31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021


Vuosi 2021 jää taakse kaikenlaisine kummallisuuksineen. 
Kaikesta huolimatta kulunut vuosi on ollut minulle hyvä. 
Aina ei vuodet ole hyviä olleet. 
Moni asia elämässä on selkeytynyt, erityisesti työrintamalla. 

Kotitontilla on suuremmat asiat saatu nyt jonkinmoiseen kuosiin. Vuosien saatossa tyhjä tontti on täyttynyt kasveista ja röttelöiset piharakennukset on purettu. Niiden tilalla nyt uutta. 
Syksyllä tuli täyteen seitsemän vuotta siitä kun muutimme tänne. 
Talo oli onneksemme peruskorjattu, eikä näin vanhaa taloa kannatakkaan alkaa tutkimaan perinpohjin, ellei mitään perustavanlaatuista ongelmaa asumisessa ilmaannu.

Viherrakentajan työni vuoksi en koskaan pidä oikeaa pitkää kesälomaa, 
ehkä viikon ja sitten välillä nelipäivisiä työviikkoja.
Yrittäjämieheni taas ei malta pitää pitkää lomaa, satunnaisia ylimääräisiä vapaita ja välillä niitä pakollisia taukoja eri projektien välillä. Näistä olen salaa tyytyväinen ;)
Hän on onneksi kuitenkin alalla, jossa kaikki pyhät ja viikonloput ovat vapaita.

Kesään mahtui myös pari pientä yön yli vaellusta kansallispuistoissa. 
Aiempina vuosina olemme päiväretkiä niissä tehneet, mutta teltan ja rinkan kanssa se on vielä mahtavampaa. Tätä haluamme ehdottomasti jatkaa tulevanakin vuonna. 

Mökillä emme valitettavsti ehtineet käymään montaa kertaa.
Osittain siksi että kesä oli aika kuuma ja hikisen työviikon jälkeen olimme molemmat niin töttöröö 
että ajatus auton pakkaamisesta ja lähdöstä tuntui työläältä.
Mökkipuutarha jäi sitten aika huonolle hoidollekin, 
eikä ammattiylpeys anna nyt tilaa siitä kuvia julkaista :D

Tässä postauksessa on kerätty kuvakollaasiin kuvia jokaiselta kuukaudelta.
Melkein.
Marraskuussa ja joulukuussa tuli kuvattua aika vähän
ja kuvat on pääsääntöisesti noita jouluaskarteluja yms, eikä niitä nyt jaksa julkaista enää ;)

Hartaudella väsätyt kaksitoista kuvakollaasia.
Olkaa hyvät ;)















Kaikkea hyvää uudelle vuodelle blogiystävät!



26 kommenttia:

  1. Kauniit kollaasit kuluneesta vuodesta.
    Hyvää uutta vuotta 2022. 💫✨

    VastaaPoista
  2. Beautiful images. Thanks for sharing.
    May the New Year be full of joy, health, love and bring you a universe of stars to light your way.
    Happy New Year!

    VastaaPoista
  3. Oi, miten hienot kollaasit, joiden yksittäiset kuvatkin kelpaavat ihasteltaviksi.
    Koronavuodesta huolimatta kesä tuntuu aina yhtä hienolta, ainakin muistoissamme.
    Lämpimät kiitokset sinulle kivasta blogivuodesta. Toivotan sinulle oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Piti kysymäni, millä ohjelmalla teet kollaasit?

      Poista
    2. Kiitos! Olet niitä ensimmäisiä jotka alkoi seuraamaan blogiani :) Ehkä pitäisi joskus tavata kasvokkain ;)
      Käytän ilmaista PhotoScape-ohjelmaa. Siinä pari vaihtoehtoa tehdä kollaaseja:
      "sivu" ja "yhdistäminen". Käytin nyt tuota yhdistäminen kohtaa, sillä tuossa toisessa ei saanut neliön muotoisia kuvia 3 riviin.
      Tällä ohjelmalla teen kuviini vesileimat, koon muutokset ja reunukset.

      Poista
    3. Olisi tosi kiva tavata ja jutella kasvokkain. Jospa siihen vielä tilaisuus tarjoutuu.
      Kun pidemmän aikaa seuraa jotain blogia, alkaa tuntea (tai ainakin kuvitella tuntevansa) ihmisen sen takana tutuksi. Joskus oikein hätkähdän huomatessani, etten jotain bloggaria ole koskaan livenä tavannut ja silti koen hänet kuin olisimme ikämme tunteneet. Ne, jotka olen tavannut, ovat osoittautuneet juuri niin mukaviksi tai jopa odotettua mukavammiksi. Olen mestari jännittämään uusia tilanteita. Tapaamisissa jännitys on sulanut nopeasti, sillä puutarhabloggareiden kanssa aiheita riittää loputtomasti.

      Kiitos, pitääpä tutustua PhotoScapeen. Olen kokeillut joitakin ilmaisia ohjelmia. Harmillisesti ne ovat muuttuneet maksullisiksi. Summat eivät ole kovia, mutta en ole erityisen innostunut luomaan jatkuvasti uusia tunnuksia eri ohjelmiin ja kikkailemaan nettimaksujen kanssa.
      Neliön muotoiset kuvat ovat hyviä kollaasissa. Useimmiten teen kollaasini Picasalla, joka on varsin jäykkä ja tarjoaa vähän vaihtoehtoja. Ehkä en edes osaa täysin hyödyntää sen ominaisuuksia.

      Poista
    4. Ehkäpä niin! Minullakin on sama tunne että tuntee bloggaajia, vaikka ei ole oikeasti ketään edes nähnyt :)

      Tuossa Photoscapessa voi tehdä kuvakollaasin neliökuvista kohdassa "yhdistäminen". Kuvat eivät tarvitse olla neliöitä vaan ohjelmassa valitaan sarakkeet, viitekoko ja kuvankoko. ja kun kuvat siirtää, niiden keskikohtaa voi muokata. Vähän kankea saada kuvien järjestys mieleiseksi :) Muut kollaasivaihtoehdot löytyvät kohdasta "sivu".
      Minulla oli vanhassa koneessa Picasa, mutta sitäpä en saanutkaan ladattua enää.

      Poista
  4. Upeita kollaaseja ♡ Katselin kuvia pitkään ja ihastelin. Ihanaa uutta vuotta 2022 ♡

    VastaaPoista
  5. Jokaisesta kuukaudesta välittyi se oleellinen ja tärkein.
    Hyvää Uutta Vuotta ✴️🌸

    VastaaPoista
  6. Ihanat kollaasit <3 Kiitos näistä ja kuluneen vuoden postauksista! Oikein hyvää, kukkaisaa ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nolottavan vähäiseksi nuo postaukseni kesällä jäivät :)
      Kukkaisaa vuotta sinulle!

      Poista
  7. Kauniita kuvakollaaseja!
    Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oih, huikean ihanat kollaasit. Värit ja valo vaihtuivat upeasti kuukausien edetessä.
    Kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ensin halusin käyttää joka kollaasiin jonkun tietyn päävärisävyn, mutta idea sitten vähän lässähti :)

      Poista
  9. Ihanat kollaasit! Hyvää tätä vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Niin kauniit kollaasit ja jokainen kuva erikseenkin on katsomisen arvoinen. Olisi vaikea valita, jos pitäisi jokin kollaasi merkitä kauneimmaksi! Mutta kyllähän huomasin katseeni viipyvän pisimpään touko,kesä- ja heinäkuun kukkaloistosa ja ihanassa auringonvalossa! Ehkäpä se on sitä kesän kaipuuta! Teillä on ollut myös upeita retkiä kansallispuistoissa! Hyvää alkanutta vuotta sinulle, toivottavasti saamme ihailla taidokkaita kuviasi ja mukavia puutarhaprojektejasi tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samoin sinulle!
      Kevättä ja kesää tässä kyllä kaipailee!

      Poista
  11. Kiitos, kuin myös sinulle!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)