11. tammikuuta 2017

Neljä vuodenaikaa puutarhassa

Olemme päässeet ihailemaan vuodenaikojen muuttumista useissa blogeissa.
Oma valokuvaaminen on ollut hyvinkin vaihtelevaa ja samasta kohdasta minulta ei löydy puutarhakuvia. Vastaisin taannoin haasteeseen mökkirannan maisemakuvilla Neljä kuvaa vuodesta
Sain tämän mukavan haasteen uudelleen Jorilta Hernepensaskujanne- blogista. Kiitokset! Tällä kertaa yritin etsiä puutarha-aiheisia kuvia tähän vastaukseen.

Syksy

Talvi

Kevät

Kesä

Löysin postaukseen kasvin joka on mielestäni kaunis kaikkina vuoden aikoina. Kotkansiipisaniaisen kasvu keväällä lienee yksi mielenkiintoisemmista. Sen hauskat heleänvihreät kiemurat nousevat maasta hyvinkin nopeasti. Kesällä se on ihana rehevä metsäpuutarhan siimeksessä ja syksyinenkin ulkoasu on täynnä yksityiskohtia. Talvisin itiöpesäkkeet ovat kivoja talventörröttäjiä.

Kotkansiipisaniainen (Matteuccia struthiopteris) on reheväkasvuinen ja viihtyessään muodostaa suuria kasvustoja. Se leviää maanalaisten rönsyjen avulla. Menestyy parhaiten tuoreessa tai kosteassa, multavassa ja ravinteikkaassa maassa, kuivassa ja paahteisessa paikassa se kellastuu. Kotkansiipisaniainen on kotoperäinen kasvi, joka kasvaa luonnossa lehdoissa. Mukava tuoreen metsäpuutarhan kasvi ja kiva muiden varjoperennojen ja peittokasvien kanssa. Minulla sitä kasvaa mökillä kesäpikkusydämen ja kevätkaihonkukan kaverina.




Oma metsäpuutarhaosa mökillä kasvoi aikoinaan harmaaleppää. Maa on jokseenkin savista. Lepät kaadoimme ja kannot kaivoimme ylös, ettei juurivesoja ala muodostua. Istutusalueet ovat suhteellisen laajoja ja joko pengerrettyjä tai kohotettuja. Multaa niihin on laitettu vähäntäänkin 30 cm. (melkoinen kottikärryralli). Kuvan kasvillisuus on lähinnä rehevää, varjon ja puolivarjon paikoissa ei niin kukkaloistoa ole, vaan kauneus löytyy kasvien lehtimuodoista. Täällä kuitenkin kukkivat hissukseen mm. akileijat, kevätesikot, kevätkaihonkukka, kurjenpolvet, kesäpikkusydämet sekä nauhukset. Nauhukset risteytyvät keskenään ja hauskoja erilaisia lehtimuotoja tulee (siementaimia on tosin välillä liiaksi asti). Kuunliljat ja sormivaleangervot kuuluvat tänne myös. Täällä kasvoi monta vuotta myös muutama ihana jouluruusu, mutta viime talvi vei ne mennessään.


Haaste kuuluu siis näin:

Neljä kuvaa ja neljä vuodenaikaa. 
Esittele miltä jokin tietty kohta tai paikka puutarhassasi näyttää eri vuodenaikoina. 
Haastetta voi vähän itse soveltaa ja maustaa ;) 
Joko postasit omasi?


30 kommenttia:

  1. Alimmassa kuvassa on hieno tunnelma, kasvit ovat niin kotonaan tuossa metsän reunassa.
    Kotkansiipisaniainen on kiva kuvattava, olen ihan samaa mieltä.
    Meillä mökillä oli luonnonvaraisena vahva kotkansiipisaniais-kasvusto. Teimme uuden mökkitien ja valaistusolosuhteet siinä kohtaa muuttuivat. Kasvusto on kahden viimeisen vuoden aikana kuihtunut ihan valtavasti, harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yritin saada puutarhan kasvuston sopimaan luonnollisesti metsän reunaan. Ahdistaa sellaiset mustikat nurin ja nurmireuna tilalle jutut. Tässä kohdassa onnistuin mielestäni hyvin, samaa ei voi sanoa kaikista mökkipuutarhan kohdista.
      Harmi tosiaan kun kasvuolosuhteet muuttuivat, jospa osa sopeutuu kuitenkin.
      Ja kyllä, on kuvauksellinen kasvi :)

      Poista
  2. Kotkansiipi kuuluu ehdottomasti lempikuvattaviini. Etenkin keväällä sen edistymistä on hauska seurata. Keittiön ikkunan alla on kasvanut vuosikausia kaksi kotkansiipeä, sillä paikka on erittäin varjoinen, eikä siinä oikein mikään tahdo menestyä. Varsinkin, kun joinain talvina paikalla ei ole juuri laisinkaan lunta ja runsaslumisina talvina sitä putoaa katolta kasoittain. En ole koskaan kaivanut maasta oikein isoa kotkansiipikasvustoa, joten en yhtään tiedä, miten ison kuopan joutuisin kaivamaan, jos ikkunan alta saniaiset poistaisin. Se on käynyt mielessä, sillä syksyllä saniaispehko aivan sisäänkäynnin vieressä ei enää ole kovin kutsuva. Vaan mitä tilalle, en ole vielä keksinyt.

    Minusta metsäpuutarhasi on hyvin onnistunut. Ei sinne oikein sovi laajat ruusuistutukset ja millintarkka nurmikko. Erilaisin lehtimuodoin ja vihreän monin sävyin istutetutkin kasvit solahtavat saumattomasti ympäröivään luontoon. Tosi kaunista ja hyvin rauhoittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivoin pari yksilöä mökiltä tänne, ei ollut kovin iso homma, mutta eiväthän olleet kovin hirveän monta vuotta mökillä vielä kasvaneetkaan.
      Jos paikka on haastava ja saniaiset siinä hyvin kasvavat, ehkä ne voisivat siihen jäädä? Ovathan ne keväällä ja kesällä tosi kivannäköisiä ;)
      Mökillä puutarhan pienuudesta huolimatta obn erilaisia kasvuolosuhteita, mikä on hyvä tälläiselle kasvihamstraajalle :) Voi laittaa kivikkitarhaa, aurinkoiseen rinteeseen ja hippejä keskiosan tasanteeseen. Muutamalle pensasruusullekin on paikkansa rinteessä johon aurinkokin näyttäytyy.
      Kiitos, muutta sellainen se mökkipuutarha on, monilajinen puolivilli sekavuus, joka ajoittain ihastuttaa minua ja ajoittain ärsyttää :D

      Poista
  3. Kotkansiipi ja muutkin saniaiskasvit kuuluvat lempikasveihini. <3
    Tykkään kovasti tuollaisesta puolivarjossa kasvavasta metsäpuutarhasta. Sellaisessa ei ole koskaan mitään yliampuvaa tai liikaa yrittävää, vaan se on rauhoittavalla tavalla kaunis. Siksi se kiehtoo.
    Japanissa noita kotkansiiven kiekuroita syödään valtavana herkkuna. Ne keitetään soijassa ja sokerissa ja dipataan majoneesiin. Tykkään itsekin niiden mausta, mutta en ole uskaltanut itse niitä valmistaa. Tuo kiekura on syötävää, mutta jossain vaiheessa se muuttuu jopa myrkylliseksi. Siksi olen jättänyt ne puutarhan iloksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä että niitä laitetaan syötäväksi, enpä ole kuullutkaan. Ehkäpä minäkin kuitenkin annan kukoistaa niiden puutarhassa ;)

      Poista
  4. Metsäpuutarhasi on niin rehevä! Saniaiset on ihanan moni-ilmeisiä. Pikkusykkyrästä ruskeisiin emilehtiin, vai mitä lie ovatkaan, koristeellisia silti.

    VastaaPoista
  5. Kotkansiipi on täynnä kauneutta!

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidän saniaisista, juuri mökkielämässä niitä on aina ollut ja ne tuovat ihanaa vihreyttä ja rehevyyttä. Kotonakin on kotkansiipiä, sopivat kyllä sinnekin, kun vaan oikea paikka löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toin muutaman tänne kotitontille. Tosin ei ehkä niin hyvä paikka kuin tuolla metsäpuutarhan siimeksessä.

      Poista
  7. Ihanan näköinen sinun metsäpuutarhasi minäkin tykkään kotkansiivistä minullakin niitä on kasvamassa :)

    VastaaPoista
  8. Saniainen on todella kaunis kasvi, ja sen vihreä väri on juuri se oikea!

    VastaaPoista
  9. Saniaanen on varijon eheroton valtias.

    VastaaPoista
  10. Olen aina tykännyt saniaisista. Mökillä niitä onkin paljon. Erityisesti tykkään kevään saniaisista, kun ovat vielä 'rullalla', kuten sinunkin kuvassasi.

    VastaaPoista
  11. Kotkansiipisaniainen on koristeellinen kaikkina vuodenaikoina. Mm. tuo kuivunut kukinto talvella.

    VastaaPoista
  12. Vihreä rehevyys sopii juurikin metsäpuutarhaan.
    Tykkään saniaisista!!

    VastaaPoista
  13. Kotkansiipi on kaunis ja näyttävä kaikkina vuodenaikoina. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  14. Ihana, uusi näkökulma haasteeseen. Ihan napakymppi :)

    VastaaPoista
  15. Hienot kuvat kotkansiipisaniaisen vuodenajoista.
    Kotkansiipisaniainen on kyllä upea kasvi suurine pitsimäisine lehtineen:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)