30. elokuuta 2017

Kiveä ja muuria kasvihuoneen ympärille


Kun teimme viime syksynä kasvarille pohjat, murskealue tehtiin tarkoituksella laajemmaksi kuin mitä rakennus olisi tarvinnut. Saimme siinä kunnon routimattoman pohjan kasvarin ympärille tulevalle kiveykselle. Kivi on puolison ehdoton valinta. Minusta se on ehkäpä turhan tyyris, mutta kaunis kuitenkin ;) Ja siinähän ovat, eivät kulu, ja menee ne rahat turhempaankin..
Rakennus on loivassa rinteessä, joten kaivoimme rinnettä ja pengersimme kaivetulla maalla kasvarin taakse jäävää aluetta.


Toiseen päähän muuria asensimme porraskivet. Mitään varsinaisia reunakiviä emme hankkineet vaan kiveys on reunoista tuettu luonnonkivillä. Jos tontimme olisi oikein kivinen olisimme tehneet muurinkin suht isoista luonnonkivistä, mutta kun niitä ei ollut päätimme ostaa ihan kunnon muurikivet. Takana näkyvä kirsikka 'Latvian matala' ja pari marjapensasta on istutettu jo viime vuonna, nyt vain teimme rinteeseen muurin jonkun matkan päähän niistä ja jatkoimme istutusaluetta.


Aina jotain ajatusta blogistaniasta tarttuu mukaan. Kerran luin betweenin postauksen pioneista. Hän tuumasi että pionit oikeastaan pitäisi sijoittaa niin että niitä pääsee helposti kuvaamaan. Se onkin ihan totta. Minulla pionit kasvoivat etupihalla suuressa perennaryhmässä ja kookkaaksi kasvavina olivat siinä keskellä. Siirsin niitä muutaman tänne. Toinen syy niiden siirtoon oli se että koira oikaisi etupihan istutusalueen läpi niin monta kertaa että jossain vaiheessa sai pionien pienet alut poikki. Mur. Ehkä täällä onnistui paremmin ja niin, kuvaamaan sitten pääsisi ainakin ;)


Suoraa linjaa, huomaatteko ;) Yleensä meillä kiertää ja kaartaa ja rönsyää, mutta tähän tälläinen suora muuri käy mielestäni ihan hyvin.
Täällä on joku rännikaivo, tarkastuskaivo, mikälie, johon on johdettu salaojaputket ja katolta tuleva sadevesi(vesi menee sieltä sitten jonnekin viemäriin tms) Kaivoa piti sitten pohjaa tehdessä nostaa oikeaan tasoon. Alan liikkeestä tulikin hyvät ohjeet ja tarpeelliset osat.
Minusta on kivan näköinen kuin laittaa kaivonkannen ympärille kivet ympyrälle ja sitten vasta jatkaa suoraa kiveystä. Vähän niinkuin mitä et voi häivyttää, korosta. Siinä noppakiviin tulee paikoin suurempi sauma, muttei se mitään haittaa. Muutenkin tämä kiveys on ladottu vähän niin ja näin ;)


Toisessa päässä muuri ja kivilaatoitus kohtaavat aiemmin tehdyn kivituhkapolun. Täällä korkeusero melkein samaa luokkaa, joten siinäkin olisi portaan paikka. Haluan kuitenkin että kasvarin oven luokse pääsee kottikärryillä. Joten täällä laitamme kivet liuskaksi, joko tuota noppakiveä tai sitten ihan suht tasaisia luonnonkiviä.
Miksi sitten kasvarin ovi on tontin reunaan päin? Rakennusmääräyksen mukaan sinne piti jäädä kolme metriä tilaa. Jos ovi olisi puutarhan puolella, tämä olisikin ollut turha takakulma. Nyt se onkin keskeinen osa.



Sähkökaapeli on kaivettu sekä haudattu ja sähkärin pitäisi tulla tänään. Nyt saa sitten keväällä vaikka pakkasvahdin tänne...Ja pian tunnelmavalot ;)


Loppuun kuva puutarhatarkkailijasta. Selvästi yrittää maastoutua ;)


Mukavaa syksyä kaikille!


34 kommenttia:

  1. Kivi on kyllä kaunis materiaali. Ihana lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin noppakivi on kyllä kiva :)

      Poista
  2. Siistiä ja selvää jälkeä syntyi. Kukkuluuruu, ei mua kukaan täältä huomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iita on aika hauska tuolla puskien keskellä istuessaan, melkein koivunrunkon väriinkin maastoutuu ;)

      Poista
  3. Tuleepa kasvihuoneen ympäristöstä kaunis. Noppakivi on näyttävää mutta siroa eikä sen asennuksessa haittaa epätasaisuus, päin vastoin, sopii sen ilmeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epätasainen reuna kivessä antaa anteeksi monta asennusmokaa. En jaksa näitä kauan aikaan kuminuijalla naputella siististi (kuten entisessä viherrakentajan työssä oli tapana) kotona saa olla huolettomampi ;)

      Poista
  4. Kauniin ja luonnollisen näköiset kiveykset. Noppakivissä saakin olla vähän elävyyttä ladonnassa :)

    VastaaPoista
  5. Teillä on kaikki niin viimeisen päälle harkittua ja hienoa. Kiveys kasvarin ympärillä helpottaa huoltotöitä ja jotenkin nostaa kasvarin esille ja omaksi alueeksi. Sähkö kasvarissa lisää sen käyttöä. Kasvari on paljon enemmän, kuin kasvari. Minulta loppuu nyt sanat ihan tyystin. Hieno kerta kaikkiaan.
    Lämmin kiitos myös siitä, että joku sanomani on päässyt jatkojalostukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tässä kohdassa oli tosiaan ajatus että kiveys tehdään ympärille ja jonkunlainen muuri on laitteva myös korkeuserojen vuoksi. Muuten en nyt tiedä onko niin harkittua. Kaikki ei todellakaan, näkisitpä vaan :D
      Se mitä kirjoitit pioneista on totta, ja niinhän ne pitää sijoittaakkin. Ilman muuta :)

      Poista
  6. Kaunista! Myös kestävä ratkaisu. Välillä suorat linjat toimivat, kun joskus kaarevuus viehättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mitä sanoit noista linjoista :)

      Poista
  7. Tulin kurkkimaan, millainen kasvihuone sinulla on. Kiva, kun piipahdit blogissani. Kasvihuoneesi on tosi upea, kivilattia on kaunis, samoin kasvihuoneen ympäristö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Teilläkin on siellä valmistumassa oikein ihana kokonaisuus!

      Poista
  8. Oi miten on kaunista kivetystä kasvarin edusta Kaikki on hyvin siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä kun ei ole oikeastaan minkäälaisia luonnonkiviä tontilla, niin piti sitten ihan ostaa kivet ;)

      Poista
  9. Kyllä tuloo kasvarikulumasta komia! Noppakivien hinta halapenoo pitkäs juaksus. Nehän on sitte ikuusia, ku non kerran tontille saanu ja hualtovapaita. Tuahon paikkahan sopii tuallaane suara linija oikee luantevasti ja noppakivekki o helapompi asentaa. Eikä tua suara linija nii yksinääne oo. Ohan kasvulaatikokki suarasivuusia ja pianhan reunan yli ryäppyää runsas kasvusto pehementäen suaran linijan. Pitäähän puutarhatarkkaalian hoitaa hommansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta. Kasvulaatikot ja rakennus, niin suorahan siihen käy :)

      Poista
  10. Kaivolla on mielestäni kaunis kansi, hyvähän sitä on korostaa :) Hyvän näköistä jälkeä teillä syntyy muutoinkin :) Mukavaa syksyä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli joku epämääräinen "kiikkuva" kansi. Ostimme kaivonkannen samalla kun ne korotusosat :)

      Poista
  11. Selkeää ja siistiä ja kestävää jälkeä!

    VastaaPoista
  12. Kasvihuoneen ympäristöstä tuli tosi kiva. Tykkään.

    VastaaPoista
  13. Tosi upean näköistä. Kaartelun rinnalla suora selkeyttää. Niin viihtyisääkin.

    VastaaPoista
  14. Tykkään siitä kaivonkannesta. Hyvä kun korostat sitä. Hieno tulee kaikin puolin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tässä oli alunperin joku epämääräinen "kiikkuva" kansi. Ostimme kaivonkannen samalla kun ne korotusosat :)

      Poista
  15. Siistiä jälkeä, koko kasvihuone ja sen ympäristö pääsee arvoiseen asemaansa! Viime viikonloppuna sain itse todeta, miten ihanaa on, kun alkaa pimetä ja tunnelmakausi puutarhahuoneessa pääsee alkuun. Sähkötkin ovat mahtava juttu, meilläkin puhallin lämmitti mukavasti myöhään yöhön sisällä viihtyjiä:)

    VastaaPoista
  16. Upeat kivireunukset, näyttävät jämäköiltä ja siistiltä. Ja noppakivet viimeistelevät kasvihuoneen ympäristön hienosti. Todella kaunista!

    VastaaPoista
  17. Hienosti maastoutunut tarkkailija;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...