22. tammikuuta 2013

Aamulla

Ihana aamu tänään, auringon kajastus ja sininen taivas. Pakkastakaan ei liene kovin paljon, sillä kahvikupposen tarkenin juomaan takapihan terassilla :) Ikkunat näyttävät olevan melko karseassa kunnossa, ja sen aurinko minulle näytti. Vaan eipä tuo nyt ole niitä suuren suuria asioita, eikä mitenkään uuttakaan tähän aikaan vuodesta ;)

Takapihallamme kasvaa muutema suuri mänty. Muutama vuosi sitten taloyhtiössä merkattiin kaadettavia puita. Meidänkin takapihalla oli oikeastaan kaikki merkitty kaadettaviksi. Olin vastaan puiden kaatamista meidän asunnon kohdalla. Niinpä kävin ottamassa merkit pois ja puut saivatkin jäädä. Viereissä naapurissa oltiin samaa mieltä, mutta melko paljaaksi osa takapihoista tuli.

Tykkään näistä isoista puista ja ne luovat hieman varjoa eteläänpäin olevalle takapihalle.









16 kommenttia:

  1. Eikö kukaan tullut valittamaan, kun otit teipit. Reipas teko! Onhan se mukavampi, että pihalla on muutama puukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut :) Eräs hallituksen jäsen sanoikin että ne olivat vaan ehdotuksia :) Joopa joo, nurin ne olisivat olleet ellen olisi puuttunut asiaan.
      Aika kivasti tässä taloyhtiössä saa laittaa omaa takapihaa ilman että kukaan kommentoi mitään:) Osa pihoista on täysin laittamattomia ja muutamat taas myyrtävät itseni tavoin pihoillaan :)

      Poista
  2. Auringonpaisteessa on tosiaan se huono puoli, että näkyvät niin likaiset ikkunat kuin lattioilla vilistävät pölypallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pölypalloset ja koirankarvat saivatkin kyytiä tänään, ikkunoihin en juuri nyt puutu :)

      Poista
  3. Rohkea nainen!
    Uskon minäkin, että olisivat kaataneet jos et olisi puuttunut peliin.
    Kotonakin noita hommia riittää. Mutta välillä voi vaikka juoda kaffet omalla terassilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Noudatti sitten toinen naapurini esimerkkiäni ja heidänkin takapihalle puut jäi pystyyn ;)

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja puita. Ei ihme että halusit säästää mäntysi. Mäntyhän on valopuu aivan toisin kuin esim. kuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja totta, näilläkin pitkät suorat rungot ja oksisto siten ylhäällä. Varjostaa juuri sopivan kevyesti ;)

      Poista
  5. Tuntuu,että viime vuonna oli täällä meilläpäin joku hirveä into kaupungilla sekä eri taloyhtiöillä päästä eroon isommista puista. Liekö syynä myrskytuhot vai mikä,on arvoitus,mutta ankean näköiseksi teki monen paikan.

    VastaaPoista
  6. Tänään suunnittelin päiväkahveja pihalla, mutten ehtinyt kun aika kului hiihtolenkillä. Joku on meilläkin käynyt likaamassa ikkunoita. Naapuri siivosi monta vuotta sitten pellon reunojamme ja hän kaatoi valtavan pihakuuseni vaikka nimenomaan kielsin. Vieläkin suren kuusen menetystä.

    VastaaPoista
  7. Olit oikeaan aikaan liikenteessä, kun huomasit merkatut männyt ;) Se kannatti, mäntyfani olen itsekin. Männyt ovat hienoja kaikkina vuodenaikoina. Olen myös kuvaillut omia mäntyjäni harva se päivä. Täällä on nyt paljon lunta puissa ja kun aurinko paistaa niihin, niin wau !

    VastaaPoista
  8. Kauniita puita! Minunkin mielestä ei aina kaikkia tarvitse kaataa ja varjopaikkojakin pitää puutarhassa olla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minä en ainakaan jaksaisi suoraa paahdetta;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)