13. huhtikuuta 2018

Kevät alkaa kasvihuoneesta


Meillä kevät alkaa kasvihuoneesta, ihan siis siinä varsinaisessa merkityksessä. Tajusin nimittäin että jos pikku kasvarissa istuskeli loppukesällä sateensuojassa niin nyt siellä nauttii keväästä kun muu tontti on täynnä lunta. Kanssasisaret pääsevät jo pihapuuhiin, vaan meillä on sen verran lunta ettei siihen touhuun heti pääse.


Kävin ostamassa automaattiset ikkunanavaajat ja Blumat-kastelujärjestelmän, vaikka niillä ei mitenkään kiire ole. Niistä kirjoitan sitten jossain vaiheessa. Samalla reissulla ostin lisää multaa ja tietysti orvokkeja. Muutamia hyasinttejäkin löysin. Minusta ne ovat aivan ihania kevätkukkia.



Orvokkeja istutin pieniin saviruukkuihin, mutta ne pitää istuttaa myöhemmin kesää varten suurempiin astioihin. Multatila on aivan liian pieni orvokille, mutta näin keväällä niillä voi näin hifistellä.


Minulla on tälläinen metallinen hyllykkö. Viime kesänä se ei ollut oikein missään käytössä kun en keksinyt minne sen oikeastaan laittaisin. Nyt toin sen kasvarille. Täällähän se voi olla ;)




Ai että, olipa ihana viettää tuolla aikaa. Sotkea kädet multaan ja nauttia auringosta.
Kasvaripostauksia taitaa sitten tulla kyllästymiseen asti, sori ystävät ;)



30 kommenttia:

  1. Ei näihin voi kyllästyä;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kasvihuone! <3 Ei haittaa vaikka tulisi enemmänkin postauksia sieltä. ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Juu, ei kyllästy näihin kuviin, on ne niin niin kovin inspiroivia, että... :)

    VastaaPoista
  4. Lämpö ja valo tuo kevään, oli lunta tai ei. Ja tietysti ensimmäiset kevätkukkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja varsinkin kun jossakin on hieman sulaa, vaikka terassi ja jokunen polku :)

      Poista
  5. On se ihana paikka!
    Taidan kopioida tuon tiilistä ja lankusta tehdyn tasoidean. Se käy terassille ja kasvariin, on helposti muunneltavissa ja siirrettävissä ja materiaali löytyy kellarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta. Taso on kätevä juuri sen muunneltavuuden takia. En muista mistä alunperin idean huomasin.

      Poista
  6. Nuo hyasintit on kyllä niin ihania. Ja kasvihuonejuttuja tänne vaan, kiitos. :) Just semmonen hyvän mielen tila.

    VastaaPoista
  7. Onpa nuo keltaiset hyasintit upean värisiä ja just passelit kevääseen.

    VastaaPoista
  8. Minulla kun ei ole kasvihuonetta niin näin pääsen mukaan siihen ihanaan tunnelmaan mikä niissä on. Eli mieluusti lisää näitä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikein odotan että pääsen sinne taimia kiikuttamaan. Olen tilannut lämmittimen mutta tuollaisten hankien kylmyttää hohkaessa, ei vielä viitsi ajatellakaan lämmitystä ;)

      Poista
  9. Juuri niin ihanaa kun voi vaan olla! Ulkona lumikasat, mutta kasvarissa lähes kesä! Tuo hyllykköhän on kuin tehty tuonne ja tiilikkivijalkainen taso on aivan upea - taidan ottaa siitä vinkin! Mukavaa aurinkoista viikonloppua, Pirjo!

    VastaaPoista
  10. Sulla onkin siellä ihana paikka. Vetää kyllä vertoja noille messu"parvekkeille".

    VastaaPoista
  11. ihana paikka nauttia keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, vaikka takapakkia tuli huolimattomasta ikkunanpokien kunnostuksesta :)

      Poista
  12. Upea keväinen kasvari kevätkukkineen. :)

    VastaaPoista
  13. Näyttää niiiin hyvältä!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...