23. maaliskuuta 2020

Puutarhan parhaaksi- Kirjaesittely

yhteistyössä readme.fi


Sain Heikki ja Leena Luodon tekemän Puutarhan parhaaksi- kirjan arvostelukappaleen. 
Tämä kirja on varsinainen puutarhan vuodenkierron tietopakkaus, jota voin suositella hyvillä mielin.


Readme:n sivuilla kirjan esittely kuvataan seuraavasti:

"Puutarhanhoidosta tulee helpompaa, kun ottaa mallia luonnon omista keinoista. Puutarha on osa luontoa ja toimimalla niin, että kasvit, luonto ja puutarhanhoitaja voivat hyvin, päästään kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen. Puutarhanhoidossa monet ohjeet ovat muuttuneet ajan saatossa, kun tutkittua tietoa on tullut lisää ja käytössä olleiden kemikaalien ja materiaalien haitalliset vaikutukset luonnolle ovat paljastuneet.

Kasvien kanssa puuhailu ja erilaiset toimenpiteet puutarhassa eivät ole sidot-tuja kalenterien päivämääriin. Luonnolla on oma aikataulu. Sitä seuraamalla saat onnistumisen iloa. Kaikesta puutarhassa tapahtuvasta ei tarvitse olla huolissaan. Ilmiöt, joka ovat puutarhaharrastajan mielestä ongelmia, eivät ehkä olekaan kasveille kohtalokkaita. Sen sijaan tarpeettomat toimenpiteet voivat häiritä luonnon omaa tasapainoa pitkäksi aikaa.

Kirjasta saat uutta ja ajantasaista tietoa, miten maaperän kuntoa voi parantaa, miten puutarha valmistellaan talven tuloon ja miten kevään toimilla saat rehevän kasvun aikaan. Selkeillä ohjeilla puutarhaharrastuksen alkutaipaleellakin oleva voi kokea onnistumisen hetkiä. Ideat kasvien kasvatukseen antavat uuden näkökulman ja uusia mahdollisuuksia puutarhaharrastukseen."





Tässä aika hyvä vastaus siihen milloin taimi pitää koulia. Eli kun ensimmäinen oikea lehtipari on muodostumassa, ei muodostunut. Tässä vaiheessa juuret ovat pienet ja vauriot ovat vähäisempiä. Jos taas oikea lehti on ehtinyt kasvaa, ovat myös juuret haaroittuneet ja istuttaessa juuret vaurioituvat enemmän ;)




Kirjassa on kattavia taulukoita mm. kylvöajankohdista, erilaisista lannoitteista ja maanparannusaineista ja niiden käytöstä sekä lehtipensaiden ja puiden leikkausajankohdasta

Artikkeli "Tarpeen vai tavan vuoksi?" laittoi minut jälleen kerran miettimään puutarhan kevätsiivousta. Tiedän että maatuva kasvijäte on ravinnetta uudelle kasvulle niinkuin luonnossa tapahtuu. Siltikin löydän itseni aina siistimässä perenna-alueita liian tarkkaan. Jospa tulevana keväänä siistijä-minä jäisi hieman taka-alalle :)


Kitkemistä käsittelevässä kohdassa oli mielenkiintoista tietoa kasvien kompensaatiopisteestä. Kompensaatiopiste tarkoittaa kasvuvaihetta, jossa kasvi kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin tuottaa. Tässä vaiheessa kasvin vararavinto on pienimmillään, joten kitkemällä silloin saadaan rikkakasvusto paremmin taantumaan. Esimerkiksi juolavehnän kompensaatiopiste on kun maasta on noussut 3-4 lehteä ja kasvi on 10-15 cm korkea, ohdakkeen kompensaatiopiste on kun siinä on 7-8 lehteä, valvatin 5-7 lehteä ja vuohenputken 3-5 lehteä.
Edellä mainittu koskee rikkakasveja, joilla on maanalainen juurten verkosto. Ne monivuotiset rikkaruohot joilla on pääjuuri poistetaan luonnollisti juurineen keväällä.

Perhospuutarha osiossa sain kaipaamaani lisätietoa perhosten toukkien suosimista kasveista. Perhoskasveista kirjoitetaan todella paljon, mutta toukkienkin täytyy jossain asustaa, jotta puutarhaan tulisi perhosia. Hyviä ravintokasveja perhosten toukille ovat heinät, kanankaali, karhunputki, lehtokuusama, maitohorsma, nokkonen, ohdakkeet, orvokit, paatsama, pajut, syreeni, tilli, tuomi sekä virnat. Luonnotilaisen alueen tekeminen (jättäminen) olisi siis suotavaa ja eikä haittaisi jos jossakin syreeninlehtiä mutustellaan ;)



 Kirjan kuvitus on laadukas ja kaunis. Niin kuin puutarhakirjassa kuuluukin olla.



Tykkään tästä 300-sivuista tietopaketista todella paljon. 
Mielestäni se sopii niin aloittelijoille kuin konkareillekin sekä puutarha-alan ammattilaisille. 
Suosittelen!



Lisäsin tähän loppuun vielä kirjan sisällysluettelon:

Kasvukausi alkaa: 

Siemenpussista taimiksi
Kasvualustan valinta
Kylvöksen kosteuden hallinta
Lannoitus taimikasvatuksessa
Taimien kouliminen
Lisävalo kasvatuksessa
Taimikasvatuksen ongelmakohdat

Kevään ensimmäiset pihatyöt

Suojaus kevätauringolta
Eläinten tekemien tuhojen torjunta
Pensaiden ja puiden kevätleikkaus
Puiden ja pensaiden kevätruiskutus
Jäkälät puiden ja pensaiden rungoilla
Kasvihuoneen kevätkunnostus

Puutarha herää kasvuun

Tarpeen tai tavan vuoksi?
Hyvän mullan ominaisuudet
Maaperän pieneliöt ja maan kunto
Puutarhan kasvillisuuden lannoitus
Hiilen lisääminen maaperään
Eloperäisen aineksen lisääminen maaperään
Puutarhamaan pH ja sen muuttaminen
Ensimmäiset kylvöt ja istutukset
Hallanvaara ja kasvien totuttaminen ulkoilmaan
Kasvivalintojen perusteet
Kohopenkistä ja kasvulavasta tehoa viljelyyn
Ruukkuistutukset
Katemateriaalit ja niiden käyttö
Kitke oikein
Tuholaisten torjunta
Pölyttäjille kevätkukkijoita ja suotuisat olosuhteet

Kesä puutarhassa

Kuivuus ja kastelu
Lannoitus kesällä
Kesätoimet kasvihuoneessa
Nurmikon hoito
Sammal nurmikossa
Sammaleet kukkapenkeissä ja kasvilavoissa
Kukkaistutusten kesähoito
Hyönteisystävällinen puutarha
Perhospuutarha
Luonnon kasvinsuojelu
Kasvitaudit puutarhassa
Muurahaiset puutarhassa
Nilviäiset puutarhassa
Ensimmäinen sato ja kesän kylvöt
Lannoitus syksyä varten

Syksy saapuu

Sadonkorjuu
Siementen kerääminen
Monivuotisten syysistutukset
Sipulikukkien istutus
Kukkapenkkien ja kasvimaan syyshuolto
Kasvihuoneen syyssiivous
Nurmikko talvikuntoon
Puiden ja pensaiden lehtien sekä männynneulasten käsittely
Kasvijätteiden kompostointi
Sienet puutarhassa
Kasvien talvisuojaus
Talvettaminen sisätiloissa

Talvitoimet

Lumen tuoma suoja
Talvetuksessa olevien hoito
Joulukukista iloa puutarhaan

Omat puutarhahavainnot

Suunnitelmat
Puutarhatöiden ajankohtia
Havaintoja puutarhasta
Säähavaintoja

18 kommenttia:

  1. kiitos kirjan esittelystä, vaikuttaa kyl hankkimisen arvoiselta opukselta. kuvat upeita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos esittelystä, vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
  3. Monipualine ja perusteelline kirija.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa hyvältä kirjalta! Olen tässä etsiskellyt uutta opasta puutarhakirjakokoelmaani ja tuo saattaisi olla juuri se oikea. =)

    VastaaPoista
  5. kuulostaa ja näyttää kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavaa. Uusia näkökulmia puutarhaelämään tarvitaan aina.

    VastaaPoista
  7. Pidän Leena ja Heikki Luodon puutarhafilosofiasta. Kirja on varmasti hankkimisen arvoinen. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
  8. Oli mielenkiintoinen esittely kirjasta. Varmastikkin on hyvä kirja kaikille puutarhaa pitävälle...Kaikkia ei voi ainaskaan heti alussa tietää...
    Ja tässä varmaankin tulee jo puutarhaa pitävillekkin kivaa tietoa!
    Terveyttä sinne!

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisen oloinen kirja! Erityisesti tuo monivuotisten rikkaruohojen kompensaatiopiste oli kiinnostava tieto. Juolavehnän osalta sen tiesinkin, mutta valvatin ja vuohenputken kasvua aion tarkkailla tulevana kesänä oikein perusteelliesti sillä silmällä. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)