27. tammikuuta 2016

Ajatukset kesässä

Pakkaskelit vaihtuivat vesisateeksi. Niin lupaavalta kuin räystäistä tippuva vesi vaikuttaakin on kevääseen ja kesään vielä pitkä matka. Kukkien siemeniä tilasin lisää. Tähän tilaukseen tulikin pääsääntöisesti suorakylvettäviä kesäkukkia. Niitä sitten laitan hyötykasvien kaveriksi tuonne "kesäkukkamaahan".

Blogiani seuraavat tietävätkin että minulla on puutarhurin ammatin lisäksi lähihoitajan koulutus ja olen tehnyt pitkiä sijaisuuksia vanhuspalveluissa. Olen kertonutkin että ensi kesänä palaan viherrakennusfirmaan töihin, siihen tuttuun, jossa olen aiemmin ollut. Se mikä muuttunut viimeisen pari kuukauden aikana on, että sanoin itseni irti lähihoitajan työstä aiemmin kuin sijaisuuteni olisi loppunut. Minun oli tarkoitus olla kesäkuun alkuun palvelutalossa, nyt lopetan siis jo huhtikuun puolessa välissä. Vuorotyön tuomat univaikeudet ja omat henkilökohtaiset kokemukset tekevät oloni ikäväksi ja samalla tuntuu jopa että minulla ei ole paljoa annettevaa työhöni. On siis aika tehdä muutos...
Se, palaanko myöhäissyksyllä hoitotyöhön jää nähtäväksi. Ehkä silloin minulla on taas pitkän taoun jälkeen uutta energiaa. En kuitenkaan mieti sitä nyt, antaa ajan kulua, ja niiden päätöksien aika tulee ajallaan.



Kaikkea hyvää!


50 kommenttia:

  1. Uskomattoman upeita kuvia! Noista saisi upeita postikortteja.
    Voimia työjuttuihisi ja kaikkeen muutokseen! Nostan hattua hoitoalalla työskenteleville. Siellä joutuu varmasti monenlaisiin haasteisiin, eikä vähiten kaikkien säästöjen takia.
    Ja oikeat päätökset kypsyy, kun on niiden aika... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Niin, aina ei yhteiskunnassa säästetä oikeista asioista.

      Poista
  2. Upeita kuvia!

    Nyt jo eläkkeellä oleva äitini työskenteli hoitajana vanhustyössä. Minulla on hyvä käsitys siitä, kuinka rankkaa työ on.

    Tsemppiä uuteen!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä kesän kukkakuvat näyttävät talvella lumoavilta. Se on hyvä, että uskaltaa tehdä muutoksia työn suhteen ja siihen on mahdollisuus. Voimia ja iloa!

    VastaaPoista
  4. On varmasti hyvä pitää lomaa, ennenku aloottaa seuraavas tyäs. Kerkiää karistaa vanahan paikan rasitukset harteiltansa ja aloottaa sitte uusin voimin toises paikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan ilmoitin jo sinne puutarhafirmaan että olen käytettävissä aiemmin ;)
      Tosin loma olisi kyllä mukavaa...saapi nähdä ;)

      Poista
  5. Aivan uskomattoman upeita kuvia!! Toivottavasti saat unirytmisi hallintaan. Unettomuus & muut univaikeudet ovat peestä nimim. 'kokemusta on'. Tällä hetkellä selviän melatoninilla, oletko kokeillut?

    Hienoa että saat pidettyä kevätlomaa ennen kesätyön alkamista. Kyllä tää elämä tästä kirkastuu - harmaista harmainta vaikka just nyt onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Jep, eiköhän tästäkin selviä :)

      Poista
  6. Oi, sinulle on tiedossa huikean pitkä kevätpaussi leipätöistä, voi onnellista<3 Ehdit mukavasti keskittyä vain puutarhaan ja toipumiseen vuorotöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan ilmoitin jo sinne puutarhafirmaan että olen käytettävissä aiemmin ;)
      Katsotaan sitten ;)

      Poista
  7. Niin kauniita kuvia jälleen! Sanon taas, että teknisen taidon lisäksi sinulla on visuaalisuus hallussa 100 prosenttisesti.
    Minäkin nostan hattua kaikille tämän päivän vanhustyötä tekeville. Miten säilyttää inhimillisyys kaikkien säästöjen ja kilpailutusten keskellä? Miten pitää oma mielenterveys ja fyysinen kuntokin kohdallaan kaiken ruljanssin keskellä?
    Tauko palkkatyössä juuri tähän aikaan vuodesta saattaa olla parasta mahdollista aikaa. Valo lisääntyy, kevät lähestyy ja sormet voi upottaa multaan. Voisiko sitä miellyttävämmin itseään ladata. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin, joskun tuntuu ettei jaksa..On onni että minulla on toinenkin työmahdollisuus. Ehdin jo ilmoitella sinne että voin aloittaa aeimmin, mutta saatan pitää vähän lomaakin. Täytyy tuumailla;)

      Poista
  8. Kaunista ja juuri ajattelin ihan samaa kirjoittaa sinulle ennen kuin kerkesin loppuun, että kaikkea hyvää sinulle! :)

    VastaaPoista
  9. Kuvat ovat kyllä parasta puutarhaterapiaa, mahtavia! Haluan onnitella myös valinnoistasi olla vapaalla ja tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta. Ne ovat rohkeita valintoja, kun yleinen hyvä vaatisi sitoutumista työhön, suoritusta ja varmuuden hakemista. Olet rohkea, jatka samaan malliin.

    Sini K.
    Kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse en jaksa tai ehkä haluakkaan mitään vakituista virkaa hoitoalalta. Joistakin se tuntuu kummalliselta...
      Minulla on kuitenkin olemassa tämä toinen vaihtoehto, työ puutarhurina, ja mikäs sen mukavampaa ;)

      Poista
  10. Todella kauniita kuvia. Tuollaiset valinnat joita olet nyt tehnyt ovat kyllä vaikeita. Onnitteluni sinulle valinnoistasi. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia, taitavasti rajattuja ja tarkennettuja. Kaikissa samanlainen hieman pysähtynyt, mutta rauhallinen tunnelma. Tykkään kovasti - ja osaisinpa itsekin, täytyy taas harjoitella lisää! Kiitos inspiraatiosta.
    Tsemppiä työasioihin. On rohkeutta tunnistaa omat rajansa ja tehdä asialle jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Neliörajaus toimii näissä aika hyvin;)

      Poista
  12. Yhdyn edellisiin kommentoijiin. Huikean kauniit kuvat. On hyvä kuunnella välillä itseään ja toimia sen mukaan. Sitten taas jaksaa paremmin.

    VastaaPoista
  13. Kaksi niin erilaista työtä/ammattia.Aikanaan kun olin ammatinvalinnan edessä minulla oli vahvasti yhtenä vaihtoehtona puutarhaopettajan ammatti, äitini oli sitä vastaan ja uskoin silloin häntä. Vanhusten hoitajaksi ei minusta kyllä ole, huumorini tuskin kestäisi ainakin vahvasti epäilen.
    Kaksi niin erilaista työtä ja työympäristöä, mutta toisaaltaan ehkä ei sittenkään niin erilaisia. Kesä puutarha-alalla on varmasti hyvää vastapainoa lähihoitajan raskaaseen (ainakin henkisesti ) arkeen. Olet varmasti tehnyt hyvän valinnan ja vielä omaa aikaa keväällä, se tekee ilmeisen hyvää. Tsemppiä ja menestystä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puutarhatyö kesällä on niin mukava juttu, myös sateella ;)

      Poista
  14. Kaikkea hyvää myös sinulle elämässä ja työssä.
    Niin ihanat kuvat!!

    VastaaPoista
  15. Tsemppiä! Kuvat ovat kauniita. Olisikohan ollut isotähtiputki tuo minusta erityisen hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isotähtiputki on todella kaunis, täynnä lukuisia yksityiskohtia.

      Poista
  16. Kaunista, tulee hyvä mieli katsellessa sinun kuvia. Elämässä on tärkeää ottaa joskus irti ja antaa itselleen aikaa tehdä sitä mitä sisimmässään haluaa. Toivotan sinulle oikein hyvää lopputalvea ja kevään alkua!

    VastaaPoista
  17. Oijoijoi ja huokaus, niin sydäntä nyrjäyttäviä kuvia. Kiitos, nämä auttavat liitämään unelmiin, sillä tällaisena loskapäivänä sellaisia todella tarvitsee. Onnea uuteen työhön <3 On hienoa, että huomaat ajoissa tarvitsevasi vaihtelua. Tuollainen itsetuntemus on erittäin arvokasta <3

    VastaaPoista
  18. Muutos vaatii usein päätöksen lisäksi voimia ja rohkeutta. Puutarha-ala on kyllä aintoisa työnäkin :)
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  19. Oi joi, kesättää ja lujaa! Vaan kerrotko mikä on tuo valkoinen ihanuus akileijan alapuolella? En tunnista äkkipäätä.
    Vuorotyö ei sovi kaikille, se on todettu juttu. Kannattaa ajatella itseään ja mennä sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Syyskimikki 'brunette'
      Totta, välillä täytyy tehdä muutoksia :)

      Poista
  20. Ihanan herkkiä kukkakuvia. Syreeninkuva vei suoraan kevääseen!

    VastaaPoista
  21. Univaikeudet ovatkin hyvä syy muuttaa elämäänsä. Ymmärrän sinua hyvin. Ja mikäs on päästessä töihin uuteen paikkaan ja mieluisaan sellaiseen. Onnea tulevaan!

    VastaaPoista
  22. Tuo kuulostaa kyllä ihanalta, kesät puutarhahommissa ja talvet jotain muuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin sen täytyy mennä :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...