20. elokuuta 2019

Mökkimaisemia


Meidän mökkitontti on todellakin vaihteleva. Tontin pohjoisreunassa kasvaa suuria kuusia ja mäntyjä kallion päällä. Samaisen kallion päällä on 70-luvulla rakennettu pieni mökki.
Viime kesänä sahasimme kuusista alaoksia pois. Järvi ei juuri täällä näkynyt, koska kuuset oksat miltei viistivät maata. Nyt on toisenlainen maisema ;)

Samaisen kallion alapuolelle teimme joskus luiskekiveyksen. Täällä meillä on nuotiopaikka. Kuitenkin tulta ei metsäpalovaroituksen aikaan laiteta, sillä ylhäällä oleva metsä on silloin hyvinkin kuivaa.Nuotioa poltellaan syysiltoina. Syksyllä harvimmin maa on rutikuivaa.

Kasveina täällä on erilaisia maksaruohoja, hopeahärkkiä ja muita kuivuutta kestäviä kasveja. Vasemmalla näkyvä suuri pensas on siperianhernepensas. Se oli täällä ennen meitä. Kummasti se on jaksannut tässä kasvaa. Paikka on myös tuulinen, joten härmää sen lehdissä ei ole koskaan ollut.

 Mökkirantaan ei ole juuri koskettu. Täällä olen ainoastaan vesonut sinne kasvavat pajut.


Tontin toinen reuna laskee loivasti kohti rantaa. Tänne olen rakentanut metsäpuutarhaani. Ero ensimmäisen kuvan maisemiin on valtaisa. Ehkäpä jopa epäsopiva.
Metsäpuutarhan kohdalla kasvoi aiemmin lepikko, koivikko ja pöpelikkö. Joten ero kallioiseen ja kuivaan osaan oli silloinkin suuri ;)





12 kommenttia:

  1. Luonnontilainen ranta on kaunis. Mukavia mökkipäiviä.

    VastaaPoista
  2. Upean luonnollista 😊

    VastaaPoista
  3. Eikös pienet tai suuremmatkin kontrastit vain luo mielenkiintoa? Ja onhan se näppärää, kun voi vain tuolia kääntämällä katsella aivan erilaista maisemaa ;) Eipä sillä, minusta tuo metsäpuutarhasikin on kaunis ja luonnollisen näköinen. Ehkä joku säntillisen tiukka muotopuutarha vasta riitelisi liikaa karun kuusikon ja luonnollisen järvimaiseman kanssa. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika vaihteleva on tontin maasto. Kuulemma tuolla metsäpuutarhan kohdalla ollut joku onnettoman pieni laidunkin josta niitetty heinää. Siis joskus vuosikymmeniä sitten. Meidän tullessa, siinä kasvoi leppää suurimmaksi osaksi.

      Poista
  4. Metsäpuutarhasi on todella kaunis ja sopii mielestäni hienosti maisemaan! Sitten joskus tulevaisuudessa haluaisin minäkin tehdä metsäpuutarhan tonttimme pienelle metsäkaistaleelle. Toistaiseksi olen istuttanut sinne vain muutaman havun ja kaksi alppiruusua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on oikein hyvä jatkaa, kun se aika tulee :)

      Poista
  5. Minusta metsäpuutarhasi on tyylillä rakennettu ja sopii hyvin muuhun ympäristöön. Ei riitele yhtään.
    Kuusien alaoksien poistaminen toi varmasti runsaasti valoa ja lisäsi hienosti näkyvyyttä järvelle.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)