26. marraskuuta 2019

Sielunhoitoa

Minulla on ollut jo jonkin aikaa mielessäni tehdä jonkunlainen postaus meille saapuneesta pihasaunasta. Saunat harvemmin saapuvat, mutta tämä toimitettiin meille ihan kokonaisena. Ratkaisu oli meille hyvinkin epätyypillinen, mutta päädyimme tähän valmiin tilaamiseen jo siitäkin syystä että meillä ei löytyisi aikaa pihasaunan rakentamiseen, saati sen vaatimaa ammattitaitoa. Kovasti olisi asioista pitänyt ottaa selvää ja ajallisesti sen rakentaminen olisi vienyt turhan kauan.


Sauna on tumma, sisältä ja ulkoa. Minusta tämä malli sopii kivasti meidän rintamamiestalon pihaan. Asiasta voi toki olla montaa mieltä, niinkuin puutarhatyyleistäkin ;)


Pukuhuone on sävyltään vaalea. Peräseinälle tehdään joskus seinästä seinään pieni hylly ja sen alle puulaatikko, jossa voi säilyttää sytykkeitä ja polttopuita. Laatikko toimii sitten myös penkkinä.
Pukuhuone on eristetty, joten siellä on pieni lämpöpatteri. Saunan puoli on ns perinteinen kylmä hirsisauna. Saunalle on vedetty vesijohto ja sähköt. Ne ihan arjen mukavuuden vuoksi. Tämä on meillä ainoa sauna, joten käytännöllisyys ja helppous on tarpeen ;)


Saunan lauteet ovat ns perinnelauteet, siis leveät lankut ja oikein mukava pyöreä jalkalauta. Ne isäntä halusi välttämättä. Kiukaan lisäksi halusimme oikean vesipadan, jotta veden kanssa saa kunnolla läträtä. Pakkasjaksojen aikaan muuripata pitää muistaa käydä seuraavana päivänä tyhjentämässä ettei se jäädy ja siten rikkoudu.

Tulihan tälle tietysti hintaa. Itse saunaa emme pitäneet liian kalliina. Tämä ei ole yhteistyöpostaus saunanfirman kanssa (siitä pitäisi saada kovat rahat :D ) vaan pienimuotoinen mainos asiantuntevalle myyjällemme  Joni Karjalaiselle. Kiitos hyvästä palvelusta.

Saunan perustusten teko oli myös tehtaan kautta. Siihen en sitten ollut kovinkaan tyytyväinen. Kahden päivän kaivinkone ja apumiehen lasku oli kyllä järisyttävän suuri. Näin jälkeenpäin ajattelee että olisi ollut ehkä parempi jos sen homman olisi hoitanut muuten.

Tähän samaan voisin vielä kiittää reippaita ja asiantuntevia työmiehiä. Sähkötyö Rentola ja LVI Rentola.  Ei ole maksettu mainos, mutta ansaitsevat kiitoksensa ;)

Olen saunaan erittäin tyytyväinen. Siellä on niiin hyvät löylyt. Kun saimme saunan, saunoin kuutena iltana peräkkäin. Isäntä vähän hämmästeli. En siis tajunnutkaan kuinka paljon tarvitsin sielunhoitoa :)

Sauna on ollut meillä haaveissa oikeastaan siitä asti kun muutimme tänne, siis viisi vuotta! Talomme on pieni, joten sen sisäsaunaa varten olisi taloon pitänyt rakentaa kylpyhuoneen kohdalle joku uloke.  Se ei vaikuttanut ollenkaan kivalle, joten pihasauna oli meille se mukava ratkaisu. Sitä paitsi saunaretki kimpsuineen pihan poikki on aika mukava juttu. Varsinkin jos on kirkas tähtitaivas :)



31 kommenttia:

  1. Minusta sauna sopii tosi hyvin pihapiiriinne näkönsä puolesta ja on varmasti tosi kompakti ja sopiva kooltansa. Saunominen on niin rentouttavaa, että onnittelut pitkän odotuksen jälkeen pihasaunasta! Mainitsemasi säilytyslaatikko pukuhuoneeseen on tosi kätevä, mekin teimme sellaiset omaan rantasaunaamme. Tumma väri on kaunis ja toimii hyvänä taustana kukkivalle puutarhalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä olisi tarkoitus tehdä terassi tuohon eteen ja puutarhanpuoleiselle sivulle pieni laatoitus.
      Tykkään itsekin tuosta tummasta sävystä ;)

      Poista
  2. Kiva ratkaisu teillä, saunaa kyllä tarvitaan. Meillä on lisäosa mökillä ollut tekeillä jo viisi vuotta. Siihen tukee 12 neliön sauna, eteinen ja vessa sekä lasitettu terassi ja muutakin terassitilaa. Sitä ollaan odotettu todella pitkään ja se taitaa nyt ensi vuonna valmistua että päästään saunomaan. Kallista puuhaa kuten sanoit mutta kun ei olla otettu velkaa ja kun mies on sen yksin tehnyt minkä saa itse tehdä on projekti venynyt. Tällainenkin vaihtoehto kuin teillä meillä kävi sillon mielessä. Mukavaa kun pääsitte jo sielunhoitoon, me joudumme vielä odottamaan hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäosa ei olisi oikein sopinut meidän taloon, siksi uusi sauna vanhan tilalle. Vanha olikin niin laho ja homeelle haiseva, että sen korjaaminen oli kyllä mahdoton vaihtoehto. Jos se olisi ollut vähänkään paremmassa kunnossa, olisimme korjanneet sen ajan kanssa.
      Onnea teidän projektiin :)

      Poista
  3. Pihasaunat on ihan parhaita! Kivan näköinen ja tuo tumma väri on ihana.
    Mukavia löylyttelyhetkiä!

    VastaaPoista
  4. Ihana vaihtoehto lisäulokesaunalle, ja puukiuas ja vesipata ja kaikki! Voin kuvitella että tuolla sielu lepää ja uudistuu, niin on tunnelmallisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pikkuisen mökkimäisyyttä kotiin :)

      Poista
  5. Kaunis pieni sauna! Onko siitä jo viisi vuotta, kun muutitte ja aloit luomaan uutta pihaa... aika menee NIIN nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan siitä. Turhan kauan kait tämän saamiseen meni, mutta elämässä sattuu aina kaikenlaista. Nyt pääsee nauttimaan löylyistä vihdoin ;)

      Poista
  6. Ihanaa saunoa pihasaunassa, vielä uuden tuoksuisessa! Kyllä täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa tarvitaan kuumia löylyjä ja lämpimiä arjen hemmotteluhetkiä.

    VastaaPoista
  7. Erillinen pihasauna on ihana niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä se on jotenkin itsestään selvää, mutta talvella satumaisen romanttinen. Sunapolku lumessa (jos sitä on) ja tähtien tuikkiessa tuo mennen tullen vielä syvemmän saunaelämyksen!

    VastaaPoista
  8. Oi, että! Facebookissa jo luinkin sinun saaneen saunan saunomiskuntoon. Sauna on ihana ja terapeuttinen paikka. Kaikki eivät ymmärrä tuota 'terapia-puolta' ainakaan he, jotka pitävät sitä vain peseytysmispaikkana. Minulla on myös käytössä käsite SAUNARAUHA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, halusin kirjoittaa postauksen blogiin vasta kun kaikki asiat olivat valmiit. Meillä tuli hieman takapakkia veden kanssa, sillä se alkuperäinen maahan haudattu vesijohto ei ollutkaan ehjä. Piti kaivaa uusi vesijohto talolta saunalle. Sen saimme viime viikolla. Siihen asti laskin puutarhaletkulla vedet saunalle.

      Saunarauha kuulostaa niin hyvälle. Terapiaa saunominen minulle on. Jos mieli on kireä, kuumat löylyt kyllä karkoittaa ketutuksen taatusti :D

      Poista
  9. Ihana sauna. Kyllä sauna on mukava olla pihapiirissä ja se kyllä on sielunhoitoo parraimmillaan. Hyvä värimaailam ja taitaa olla nyt IN. tuo musta väri! Laatikko istuinalustana on kätevä, myö tietettiin tk-tuotteella silloin aikoinaan tuonne ulukosaunaa halakolaatikko ja vanha puusohva on istumena, siinä on laatikko kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla in, minusta se sopii meidän tummanharmaan talon väriin ;)

      Poista
  10. Pihasauna on ihana. Kyllä tuolla kelpaa saunoa ja tunnelmoida.

    VastaaPoista
  11. Pihasauna sopii hyvin tontillenne. Ja tummana se istuu asuintalon väriin erinomaisesti. Erilaiset "elintasosiivet" vanhoihin rakennuksiin ympättyinä ovat harvoin iloa silmälle. Saunassanne on hienosti yhdistetty perinteinen pihasauna nykyaikaisiin mukavuuksiin.
    Joskus on järkevää maksaa ammatti-ihmiselle sellaisesta, mikä itseltä ei oikein suju ja/tai vie paljon aikaa.
    Lämpiävän saunan tuoksu leijailee tänne saakka. Leppoisia sielunhoidon hetkiä lauteillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Elintasosiivistä puheenollen, katselen aina hieman kateellisena kun ihmisillä on katettuja terasseja. Meidän taloon ei sellaista saa kivasti mitenkäänpäin :)

      Poista
    2. Katetulla terassilla on vankka paikkansa suomalaisessa kesässä. Olen ylen onnellinen pergolastamme, vaikka sinne päästäkseen on muutama metri taivasalla kuljettava.

      Poista
    3. Totta! Teidän pihaan se sopiikin hienosti.

      Poista
  12. Oi peseydyin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ulkosaunassa kesät, talvet ja muistelen sitä kaiholla. Onnea uudesta saunasta💚

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka ihana ja tunnelmallinen sauna, kyllä kelpaa saunoa :)

    VastaaPoista
  14. Kivalta saunalta näyttää ja tosiaan harvemmin tulevat kokonaisena. Meilläkin olisi tarkoitus tehdä ulkosauna pihallemme. Perustustyöt on jo tehty, joten saunan teko alkaa varmaankin lähikuukausina. https://www.jarvioy.fi/maanrakennus

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)