19. lokakuuta 2021

Jäähyväisiä

 
Viime yö oli oikea pakkasyö. 
Oikeastaan koko päivän pysyi pakkasen puolella. 
Liuskekiveys on saanut kuurasaumat. 

Kelloköynnös sinnittelee vielä liiterin seinustalla. 
Kauniina ja kalpeana. 



Daalia kukkii lämmittämättömän kasvarin suojissa. 
Vielä hetken. 

Seuranaan sillä on sinne turvaan siirretyt jättiverbenat. 
Pian otan ne talteen pakkaselta. 

Tänään menimme töihin vasta yhdeksään. 
Kyllä se maanpinta päivän mittaan sulaa...Ei sulanut.
Ei onnistunut niitynteko eikä nurmikonpaikkaus.
Yhden kohteen istutusalue sentään saatiin valmiiksi ;)

Huomenna on kurjan kelin vapaapäivä.
Kohta vääjäämättä loppuu vihertyöt.

Jäähyväiset sanon myös entiselle talvityölle.
Blogiani seuraavat tietävätkin että talvet olen ollut töissä lähihoitajana vanhuspalveluissa. 
Enää en aio jatkaa, mutta ei aloiteta keskustelua siitä....



28 kommenttia:

  1. No voi hurja, sielläpäin on sitten ollut hyvin kylmä päivä. Onneksi huominen on vapaana, ei olisi mitään herkkua työskennellä räntäsateessa ja puuskatuulessa.
    Surullisia nämä hyvästit kesälle ja puutarhalle, onneksi uusi kausi on edessäpäin, lähenee lähenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt katselen räntäsadetta. Ulos pitää kuitenkin lähteä pyörähtämään jonkunlainen lenkki koiran kanssa :)

      Poista
  2. Täällä on ollut sen verran kovat pakkasyöt, ettei juuri mitään ole enää kukkivana. Komeamaksaruohot näyttävät ihan hyvältä, mutta muuten on ankeaa.
    Iloa ja myötätuulta siihen, mitä kohti olet kulkemassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut parina yönä pakkasta. Tätä ennen vissiin vain yhtenä yönä käväisi pakkasen puolella. Räntää satelee ja maa on jokseenkin valkoinen...

      Poista
  3. Niin kylmät kelit alkaa, eikä ole ulkohommissa enää mukavaa. Mutta jotkut kukat on sitkeitä, daalia ei yleensä kuulu niihin. Hyvää syksyä ja lomaakin varmaan sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kasvari suojaa jonkun verran daaliaa, mutta pian sekin palennuttaa lentensä.
      Kiitos ja ehkä se on sitten kesäloma paikallaan :D
      Viimeiseen kymmeneen vuoteen olenko kerran ollut jouluna vapaalla. Ehkä olisi kiva laittaa vähän joulua kotiin, vaikkei mikään varsinainen jouluihminen olekkaan. Oikeastaan hieman odotan sitä :D

      Poista
  4. Siellä onkin ollut jo kunnon tuntuma talveen. Meidän nurkilla on vasta kaksi pakkasyötä takana ja nyt vettä sataa kaatamalla. Yleensä puutarhan syyssiivousta tulee tehtyä säistä riippuen joulukuulle saakka. Tänä vuonna kattorempan tai lähinnä rakennustelineiden vuoksi jouduttiin tyhjentämään pihaa jo syyskuussa. Siksi ollaan melkoisesti etuajassa. Komeamaksaruoho täälläkin kukkii täyttä päätä.
    Ehkä jossain välissä kerrot uudesta talvityöstäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamulla tuli lunta, sitten räntää ja nyt vettä. Sellaista se on.

      Kirjoitinkohan jotenkin harhaanjohtavasti. Mikään muu ei ole varmaa kuin se että en nyt palaa hoitoalalle. Ehkä ensin pidän puutarhurin kesälomaa..

      Poista

      Poista
    2. Puutarhuri ansaitsee kesälomansa...

      Poista
  5. Nyt on todellakin syksy ja siirtyminen talveen alkanut... kauneus puutarhassa alkaa olla vain puutarhurin silmässä, omat tutut kasvit näyttävät edelleen rakkailta. Hyvä, kun olet saanut daaliat ja jättiverbenat talteen! Samoin täällä, daalian juurakot kellarissa ja osan jättiverbenoista kaivoin maasta talvetettavaksi. Hyvää lähestyvää lomaa, välillä on pidettävä tuumaustauko ja ladattava akut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se hiipuu ;) Daaliat ja jättiverbenat odottelevat pakkasta, sitten siirrän sisätiloihin. Vielä ei ollut lehdistö paleltunut, joten ei kiirettä.

      Poista
  6. Kauniin värinen daalia. Minulla ei ole yhtään näitä talvetettavia mitä sinulla. Kolme kärhöä on vielä ruukuissa ja yksi pelargonia lasituksen sisällä mökillä ne pitää vielä roudata kellariin. Hoitoala on raskasta ja puutarhurin loma alkaa myös kohta täällä. On mukavaa välillä levähtää ja kerätä voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän huonosti meillä on sitä talvetustilaa, mutta yritetään jotain ;)

      Poista
  7. Jos ei sanoisi koskaan jäähyväisiä niin ei tulisi ikinä uusia alkuja ja uusia keväitä. Minä en kuitenkaan voi ihan vielä puutarhaa hyvästelmä sillä sain tänään suuren laatikollisen sipuleita😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla vielä yksi sortti sipuleita ostamatta :)

      Poista
  8. Meille sato eilen maan valakoseks, nyt on maa paljas. Pakkasellakin ol nippanappa. Hiutaleet ol kyllä jalakarätin kokosii, en muista nähneeni niin isoja hiutaleita aiemmin. Ei vielä sua talavi tulla!
    Kaikella on aikansa ja yhen oven kun sulukoo, toinen aukivaa!

    VastaaPoista
  9. Tiistai olikin kylmä päivä. Meilläkin oli melkein koko päivän pakkasella ja eilen sitten kunnolla lunta ja räntää. Edelleen on siellä täällä valkoisia lämpäreitä, vaikka koko päivän on ollut plussalla ja välillä satanut vettä.
    Ihana tuo daalia. Niin hempukka <3 Minä en taida tänä vuonna talvettaa jättiverbenoita. Enpä muuten tullut edes katsoneeksi, ovatko ne jo paleltuneet. Ne kun ovat maassa edelleen.
    Pakko se on kai alkaa sanoa puutarhalle jäähyväisiä ja jäädä odottamaan ensi kevättä. Mukavaa loppuviikkoa ja tsempit uuden suunnan etsimiselle!

    VastaaPoista
  10. Hyvästit saa jättää kesälle ja kukille, mutta mepä ruetaankin odottamaan jo uutta kautta, eikö niin?
    Ansaittua vapaata sinulle!

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit ja lunta odottavat kuvat.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)