12. lokakuuta 2015

Blogini tarina

Sain tämän haasteen ihanien kiitosten kera Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista. Tämähän oli oikein mukava, ja sai minutkin selailemaan blogiarkistoa tovin.

Tein ensimmäisen blogiversioni ehkä noin puolitoista vuotta ennen tuolla blogiarkistossa näkyvää postausta. Silloin Mökkipuutarhassa-blogi oli varsinainen raakile. Tuolloin kuvittelin tekeväni hyvinkin informatiivisen puutarha-aiheisen blogin. Siellä oli melkoinen määrä erillisiä sivuja taimikasvatukseen omat, perennoista omat jne. Samoihin aikoihin olin aikuisopistossa ja opiskelut sekä työharjoittelut täyttivät elämäni. Blogille ei jäänyt aikaa, se unohtui....Ei silloin tainnut olla siinä edes lukijoita :)

Valmistuin ja opiskelut jäivät taakse, aikaa löytyi ja niinä aikoina muistin että minullahan on tälläinen blogin raakile olemassa. Mylläsin ulkoasun uuteen uskoon ja poistin typerät erilliset sivut. Ensimmäisiä postauksiakin jouduin poistamaan, kun en alussa osannut kunnolla blogin mallinmuokkausta :) Innostuin sitten oikeasti bloggaamaan ja seuraamaan muiden blogeja. Kuten Between omassa postauksessaan sanoi, on täällä avautunut ihan uusi maailma.

Tykkään valokuvata ja tänne blogiini sekin harrastus yhdistyy. On kiva jos kuvistani tykätään, sillä en ole kovinkaan lahjakas kirjoittaja. Tiedän että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen. Pilkun paikasta en ole varma :D

Mökkipuutarha lisäksi kirjoitin tarinoita silloisen rivitaloasuntomme pihasta. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, ajattelin josko aloittaisin uuden blogin, ettei tarvitsisi niitä rivarijuttuja perässään vetää. No, tein sitten uuden blogin. Siitä tuli niin tylsä, ja sitä paitsi Mökkipuutarhassa-blogi osoittautuikin niin rakkaaksi että sinne piti palata. Kiitän teitä rakkaat lukijat että olette pysyneet ja kestäneet mukana tämänkin sotkuisan vaiheen :)

Luontoa en ole tätä kesänä juuri ehtinyt kuvaamaan. Kotopihan puuhastelut ovat olleet etusijalla. Joskus olen postaillut enemmänkin luonnosta. Metsässä käyn päivittäin, ihan karvakorvan vuoksi :)

Aina löytyy jotain kaunista kuvattavaa. Metsälenkille tulee liian harvoin kamera mukaan.

Minulle ehdotettiin jonkunlaista pienimuotoista blogiyhteistyötä, olin siitä kiinnostunutkin. Katson tosi harvoin tuota blogini sähköpostia, joten en ehtinyt vastata viestiin pyydettyyn päivämäärään mennessä, eikä sieltä ole enää mitään kuulunut. No, olkoon. Tosin olin imarreltu siitä viestistä :) Ihan en ollut varma kaikesta mitä siihen olisi kuulunut. En suostuisi tosin muuttamaan blogiani mihinkään toiseen muottiin. Blogin ulkonäön haluan pitää omanlaisena. Ehkä sen vuoksi seuraan blogeja, en tykkää seurata muita sosiaalisen median juttuja, koska ne kaikki on samassa muotissa, sisällöstä huolimatta ehkä vähän tylsiä. Minulla oli hetken facebooksivut blogilleni, mutten oikein kokenut niitä mukavaksi. Blogit ovat kivoja juurikin erilaisuuden ja persoonallisuuden vuoksi.


Between oli niin mukavasti ajatellut ja laittoi haasteen eteenpäin ensimmäisille kommentoijille. Minä ajattelen muistaa blogin taipaleelta niitä bloggaajia joilta olen saanut ensimmäisiä haasteita tai tunnustuksia. Ne lämmittävät, edelleen :)
Pirkko ja Konnadonna ovat myös listallani, mutta he ovat saaneet jo kysyisen haasteen, joten en haasta heitä toista kertaa. Niin, ja Betweeniltä on tullut myös kivoja haasteita :)

Haastan siis seuraavat ihanat kertomaan bloginsa tarinan

Saraheinän jolta sain Inspiroiva puutarhablogi-haasteen.
Anskin haaste oli "Mitä keittiöstä löytyy?" ;)
Elisen joka teki Kartanotunnustuksen
Tainan joka yllätti Aktiivinen luontoblogi-tunnustuksella


Haasteen ohjeet ovat tässä:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.
Puutarhahömpötystä on ollut viime aikoina niin paljon, että täytyy parantaa tapojaan, jotta olisi Tainan antaman tunnustuksen arvoinen ;)


Lopuksi kiitän teitä kaikkia lukijoitani. 
On niin mukavaa kun kuljette matkassa :)

42 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Sinulla on oltava paitsi hyvä kamera niin myös taiteellista silmää! Oikein kiva postaus muutenkin. Pilkkujen osalta kuljen samoila raiteilla... Olen usein miettinyt, että ns. kielipoliisit eivät pitkään blogissani viihdy. ;) Olen kanssa miettinyt Facebook- tai Instagram-sivuja blogilleni, mutta en ole ainakaan tähän mennessä ymmärtänyt mitä lisäarvoa ne blogilleni toisivat. Jos yhteistyökumppaneita kaipaa, niin sitten varmasti kaikki mahdollinen blogijulkisuus ja sitä myöten lukijamäärän mahdollisimman reipas kasvattaminen olisi aina eduksi. Kuitenkin joissain blogeissa oleva (piilo)mainonta tuntuu mielestäni useimmiten aika teennäiseltä, jätänkin sellaiset postaukset melkein aina lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kamerani on tosi vanha canon, mutta ostin siihen pari objektiivia.
      Niin, minulla ei ainakaan aika riittäisi muihin somen ihmeisiin ;)

      Poista
  2. Upeat kuvat, tuo hämiskuva oli mun lemppari näistä :) Monivaiheinen tarina blogillasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämiskuva on rajattu isommasta kuvasta :)

      Poista
  3. Sun kuvat on mun suosikkeja. Ne ovat kauniita! Näistä kuvista mun lempparit ovat hämähäkki kasteisella seitillä sekä keltaiset kukat (unikot? silkkikukat?) sinisessä lemmikkimeressä.

    Kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Joo, ne ovat siperianunikkoja. Minusta juuri lemmikin sininen käy hyvin keltaisen kanssa. Tykkään myös jos lemmikkiä kasvaa kevätvuohenjuuren kaverina.

      Poista
  4. Muistan hyvinkin tarinasi. Olen seurannut blogiasi pitkään.
    Ja taas niin upeat kuvat. Pidän tuosta koiruus-kuvasta erityisen paljon.

    VastaaPoista
  5. Hämiskuva on kyllä yliveto. Kuvat on aina sellaasia, että postauksen luettuani, kelaan alakuhun ja kattelen kuvia erestakaasi. Hyviä! Ei sun tekstiiskää mitää vikaa oo. Pilikut multaki pakkaa unohtua. Tapasin kouluaikoona kirioottaa pitkiä aineeta. Sivuulta ei montaakaa välimerkkiä löytyny, punakynää sitäki enemmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punakynää se oli täälläkin kouluaikaan :)

      Poista
  6. Olen aina ihaillut kuviasi! Niissä on sanoma ja tunnelma. Kiitos että saan seurata blogiasi!

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat mielenkiintoista blogitarinaasi elävöittämässä.

    VastaaPoista
  8. Sinulla on aina niin kauniit kuvat. Teknisestikin varmasti hyvät, mutta eritoten kiinnitän niiden visuaaliseen kauneuteen huomiota. Juuri se ominaisuus, joka itseltäni tyystin puuttuu. Nämäkin kuvat voisivat aivan hyvin painattaa postikorteiksi taikka yhdistää runoihin. Kuvasi jo itsessään ovat kuin runoja. Tekstisi kulkee sujuvasti ja siinä on sisältöä, sitä lukee mielellään. Olin blogisi seuraaja jo ennen asunnonvaihtoa ja mielestäni teit oikean ratkaisun jatkaa samalta pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Taidatkin olla yksi niistä pitkäikäisemmistä seuraajista, ja on niin mukava käydä vastavierailulla :)

      Poista
  9. Tosi kiva lukea blogisi vaiheita, kun en ole ihan alusta saakka kulkenut matkassa mukana.
    Sulla on mun mielestä oikein hyvää ja mielenkiintoisesti kirjoitettua tekstiä ja kuvasi ovat huikeita!

    VastaaPoista
  10. Niin upeita kuvia! Olet kyllä tosi taitava tuon kameran kanssa!

    VastaaPoista
  11. Kiva oli lukea tarinasi. Kuvat herkän kauniita!!

    VastaaPoista
  12. Kiitos oikein inspiroivasta haasteesta! Oli mukava lukea blogisi tarina, olen tainnut seurata sitä aika alusta saakka. Ihanat kuvat taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet viihtynyt, ja on mukava käydä vastavierailulla :)

      Poista
  13. Oli kiva lukea blogisi synnystä! Tänne tulee aina niin mielellään ihailemaan upeita kuvia ja lukemaan juttujasi. Itse olen Instagramiin eksynyt ja se on aika hauskaa touhua :)

    VastaaPoista
  14. Sinulla on aina kauniin herkät kuvat kiva oli lukea blogisi :)

    VastaaPoista
  15. Hienoja kuvia on sinulla aina blogisi kuvituksena! Kirjoitat myös mukavasti Samoin ajattelin sinua muistellessani blogini alkutaivalta, olet niitä pitkäaikaisempia blogiystäviä, kiitos siitä:)

    VastaaPoista
  16. Mukavaa oli tämänkin blogin tarinaa lukea! :)

    VastaaPoista
  17. Niin kaunis kertova postaus upeilla kuvilla! Minäkin elän vain täällä blogistaniassa - se on kuin tuttu ystäväjoukko, ilman taka-ajatuksia ja ilkeyttä!

    VastaaPoista
  18. Ihastuttavia, herkkiä kuvia! Ihan kaikki! Kiitos.

    VastaaPoista
  19. Ihailen aina kuviasi, niissä on upeita kukkia ja otat kuvia taitavasti ja herkästi. Tällä kertaa pidin erityisesti alimmasta kuvasta, missä on koirasi. Mukava tunnelma ja kiva koira :)

    VastaaPoista
  20. Kauniisti kuvitettu ja kerrottu juttu :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)