienellä vaelluksella Cévennesin kansallispuistossa. Vaikka Etelä-Ranska kuulostaa lämpimältä, sitä ei jokaisena päivänä ollut. Muutamana päivänä puhalsi kylmä ja kova Mistral-tuuli, joten talvitakki ja pipo oli tarpeeseen. Mistral-tuuli puhaltaa luoteesta tai pohjoisesta pitkin Rhônen laaksoa aina Välimerelle asti. Tuuli oli taukoamatonta ja kesti usean päivän, mutta sen jälkeen sää oli mukavan leppoisaa. Lämpötila sisämaassa oli +1 vajaaseen +10, joten tuulisena päivänä oli tosi kylmää, mutta aurinkoista.
Tähän postaukseen laitan ylivoimaisesti mukavimman päivän kuvia. Ajomatka Vallon-Pont-d'Arcista Aiguezeen oli kerrassaan mahtavien maisemien ihailua. Tie kiemurtelee Ardèche rotkon reunamilla Gorges de l'Ardèche luonnonpuistossa.


Viinipeltoja

Pont d'Arc

Komea ja korkea kaari on :)

Toisesta suunnasta


Tietkin oli melko jänniä paikoin ;)



Reitin varrella oli useita isoakin levikkeitä, jossa on turvallista pysähtyä ihailemaan maisemia. Mutkainen tie on hyvässä kunnossa, mutta onhan se siltikin hieman pelottava. Näin talviaikaan siellä ei kuitenkaan juuri muuta liikennettä ollut, joten melko rauhassa saimme ajella.
Alla oleva kuvan otin eräästä infotaulusta. Siinä näkyy ajoreittimme Ardèche jokea myötäillen.


Aigueze on pieni keskiaikainen kylä, joka on alunperin rakennettu linnan ympärille. 

Linna vartioi Ardèche-jokea

Kivirakennukset ja kapeat kadut ovat aina niin viehättäviä.






 Kaunista nytkin, mitenkähän ihanaa lie kesällä?

Lisää Ranska-aihetta luvassa myöhemmin ;)


20 kommenttia:

  1. Ihana kuvapläjäys! Niin upeita maisemia ja varmaan kesällä vielä upeampaa! Joskus ollaan ajeltu rannikolta Grenoblen kautta Sveitsiin, mutta siitä on hirmu kauan aikaa. Pitäisi päivittää tuokin kolkka Euroopasta. Lisäkuvia, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Aivan huikeita maisemia ja ihania nuo kapeat kujat ja kivitalot!
    Upea kuvasarja!
    Lisää kuvia odotellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja kyliä ja kaupunkeja oli joka puolella, ihan mahtavaa ;)

      Poista
  3. Voi että, huokaisin ihan ääneen kun näin kuvasi, aivan upeita paikkoja! Miten paljon olisi koluttavaa ja kierrettävää Euroopassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi. Olisipa vain aikaa ja rahaa ennen kaikkea ;)

      Poista
  4. Ihania noi talot! Varmasti hieno matka!

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja kuvia ihana matka teillä !

    VastaaPoista
  6. Upeita ja mielenkiintoisia paikkoja! Ranskassa on jonkun verran tullut autolla kierrettyä, mutta nuo seudut on jäänyt tutkimatta - kuten moni muukin paikka pelkästään Ranskassa. Ei voi mitään, mutta hillitön matkakuume tällaisista kuvista nousee. Jatkoa odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.On ihanaa päästä joskus vähän katselemaan muita maita :)

      Poista
  7. Ranskanmatkakuumeeni kasvoi juuri <3 Niin rakastettavan näköisiä maisemia! Odotan jo lisäkuvia innoissani, toivottavasti laitat niitä paljon ;)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Oli upeaa, ja yllättävän korkeita vuoria täälläkin.

      Poista
  9. Aiva käsittämättömiä maisemia! Ja nua rakennukset on nii ihania.
    Sääli, ettei sää ollu paras maharolline, mutta matka muuten oli varmasti mukavia elämyksiä täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kivirakennukset upeita.
      Onneksi joka päivänä ei kuitenkaan tuullut ;)

      Poista
  10. Upeita kuvia ja maisemia, todella kaunista myös talvella. Ardechen maisemat muistuttavat hyvin paljon Verdonin rotkoa Nizzan lähistöllä. On ne Alpit vaan mykistävän hienot!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)