Nyt oli pakko taipua kastelemaan joitakin monivuotisia aiemmin istutettuja (siis juurituneita). Täällä on nimittäin ollut tosi kuivaa. Hyvänä indikaattorina voinen pitää sitä että kertaakaan en ole töissä joutunut sadetakkia pitämään päällä. Sadetta on tullut toki vähän, mutta ei juuri työpäiväni aikaan.
Viime vuonna helteet kestivät useita viikkoja, mutta heinäkuussa tuli myös vettä jonkun verran. Kesäkuu taas oli silloin viileämpi ja kosteampi, tänä vuonna kesäkuu on ollut aika kuiva.
Silloin helleviikkoina puutarha ei ollut milläskään. Toisin kuin nyt. Osa kasveista pärjää omillaan, mutta muutamia kriittisiä paikkoja piti kastella.
Pari viime vuonna siirtämääni pensasta näyttää tontin reunalla aika rapsakoilta. Niiden suhteen peli saattaa olla menetetty. Syksyllä leikkaan ne alas, keväällä nähdään sitten tuleeko niistä vielä pensaita :D
Kuutamohortensia riiputti lehtiään jo kolmatta päivää, joten olihan sille sadettaja laitettava hyväksi toviksi.
Syyskimikit riiputtivat muutaman päivän oikein pahan näköisesti lehtiään. Olin jo ihan varma että olisi pitänyt kastella aiemmin, mutta onneksi jaksoivat nostaa lehtensä ;)
'Vanilla Fraise'-hortensialla ei ole ollut hätää...
..mutta nurmikko on paikoin kärähtänyt ;)
Päivänlilja ottaa kukinnassa uusintakierrosta.
Syyshohdekukka on eräs loppukesän suosikkini.
Se pitää läpäisevästä ja hieman viettävästä kasvualustasta.
Eilen vietin puutarhassa siistimispäivää. Kitkin hieman kiveyksiä, siistin polut muutenkin ja kaikenlaista saksimista löytyy joka puolelta.
Yksi kelloköynnösruukku on nostettu kasvulavan päälle. Samaisesta lavasta nostin valkosipulit aiemmin. Lavan etureunassa on itse kylväytyneet kehäkukat. Siinä ne valkosipulien kanssa kasvoivat sovussa koko kesän.
Elokuu on varmaan hyvä aika istuttaa esikasvatettuja taimia, niitä kesäksi tarkoitettuja, eikö? Ensinnäkin värinokkosen kylvö myöhästyi, sitten myöhemmin niiden kouliminen ja nyt ne sitten olivat niissä muovisissa kasvatusruukuissaan tähän päivään asti. Viimein pääsivät asianmukaiselle paikalle.
Jep, sellaista se välillä on ;)