Ihan ei taas putkeen mennyt hyötykasvihommat. Mistään omavaraisuudesta ei ainakaan pääse puhumaan. Olen tässä kolme vuoden ajan harjoitellut sinnikkäästi ja vähemmän sinnikkäästi hyötykasvien viljelyä lavassa. Jotkut jutut onnistuu, mutta vastoinkäymisiä löytyy.
Hyötykasvialueeni on ehkä kiva katsella, mutta satoakin olisi tietysti kiva saada :D
Jospa ensin kerrotaan onnistumisista. Talvivalkosipulit näyttävät minun silmään hyviltä. Vai pitäisikö niiden olla topakampia? Ne tarvitsevat kovasti lannoitusta, mutten ole varma olenko lannoittanut niitä tarpeeksi.
Mansikkaa minulla on yhdessä tiilireunuksisessa lavassa. Sitä voisi olla enemmänkin...
Avomaankurkkuja on kaksi. Ostin neljä, kaksi kuoli. Viime vuonna ostin kaksi ja toinen kuoli. Heh, mikäköhän siinäkin oli. Näissä on kyllä kurkkuja tulossa, vaikkei kuvassa näy. Ei ihan huonosti siis.
Sokeriherneet on kylvetty liian myöhään, joten jää nähtäväksi, josko loppukesällä niistä jotain saa. Kasvihuoneen luona lavassa on hieman porkkanaa. Ne ovat ainakin vielä terveennäköisiä :)
Hieman olen pohtinut, josko siirrän kasvihuoneen luota ainakin toisen lavan pois nykyiselle hyötykasvimaalle. Siitä voisi purkaa yhden pienen tiililavan ja käyttää tiilet toisen tiililavan korottamiseen. Nyt ei ollut kosmoskukille oikein paikkaa, joten niitä on vain muutama onneton.
Ja koska hyötykasvihommat näin takkuaa, voisin jatkossa pysyä niissä lajeissa jotka onnistuu ja kylvää joihinkin lavoihin kukkia.
Huomasin kelloköynnöksessa nuppuja. Se on kyllä ilmoittamisen arvoinen asia, vaikkei hyötykasvihommaan mitenkään liity ;)