9. tammikuuta 2020

Kotipihan tarina. Eka kesä 2015

 On huhtikuu 2015.
Lumi sulaa aikaisin.
Tarhuri on tämän kesän vuorotöissä ihan muulla alalla.
Arkivapailla hän pitää tarhurin taitojaan yllä.

Tiili seinän vieressä maahan haudattuna rapautuu.
Tarhuri purkaa edellisen asukkaan työn.

 Tarhuri kaivaa ja kärrää, milloin multaa, milloin kivituhkaa.
Joskus isäntäkin osallistuu.

 Kyllä tänne voi jo laittaa kalusteet, kivituhkalle.
Tarhuri saattaa jopa hetkeksi istahtaa.

 Varjon istutusalue muotoutuu.
Myöhemmin tarhuri ottaa kivet pois, koska ne on liian pieniä ja turhia.

 Polkuja tulee lisää. Sehän se ajatus vähän oli.
Kiemurteleva reitti pitkin takapihaa.




 Mökiltä tarhuri toi paljon hyviä perennojen jakotaimia. Pensaat piti ostaa.

 Polku jatkaa matkaa kesän mittaan.


 Tarhuri siirtää yksin ähräten kivet etupihalta portaiksi ja istutusalueen reunaan. Isäntä hämmästyy.
Nokkakärryt olisi olleet hyvät, mutta tarhurilla ei sellaisia ollut.
Tarhuri laittoi kottikärryn kyljelleen ja kiven siihen reunalle. Hiiop. Kärry kivineen pystyyn.
Tarhuri ei käy peilin edessä punttisalilla, mutta hyötyliikunnasta tykkää.

 Tontin kulmassa on huonokuntoinen varasto, joskus sillä kohdalla on kasvihuone.

 Etupihalla ei ole terassia, se harmittaa tarhuria.
Murskealueella grillataan, mutta puutarhajuhlia ei vietetä. Siihen ei sitä paitsi olisi aikaakaan.

 Takapihalla on jo puutarhan alku.

 Etupihalle tarhuri tekee oikopolun liuskekivistä.

 Telttapömpeli eli puutarhapaviljonki muuttaa tontille.
Kovin se loistaa tyhjyyden keskellä.

 Tarhuri hyödyntää vanhoja tiiliä.
Toivoo etteivät pinottuna heti rapaudu.

Mihinkään ei oikein enää sovi järkevästi kippaamaan multa- tai kivituhkakuormaa,
koska tarhuri on kaivellut siellä täällä ja kasveja istutellut.
Tästä lähtien tarhuri tilaa maa-aineksen suursäkeissä.
Tämä kivituhkasäkki on varsinainen tarhurin cupcake. Sen työstämisessä kuluu kaloreita ;)

  Tarhuri astuu uudelle saralle. 
Aikomuksena opetella kasvattamaan jotain syötävää silmänruuan lisäksi.

 Seuraavana kesänä sitten :)


Kotipihan tarinan ensimmäisen osan voi lukea täältä:
Viisi vuotta, eikä suotta- Kotipihan tarina. Syksy 2014



20 kommenttia:

  1. Kaikkea siellä on tapahtunut! Mukava katsoa ja lukea näitä juttujasi, saa ajatusta siitä, miten piha on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kauhea vimma saada nurmitontista monilajinen puutarhan alku ;)

      Poista
  2. Tämä pihasi tarina on hurmaava! Yksi ihanimmista, mitä täältä blogimaailmasta löytyy. Hienon pihan teit!

    VastaaPoista
  3. Niin hienoa seurata tätä! Ihana on alkaa istuttaa taimia huolella perustettuun uuteen alueeseen. Nuo polut ovat viehättäviä ja minäkin rakentaisin puutarhaa noin, jos olisi vähemmän tätä lääniä.

    VastaaPoista
  4. On siellä hyötyliikuttu! Hienoa muodonmuutosta. Ja aika lyhyessä ajassa. Näkyy taitosi, visiosi ja työmäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa näkyä, vaikkakin sen unohtaa ;)

      Poista
  5. Ihan mahtavaa luettavaa ja katseltavaa! <3
    Olen seurannut puutarhanne matkaa jo blogista, mutta tätä koostetta luen enemmän kuin mielelläni. Olen ollut koko ajan ihailusta ymmyrkäisenä ja olen vieläkin.
    Olette tehneet valtavasti työtä ja niin taidolla. Ei voi kuin ihailla.
    Pihanne muutoksesta tulisi loistava kirja, "Näin muutat nurmikon puutarhaksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voisikin. Kaikki on mahdollista :)
      Kiitos :)

      Poista
  6. Olet tehnyt hienoa työtä ja pihasi on minun silmissä kaunis ja toteutunut nopealla tahdilla. Erityisesti nuo kivet, tykkään kivistä puutarhassa. Tosin itselle alkavat tuottaa hankaluuksia penkkien reunassa puhtaana pitämisen kanssa ja ajatuksissani olen jo luopumassa niistä...
    Tämä on tosiaan hyvä esimerkki kenelle tahansa pihan uudistamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. tosiaan meillä ovan kivireunukset ainoastaan kivituhkapolkuja, terassia tai kiveystä vasten. Nurmea vasten ne ovat ikäviä hoitaa. Siksi ne poistin tuosta varjon alueesta ;)

      Poista
  7. Hienoa, että olet ottanut paljon kuvia eri vaiheista. Tätä kehitystarinaa on todella mielenkiintoista lukea ja katsella. Luot lähes tyhjästä hienon puutarhan ja ennenkaikkea huolella perustaen.
    Olen varmaan kysynyt ennenkin, mutta kysynpä uudelleen: ovatko kaikki kivet tontiltanne, vai ostitteko ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tyhjästä se tuli luotua ;)
      Kivet eivät kaikki olleet kotitontintilta, mutta vahvat siteet viherrakennusfirmaan mahdollisti kivien saannin. Suuret kivet etupihalle tipautti tuttu maansiirtofirma ja lihasvoimin siirreltävistä tuli vinkkiä että täältä nousee kiviä :)

      Poista
    2. Mietinkin, että harvalta tontilta nousee noin muhkeita jötiköitä. Olet hyödyntänyt kiviä taitavasti. Pysyvät paikallaan ja näyttävät hyviltä vuodesta toiseen.

      Poista
  8. Ammattilaisen kädenjälki näkyy. Upea muutos tapahtunut kotipihallanne.

    VastaaPoista
  9. Olet heilunut lapionvarressa hirmuista vauhtia! Lyhyessä ajassa on tapahtunut todella suuri muutos. Inspiroivaa :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)