31. toukokuuta 2019

Tupa täynnä


Nyt on pienessä kasvihuoneessani tunkua. Hyötykasvien lisäksi siellä on paljon kesäkukkaa. Tai paljon ja paljon...ei niitä nyt kovin montaa sorttia tullut laitettua, mutta tähän tilaan ihan riittävästi ;)

Päätin istuttaa kellököynnökset omiin ruukkuihinsa ja koska keli vaihtui kovin tuuliseksi piti kasvit tuoda vielä kasvihuoneen suojiin. Yhtä painavaa kelloköynnösruukkua en kantanut kasvarille, vaan suojasin kasvin useammalla harsokerroksella. Toivottavasti se toimii tuota tuulta vastaan. Kelloköynnöksen olen jo useana vuonna laittanut näihin suuriin muovisiin ruukkuihin. Ruukuissa tuli työmaalle tuijia joskus monta vuotta sitten.


Esikasvatusvaiheessa kasvatan muutaman yksilön isommassa ruukussa (kärhöruukku on ollut hyvä). Näin saan muutaman oikein ison taimen. Kasvattaisin niitä enemmänkin isommissa astioissa, jos sisällä olisi enempi tilaa. Tänä vuonna kelloköynnös iti hyvin ja aika monta taimea lähti keväällä maailmalle esikasvatukseen. 
Kelloköynnös on istuttettu kesäkukkamultaan ja varastolannoitus on haudattu ruukun alaosaan. Tässä on siis nyt istutettu yksi taimi per ruukku. Kelloköynnös kasvaa obeliskissä ylös ja alas ja rönsyilee maatakin vasten. Minusta ne näyttävät silloin oikein kauniilta.


Avomaankurkut ovat ostotaimia. Niitä ei tohdi vielä ulos kasvilavaan laittaa. Odotan lämpimänpää ja leppoisempaa keliä. Ihan etukulmassa kuvaa näkyy silkkitassu. Niistä sain kasvatettua yhden taimen. Sitä pitääkin vaalia ;)


Kylvin taannoin hiukan perennaa, mm. salkoruusua, alppipiikkiputkea ja myskimalvaa. Näkyvät tuossa taaempana kennoissa. Etualalla on päivänsini sekä mustasilmäsusanna, jonka sain entiseltä työkaverilta.


Näihin kolmeen ruukkuun laitoin kelloköynnöksen, mustasilmäsusannaa ja päivänsineä. Nämä obeliskit ovat aika matalia, mutta minua ei haittaa vaikka kasvit sitten rönsyilevät sinne tänne. Ruukutkaan eivät ole kovin kauniit, joten on vain hyvä että hiukan peittyvät. Päivänsini on vielä ihan pikkuinen, mutta sen pitäisi olla nopeakasvuinen. Näitä ruukkuja ajattelin sijjoittaa kasvihuoneen seinustan kiveykselle.


Värinokkosen kylvöni myöhästyi loman vuoksi pahasti, eikä komean kuparinvärisen värinokkosen talvettaminen sitten onnistunutkaan. Löysin puutarhamyymälästä oikein kivat taimet. Tuo etualalla oleva on aika erikoinen. Sinkkiämpäreihin on porattu reikiä, että liika vesi pääsee pois ;)


Petuniat ja jättiverbenat ovat vielä taimiruukuissa hyllyllään. Ne pääsevät ulos ruukkuihinsa ensi viikolla.



Mukavaa viikonloppua kaikille!




19 kommenttia:

  1. Sinulla on monipuolisesti vaikka mitä. Kyllä sitten helpottaa, kun saat noista osan ulos. Vielä liian kylmät yöt. Minäkin jätin kelloköynnökseni sisätiloihin, vaikka nyt on sitten tupa täysi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja tuo tuuli on tosi pahasta kasvatetuille taimille. Pian kai sekin helpottaa ;)

      Poista
  2. Ihana näky, kasvari täynnä kaikenlaista kivaa! Minäkin istutin kelloköynnökset tänä vuonna ruukkuihin, joissa omat tuet. Viime kesänä kukkivat kyllä, mutta kasvoivat korkealle kaarien ja seipäiden päälle ja kukkia piti katsella ylöspäin. Siirtäminenkään ei onnistunut, kun tuet olivat kiinteitä. Kohta päästetään kaikki ulos ja omille paikoilleen, kun lupaa niin lämpimiä kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt kun kelloköynnös on ruukussa. Sitä saa tosiaan siirrettyä mielen mukaan. Ihan ensin annan ruukkujen kasvaa aurinkoisella hyötykasvialueella ja hieman myöhemmin taidn sijoittaa ne rapun pieleen :)

      Poista
  3. Onpa monenlaista ihanaa kasvia!
    Minullakin yksi värinokkonen, meni talven yli, olen miettinyt että antaisiko kasvaa isoksi vai ottaisiko siitä pistokkaita...

    VastaaPoista
  4. Kyyyyllä tuanne viälä mahtuu, keskilaattiahan o ihan tyhyjä :) Mahtavan isoot kelloköynnökset. Yritin talavettaa kolomia värinokkoosta, kaharen kans onnistuun hyvi ja otin viälä pistokkahiaki. Ny o uunipellilline värinokkoosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mahtuu, mahtuu ja kelloköynnös tarttuu joka kerta paidanhelmaan kun täällä kurkottelen ;)

      Poista
  5. Oi kun näyttää hyvälle! Minä kiikutin eilen yhden kelloköynnöksen sisälle, kun oli niin kamala tuuli. Kasvihuone on niin pihan perällä etten viitsi isoja ruukkuja viedä sinne, joten ovat terassilla. Ei minulla tosin kovin montaa kasvanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ei parane tällä tuulella uusia kasveja ulos laittaa ;)

      Poista
  6. Silmiä hivelevä näky!
    Nyt tosiaan tulee. On parempi, että pienokaiset saavat nauttia tuulensuojasta kasvarin lasien takana.
    Ihanaa viikonloppua myös sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes huomannut tuota näppäilyvirhettä ensin ;)
      Joo. Onneksi on kasvari, jonka suojaan jättää kasvit :)

      Poista
  7. Tungosta on, mutta hyvin vielä itse mahdut joukkoon. Mainio valikoima kaikkea kaunista.
    Tässä vaiheessa kasvit ovat enimmäkseen kasassa ja harsojen suojassa, kun yöt on kylmiä ja joka päivä tuulee vaakasuoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kovin on ollut tuulista. Ehkä tänään sunnuntaina jo helpottaa ja ensi viikon yölämpötilat näyttäisivät jo paremmille ;)

      Poista
  8. Täyttä on mutta se kertoo vain siitä että sinulla on terveet ja hyvin kasvaneet kasvit.

    VastaaPoista
  9. Onpa vehreän näköistä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)