21. elokuuta 2017

Työt, puutarhatyöt ja lisätyötä teettävä puutarhakoira ;)


Luulen että tykkään eniten puutarhassa loppukesän rehevyydestä. On ihanaa kun istutusalueet näyttävät runsailta ja täysiltä. Eipä silti, paljonhan on tontilla vielä kesken ja epämääräistä, mutta jotkut kohdat alkavat näyttää valmiilta. Enkä kaikista onnettomista rötökulmista nyt kovin viitsi kuviakaan julkaista ;)


Sain viimeinkin hieman siistittyä puutarhaa. Rehellisesti sanoen se on ollut vähän heitteellä kun tuo kasvariprojekti on vienyt aikaa. No, olisi ohjelmassa kyllä sähkökaapelin kaivamista, muttei se niin hurjasti kiinnostanut, joten päätin käyttää aikaa kitkemiseen ja polkujen siistimiseen. Jopa kanttasin muuteman nurmeen rajautuvan istutusalueen.

Olen nauttinut tänä kesänä enemmän oman puutarhan laittamisesta, ehkäpä suureksi osaksi siksi että työni on täysin erilaista nyt. Se taitaa myös pysyä erilaisena sillä kirjoitin vähän aikaa sitten vuoden pituisen työsopimuksen. Jatkan siis samassa ikäihmisten palvelutalossa, joka on tehostetun palveluasumisen yksikkö. Tarkoittaa siis sitä että asukkaat ovat monisairaita ikääntyneitä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa.
Tykkään työpaikastani myös siksi että pyrimme järjestämään asukkaille aina silloin tällöin jotain erityisen kivaa. Meillä on ollut pihatalkoot, juhannusjuhlat, toripäivät palvetalon pihalla tai sitten ollaan vaan porukalla päätetty kauniina iltapäivänä että tuodaan asukkaat kahville ulos ja paistetaan muuripannulla kahvipullasta köyhiä ritareita. Iltapäivällä on kaksi vuoroa päälekkäin töissä, joten aikaa tähän löydämme ja hyvä yhteishenki (vaikkakin onhan joka työpaikalla niitä ajoittaisia kotkotuksia) auttaa aina ;)

Olen tässä miettinyt pitkän tähtäimen jatkoja ja pysyminen hoitoalalla houkuttaa enemmän. Luulen etten puutarhatyötä tee enää palkkatyönäni tulevaisuudessakaan. On myös yksi tosi kiva juttu. Koska työsopimus jatkuu keskeytymättä vuoden eteenpäin on minulla ensi kesänä siis täysi kesäloma!




Sinne ne tarhurin työkalut jäi hujan hajan kun huomasinkin niin mukavia kuvattavia. Käykös teille usein niin että kesken puuhastelun on lähdettävä kamera hakemaan?




Puutarhakoirakin on päässyt pitkästä aikaa kuviin, eikä ole jahtaamassa ohi ajavia autoja. Puutarhakoira on tontilla vapaana. Suurin osa istutusalueista säilyy ehjänä, mutta on tiettyjä paikkoja jotka eivät ole koirankestäviä. Etupihan puolella tontin rajalla olevat pensaat saivat viime vuodesta lähtien jatkuvaa alasleikkausta. Tosin sanoen Iita juoksi autojen mukana sitä yhtä sivua tallojen tuusaksi kaikki pensaat. Kovin hyvällä mallilla ei näkösuojan kasvaminen siinä sitten ollut...Laitettiin puolison kanssa sitten verkkoaita myös pensaiden tälle puolelle. Voitte uskoa että on nättiä :o Minä kun niin tykkään tuosta verkkoaidasta, hehe..No, säilyypä pensaat. Niiden edessä nurmessa onkin nyt mutapolku...
Talon kulmalle laitoin vastaavasta syystä pätkän tummaa verkkoaitaa. Se näkyy tuolla ylemmissä kuvissa. Sekin näyttää toimivan sillä nyt siitä ei koira oikaise ja kasvit säilyvät. Ihmeellisiä virityksiä, mutta ei voi mitään.
Ai niin, ja yhdessä pensasryhmässä kurvataan siihen malliin että kuorike ja multa on ihan sekaisin. Siihenhän sitten jo itää kaikenlainen. Olisi pitänyt laittaa katekangas siihen...Sen taidan tehdäkin jossain vaiheessa...
Iita on kuitenkin jo seitsemän vuotta ja aina mökilläkin tontilla vapaana ollut. Juoksunaru olisi toimiva, mutta ei tämän ikäistä enää viitsi sellaiseen opettaa. Sitä huutoa ja vihkumista ei kestäisi kukaan, ei naapurit eikä itse. Nuorelle kaverille se olisi ollut melko hyvä vaihtoehto.

Eiköhän tämä yhteiselo suju näinkin. Onneksi ei Iita ole koskaan ollut kiinnostunut kaivelupuuhista. Joskus mietin toisen koiran hankkimista Iitalle kaveriksi. Sitten katson puutarhaa...Ehkei sittenkään kahta koiraa ;)





Mukavaa viikkoa kaikille!

20 kommenttia:

  1. Todella ihanan näköistä! <3 Tykkään sun kasviyhdistelmistä. Ja tällä hetkellä mun lempparikasveihin kuuluu just eri hortensiat ja tuo tumma syyskimikki, joka sulla on kauniisti kuunliljojen takana.
    Ihana, että työasiasi vakiintuvat ainakin vuodeksi eteenpäin. Me kaikki puutarha-alan ihmiset varmasti kipuilemme samojen asioiden kanssa. Minäkin rakasta työtäni, mutta kipuilen jatkuvasti vuoden kierron ja työn epäsäännöllisyyden kanssa. Ja tuo kesäloma kuulostaa ihan unelmalta. Mitä voi puutarhanrakastaja enempää toivoa, kuin kunnon kesälomaa.
    Olen niin onnellinen puolestasi! Mukavaa viikkoa ja työniloa arvokkaassa työssäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!
      Niin, valmistuin puutarhuriksi joskus 90-luvun lopulla ja useita vuosia se työ olikin vuodenkierron mukaan epäsäännöllistä. Talvisin piti aina etsiä jotain muuta. Syksyllä 2009 tuli sellainen muutoksen kaipuu, ja aloin tosissani miettiä toisenkin ammatin hankkimista. Huomasin silloin TE-keskuksen tarjoaman hoitoalalle ohjaavan kurssin. Kurssin jälkeen hain lähihoitajakoulutukseen. Valmistuttuani olen sitten tehnyt enemmän hoitotyötä kuin puutarhapuolta. Ja hoitoalalla taidan sitten pysyäkkin ;)

      Joo, syyskimikki on ihana! ja hortensiat tottakai ;)

      Poista
  2. Teillä on niin kaunista. Niin kaunista, niin vehreää, niin vihreää. Itse olen samaa mieltä, että puutarha näyttää kauniimmalta nyt elokuun loppupuolella kuin koskaan aiemmin kesällä. Puutarha on mukava vastakohta työlle. Sinä teet arvokasta työtä vanhusten kanssa. - Ihana koira!

    VastaaPoista
  3. Iita on oikea kaunotar! Ja pentukoira puutarhassa ON rasittava. Meillä penikka rakastaa taimipurkkeja ja kaivamista - mutta vain pehmeistä paikoista eli penkeistä ja kasvimaalta. Jep jep... Joka päivä opettelemme, ettei penkkeihin saa mennä. Vaan kun kissa juoksee edeltä, niin tuholainen painaa perästä vaikka huutaisin kuinka.

    VastaaPoista
  4. Teillä näyttää todella upealta. Huoh, miten kaunista! Ainahan ne työkalut ovat miten sattuu meilläkin. Onpa todella viehättävä puutarhakoira! Kivaa, että viihdyt hoitoalalla. Laadukkaan työn tae, on työstään pitävä ja siitä inspiroituva tekijä. Itse hoidan lastensuojelun asiakkaita, mutta mielestäni kaikilla hoitoaloilla tarvitaan samoja asioita. Empaattisia, kunnioittavia työntekijöitä, jotka haluavat parhaansa mukaan tuottaa asiakkailleen elämyksiä niillä keinoin, mitkä ovat mahdollisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, sinulla on arvokas ja haastava työ!

      Poista
  5. Hienoa, että tunnet viihtyväsi työssäsi, vaikka se on varmasti haastavaa ja raskastakin. Mutta puutarhasi näyttää niin rehevältä ja siistiltä, että selvästi puutarha-alan ammattilainen sitä hoitaa. Noinhan voit edelleen toteuttaa molempia, ja kyllä kesälomasi olet ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hoito on nyt mitä on, mutta ehkäpä kasvit ja kasvualustat on tarkoituksen mukainen ;)

      Poista
  6. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon jälleen mä niiin tykkään puutarhastasi. Siinä on kaikki niin just.
    Se on runsas ja silti huoliteltu ja kasvivalinnat natsaa hyvin yhteen, ihana ja kaunis!! ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta ei oo joka paikka niin just ;) Näkisitpä vaan ;)

      Poista
  7. Ompas teillä kaunista ja siistii puutarhassa. Miullakin jiäp aina istutuskauhoja sinne tänne ja muutakin työkaluja. Mukavan kuulosta tuo siun työssä viihtyminen, se on arvokasta työtä.

    VastaaPoista
  8. meillä on myös verkkoaita koiran vuoksi. Onneksi se peittyy kasvien varjoon.

    Ihana puutarha teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aita on vähän pakko olla ;)

      Poista
  9. Upea puutarha ja ihania kasviyhdistelmiä! Kiva, että viihdyt työssäsi hoitoalalla. Mukavaa sunnuntaita! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
  10. Voi miten siellä onkin kaunista ja vehreää😍 Ihania kuvia!! Suloinen tuo Iita ja varmasti nauttii kun tuollaisessa paikassa saa juoksennella:) Mukavaa elokuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...