21. toukokuuta 2018

Pari lavaa lisää ja muita hyötykasvihommia


Blogiani seuraavat tietävätkin etten ole mikään haka hyötykasvien kanssa. Kuitenkin haluan jotain kokeilla ja opetellla.
Viime vuonna jo aavistuksen kokeilin muutamaa helppoa kasvattaa ja niissä suunnilleen onnistuinkin. Nälkä kasvaa syödessä ja niinpä tila jäi liian pieneksi, joten muutaman lavakauluksen hankimme lisää.


Toisella yrittämisellä ovat talvivalkosipulit lähteneet kasvuun. Sitähän voi aloittelija jo pitää alkuerän voittona :) Valkosipuleita on myös talon seinustalla olevassa lavassa, mutta tässä ovat paremmin kasvussa.

Yksi uusi lava tuli tähän viereen. Hieman jouduin tiilireunusta pienentämään tuossa takana, jotta sain lavat vierekkäin.


Tässä tiilien ympäröimänä kasvaa tarhasuolaheinä ja timjami sekä pari ruohosipulia. Taimet etualalla ovat jättiverbenoja. Niitä on enemmän toisessa tiilireunuksisessa alueessa.

Uuteen lavaan kylvin sokeriherneen ja retiisiä, kehäkukkaa ja ruiskaunokkia heittelin myös sinne hieman.



Liiteristä löytämääni vanhaan puulaatikkoon laitoin patolevyn reunalle, jotta ehkä kestäisi hetken kauemmin. Pohjaa laatikossa ei enää ollut. Tähän olen kylvänyt kehäkukkaa ja persiljaa.


Kasvarikylvös retiiisiä näyttää tältä, ei oikeastaan ole kovin paljon edellä lavaan samaan aikaan kylvämääni.


Kasvatin siemenestä latva-artisokkaa. Taimet ovat olleet kasvarissa ja sitten pihalla jo jonkun aikaa.
Ehkä nämä ovat liian lähekkäin tässä puolikkaassa lavassa, mutta saa nähdä kasvavatko kunnolla vai ei. En kuitenkaan halunnut koko suurta lavaa niille uhrata, jos vaikka menee ihan plörinäksi näiden kanssa :D

Vihaamani ruohonleikkuu sai yllätäin ihan uuden näkökulman kun sitä ruohosilppua tarvitsen katteeksi. Ehdin jo harmitella liian pientä nurmialuetta, sillä kovin oli kitsasta heinän määrä. Se ongelma tosin korjaantuu sitten kun sateet tulevat :D


Seinustalle uuteen lavaan laitoin ostamani avomaankurkun taimet. Suojasin ne alkuun harsolla, sillä taimimyymälän hyllyssä ei niin aurinko paista.



Laitoin daaliat kasvihuoneeseen kasvamaan 24.4 Kantapääopiston taimet lähtivät siis hyvin kasvuun. Yksi daalia ei herännyt, mutta se juurakkokin oli aika surkeanoloinen. Kaksi suurempaa daaliantaimea istutin jo lopulliselle paikalleen suuriin ruukkuihin. Loput ovat vielä aika pieniä, eikä minulla ollut enää edes suuria ruukkuja niitä varten ;)



Samettikukkia olen istuttanut ruukkuihin sinne tänne kasvaria pitämään öttiäisiä loitolla. Kasvatin ruukkutomaattien lisäksi kolme 'Sweet Million' kirsikkatomaattia, ja niistä sain yhden poikki narua laittaessani tässä joku aika sitten. Nyt ostin yhden 'Chocolate Cherry'- kirsikkatomaatin kasvusäkin kolmanteen kohtaan...ei kai sitä tyhjäksi jätetä ;)



Kasvusäkeissä riittää lannoite koko kaudeksi, mutta näitä kasvupussissa kasvavia pitää lannoittaa muutaman viikon kuluttua istutuksesta.


Kasvihuoneen kiveykselle olisi tarkoitus jonkunlaista kukkapurkkia ajatella. Hieman sinne on jo kertynyt, muttei kehuttavasti ;)



Loppuun sitten kokonaiskuvaa ;)
Illalla kasvari jää puiden varjoon...


Ihanaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Onpa sielläkin jo tapahtunut paljon! :) Kaikkea herkkua kasvamassa. Mullon vähän vaatimattomampi parvekekokeilu: parvekemansikka, muutama yrtti, salaattia ja kaksi blogiystävältä saatua runkotomaatin tainta. Mutta onhan tää koukuttavaa, koko ajan miettii, että tässähän on lopulta vaan taivas rajana, mitä kaikkea voi kokeilla. Jännää! Toivotaan hyvää satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienessäkin tilassa saa kasvatettua vaikka mitä.
      Toivotaan onnistumisia :)

      Poista
  2. Tuo kasvihuone ja sen ympäristö on kyllä niin kaunis! Kasvimaallakin on jo vaikka mitä hienosti kasvussa :) Meillä nurmikon leikkuu on ulkoistettu isännälle. Ruohonleikkurikin on keräävää mallia, että saataisiin silppu helposti talteen. Sitä uppoaisi vaikka miten paljon, mutta pakko säännöstellä varsinkin alkukesästä, jotta saisi mahdollisimman moneen paikkaan edes ohuen kerroksen. Näillä helteillä huomaa selkeästi eron katetun ja paljaan maan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kate tosiaan auttaa paljon tuolla lavoissa!

      Poista
  3. Hienon näköinen hyötykasvialue, siisti ja hyvinvoivat taimet. Minun mansikat on aivan onnettomia sinun mansikoihin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin tässä tiilireunuksien kanssa varmaan. Mansikoita on vain kymmenen taimea. Lisää pitäisi saada. Tuossa vieressä on samanmoinen tiilireunusloota, jossa ei juuri monivuotista, ehkäpä siihen ostan tulevaisuudessa mansikat ;)

      Poista
  4. Niin ihanan kaunista ja siistiä! ♥

    VastaaPoista
  5. Paljon kivaa kasvamassa, onnistumisia näköjään sekä verbenan että artisokan kanssa, ja kelloköynnöskin komeilee ruukussa. Ja ajatella, olemme vasta toukokuussa ja noin ihnan vihreys kasvarissa. Ja miten siistiltä kasvarisi ympäristökin näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nythän on jo kesä!
      Jep, tällä kertaa verbenat saattavat jopa kukkia ;)

      Poista
  6. Monenlaista siellä jo kasvaa! Oman maan sato on parasta lähiruokaa

    VastaaPoista
  7. Voi että, kasvimaasi on niin kaunis! Onpa sinulla hienoja köynnöstukia myös! Aloittelen myös lavakaulustarhurointia ja täytyy niin pidätellä, kaikkea kivaa olisi jo mukavaa laittaa kasvuun, mutta himmailen hiukan kun kuitenkin pelottaa tuo sää. Meillä oli viime lauantaiaamuna vain +3 astetta lämmintä, vaikka iltaa kohden sää muuttui radikaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut aika lämmintä yölläkin...pitää vaan seurailla ennusteita edelleen.
      Ja kiitokset :)

      Poista
  8. Kyllä näyttää kaikki niin ihanalta puutarhassasi! Pitkällä olet jo viljelyksiesi kanssa. Minä en tänä vuonna esikasvattanut mitään, kun viime vuonna tuli kylvettyä liian paljon kaikenlaista ja sitten jouduin niitä kuljettamaan kasvihuoneen ja kodin väliä aina yöksi. Eilen kävin ostamassa tomaatin-ja kurkuntaimia, joten hiukan vihreää sentään tuli kasvariin.

    VastaaPoista
  9. Upeita tomaatintaimia, kateeksi käy! Omat parat tykkäsivät huonoa, kun en niitä tarpeeksi hoivannut ulos laittaessa, joudun varmaan turvautumaan ostotaimiin. Hienon näköistä tuolla kasvilava-alueella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvattamani olivat kyllä paljon ruipelompia kun istutin ne tänne. Nopeasti vankistuivat :)

      Poista
  10. Miten ihana hyötytarha! Ja etenkin nuo tiilireunuksiset penkit, ihan ♥♥♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin tykkään noista tillireunuksista. Ne tosin ei kestä kovin montaa vuotta murentumatta.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)