9. tammikuuta 2019

Kasvihuoneen kausi 2018


21.toukokuuta

Nyt kun ensimmäinen kesä kasvihuoneen omistajana on takana, kirjoitan postauksen kasvihuoneen kaudesta. Heti pitää varoittaa että postaus on megapitkä, mutta niinhän oli kausikin ;)

13.huhtikuuta
Kausi alkoi fiilistelyllä ja kylmää kestävien kasvien hankinnalla. Orvokit, tetet ja hyasintit lupailevat kevättä, vaikka ulkona on ihan tolkuttomasti lunta vielä.


Hyasintteja toivoisin keväällä löytyvän enemmänkin ja useissa väreissä. 

22.huhtikuu
Kasvihuoneelle kaivettiin rakennusvaiheessa sähkökaapeli ja laitettiin neljä pistorasiaa. Hankin tuollaisen mielestäni kunnollisen lämmittimen, koska en ollut oikein varma onko itsetehty kasvari kovinkin hatara. Huhtikuussa pääsin siis laittamaan kasvihuoneeseen osan esikasvattamistani taimista mm. kelloköynnös, jättiverbena, latva-artisokka ja pelargonioita. Kaikkia esikasvatuksia en uskaltanut tuoda, jos jotain menee mönkään.


Lämmitys on säädetty käynnistymään jos lämpötila alittaa viisi astetta

23.huhtikuuta
Harsoja on viritetty suojaamaan kasveja kirkkaalta auringonpaisteelta, muistaakseni muutama kasvi ehti aavistuksen kärvistää lehtiään ennen sen laittamista.

Tuohon etualalla näkyvään suorakaiteen muotoiseen ruukkuun kylvin kokeeksi retiisiä. Suunnilleen samaan aikaan kylvin niitä ulos lavaan. Toukokuu olikin sitten hurjan lämmin, ja molemmat kylvökset kukkivat. On totta, että olen enempi koristekasvien kasvattaja, mutta ei retiisin sentään olisi tarvinnut kukkia. Onneksi seuraavasta lavakylvöstä sain satoa. Vähän :)

5.toukokuuta
Sain idean maalata vanhan Lundian hyllyn valkoiseksi ja tuoda sen kasvarille. Sopii tänne aivan mainiosti. Tähän aikaan pelargonioita on tuotu kasvarille enemmän ja daalioiden esikasvatus on vauhdissa.

11.toukokuuta
Touhua näyttää riittävän

11.toukokuuta

Toukokuu oli lämmin, joten istutin tomaatit ja chilit kasvihuoneseen. Niistä sanotaan ettei lämpötilan pitäisi laskea alla kymmeneen yölläkään, mutten kuitenkaan säätänyt lämmittimen käynnistyslämpötilaa siitä viidestä asteesta. Muutenkin olin jo kyllästynyt katselemaan taimipöytää pienessä huushollissa.
Kasvatin kolme runkotomaattia ja tumpelona katkaisin istuttaessa niistä yhden. Varataimet olisi ihan kova juttu. Kasvusäkin koloon ostin sitten yhden taimen.

11.toukokuuta
Alahyllyllä ämpärissä näkyvä saamani amppelitomaatti hieman rätvääntyi kun istutin sen syvempään. Hurjan lupaavaa, eikö?

21.toukokuuta
Vanhat pelargonit vein ulos, pistokastaimet ja muut rääpäleet jäivät kasvarille.

29.toukokuuta
Samettikukkia on ruukuissa sillä täällä tuholaishäätäjinä.

29.toukokuuta
29.toukokuuta
Pitäähän kasvihuoneen ulkopuolella olla kukkasia ;)

10.kesäkuuta
16.kesäkuuta

Olin hankkinut kastelujärjestelmän, mutta saunalta löytynyt saavi oli (kuten varoiteltiin) ihan liian pieni. Vesi riitti siinä kuumimpaan aikaan ehkä kolme päivää. Isompi saavi siis hankittava.

26.kesäkuuta
Vasemmassa reunassa etualalla on se amppelitomaatti, jonka alku oli aika surkea näky.


10.heinäkuuta
10.heinäkuuta

Oikealla näkyy pensatomaatti 'Wilma'. Pienessä kasvarissa ruukku vie kuitenkin oman tilansa, joten ehkä kannattaa suosia runkotomaatteja. Saan sitä ylöspäin olevaa tilaa käyttöön, ja ehkä enemmän satoakin.

2.syyskuuta
Elokuussa kasvihuoneessa kuvaamissa tuli näköjään tauko, mutta satoa sai käydä keräämässä. Chilejä valtavasti (ihan liikaa) tomaatteja mukavasti (liian vähän). Ensi kesänä eri määrät taimia ;)

2.syyskuuta

9.syyskuuta
Pikkuhiljaa sato alkoi loppumaan ja siivosin osan hyötykasveista pois. Pelargonit muuttivat taas kasvihuoneelle.

15.syyskuuta

22.syyskuuta

Hyötykasvien määrä väheni minimiin, joten nostin yhden kelloköynnöksen sisälle kasvariin vai katsoakseni kuinka kauan se pysyisi kivan näköisenä. Syksyllä en lämmitystä täällä pitänyt muutoin kuin istuessani tai puuhatessani täällä. 

20.lokakuuta

27.lokakuuta
Syksy saapui todella, ja kasvihuone alkoi saamaan hieman talviasua. Kelloköynnös paleltui tätä seuranneissa kovissa yöpakkasissa.

4.marraskuuta

Pieni kasvihuone sai alkutalvesta yllättäin uuden roolin. 
Siitä tuli verstas kaikenlaiselle puuhastelulle askartelujen parissa.


Kääk, joko saa aloittaa kasvarikauden uudelleen? 
Uusien taimien kanssa?
Ai, eikö?


31 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus. Kyllä lämmitin kasvihuoneessa on kullanarvoinen. Meillä ei ole sähköä kasvarissa ja rakojakin sen verran ettei lämmittämistä harkita.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus. Lämmitin on kasvihuoneessa kyllä hyvä juttu. Itse lämmitin myös viime keväänä kasvihuonetta. Vielä ei ole peukalot syyhynneet multaan, mutta kohta puolin taas kun kevät etenee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli mukavaa saada taimipöytiä tyhjemmiksi sisältä. Tosin kaikkia taimia en uskaltanut viedä heti sinne :)

      Poista
  3. Onpa sinulla kiva kasvihuone! Ja monenlaista kasvia.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli oikein kiinnostava postaus! Kiinnostaisi tietää, että ostitko lämmittimen kasvihuoneeseen Kivikankaan kautta, vai mistä? Ilmeisesti olit tyytyväinen lämmittimen tehoon ja ominaisuuksiin? Minulla alkaa nyt ensimmäinen kasvihuonekausi ja olen miettinyt lämmittimen hankkimista. Sinulla on muutenkin kivan näköistä puutarhassani ja aivan ihania olivat nuo toukokuun kuvat kasvihuoneen ympäristöstä!! Kasvihuonettasi taisin kehua jo joskus aikaisemminkin :) Uusia postauksia odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla. Lämmitin on joka tapauksessa Biogreen Palma basic 2,0 KW. Tuon pistorasiassa näkyvän termostaatin osti Clas ohlsonilta. En älynnyt sitä heti tilata. Ja olen ollut tyytyväinen!

      Poista
  5. Todella mukava postaus ja mielenkiintoinen. Minkäköhän verran sähköä kuluu lämmitykseen ja mitä se maksaa? . Kiinnostaa vain koska meille on suunnitteilla myös itsetehty kasvihuone . Eli kannattaako sinne vetää sähköt. Tietenkin miltä kantilta sen ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole tarkkoja lukuja maksuista, mutta voin sanoa että mitään suurta hyppäystä ei sähkölaskuun tullut.
      Minusta kannattaa vetää sähköt, sillä jossain vaiheessa se saattaa olla tarpeen ja hyödyksi!

      Poista
  6. Upea kasvihuonekausi takana ja varmasti ainakin yhtä upea edessä.

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus. Kastelujärjestelmä ja lämmitin ovat enemmän, kuin iso apu kasvatuksessa. Kustannuksetkin ovat niiden osalta aika maltilliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pitää vaan hankkia se isompi saavi ;)

      Poista
  8. Mukava postaus! Teillä on viihtyisä kasvihuone, jossa kasvukausi pitenee lämmittimen ansiosta molemmista päistä. Keväällä varsinkin on hyvä, että sinne voi viedä sisältä viileämpää kestävät esikasvatettavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Meillä on muutenkin pienet tilat, joten oli kiva saada taimia kasvariin ;)

      Poista
  9. Kasvihuoneesi on kaunis ja niin hyvässä käytössä läpi vuoden! Meillä lämmitin on ollut päällä vasta syksyllä, kun itse haluamme istuskella siellä, mutta täytyypä miettiä nyt keväällä, jos saisi vähän aikaisemmin siirrettyä osan kasveista pois sisätiloista, tosiaan siihen taimimäärään alkaa loppukeväästä kyllästyä:)

    VastaaPoista
  10. Olipa kaunis kuvakertomus ihanasta kasvihuoneestasi!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Nimimerkillä; Kuola valuen silmäilee inspiraatiota hakien...

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus ja ihana on kasvarisikin. Yksi hujaus vain ja sinne pääsee jo vähintäänkin istumaan ja suunnittelemaan uutta kasvukautta. Lämmitys ja sähköliitäntä on näissä meidän oloissamme erinomainen tai oikeastaan välttämätön. Minun kennokasvarissani lämmityksestä ei paljon iloa ole, kun mökki on kovin hatara. Silti keväällä ja syksyllä lämmitän kasvaria lamppuöljylämmittimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kasvarini näyttää varmaan enempi huvimajalle, mutta kyllä sillä kasvien suhteen ihan tärkeä funktio on :D

      Poista
  13. Hyvin tehokkahasti oli kasvari käytös. Tai sehän o käytös ympäri vuaren, eihän soo tyhyjänä hetkiäkää :) On se kiva käytös ja tosi hyvän näkööne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On tämä ollut hyödyllinen, vaikkakin aika pieni ;)

      Poista
  14. Kasvihuoneen vuosi on yllättävän pitkä! Kyllä kohta voi mennä kasvariin juomaan kupposen kuumaa ja suunnittelemaan seuraavaa kevättä ja kesää;)

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus💚 Omassa blogissa ollut nyt hiljaiseloa mutta tässähän saa valtavasti innostusta kun lueskelee näitä sun postauksia👍 Kiitos💚

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)