10. helmikuuta 2018

Mikä on unohtunut?


On joitakin kesän ihanuuksia mitä pitäisi aina olla. Joskus harmittaa jos puutarhassa ei ole pioniunikkoja tai kosmoskukkia tai vaikka on unohtanut kylvää tuoksuherneen.
Nyt parina vuonna minulla ei ole ollut daalioita. Toisaalta se kylllä joutuu suoraan siitä että kotipihalla on ollut parina kesänä niin paljon muuta puuhaa, ettei kaikkeen aika ja mielenkiinto riitä.

Daalioita minulla oli silloin aikanaan rivarin takapihalla. Postauksen kuvat ovat siis vuosia vanhoja.






Nyt kun piha alkaa jo näyttää puutarhalta, voi jo keskittyä hieman muihinkin kasvatuksiin. Tilasin eilen muutaman daalian juurakon. Oikein hempeää värimaailmaa taisi tulla ;) Ilmaista mainosta tässä..

Kuvat Korpikangas-Siemen Frö

Täällä Keski-Suomen korkeudella on hyvä esikasvattaa daalioita hieman. Nythän voin keväällä ehkä osittain tehdä sen kasvihuoneessa. Toki riippuu kevään keleistä, mutta noin alustavana ajatuksena tämä ;)
Kasvariin on vedetty sähkökaapeli, joten pakkasvahti pitää hankkia toukokuisten hallaöiden varalta.

Täällä siis toivotaan lämmintä kevättä :)


24 kommenttia:

  1. Taitaa lämmintä kevättä toivoa melko moni! Hyvää viikonvaihdetta näin alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti ei ole koleampi kuin viime kevät :D
      Hyvää viikonvaihdetta myös sinne!

      Poista
  2. Awwwww. Ihania daalioita! Min daalia-kuume kasvaa kasvaa kasvaa :D

    VastaaPoista
  3. Ompas henuusen färisiä. Kävis muute mullekki :)
    Lämmin kevät on tääläki toivelistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piti joskus tehdä sellainen perennapenkki missä näitä sävyä olisi, mutta aina sinne joukkoon jo särpäkkä eksyy :D

      Poista
  4. Ihania daalioita, ja mitkä värit! Minä niin rakastan niitä, jos olisi enemmän tilaa talvettaa, hankkisin roppakaupalla uusia!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, kauniita värejä!

    VastaaPoista
  6. Yhdyn Sirkun kommenttiin täysin. En viitsi samoja asioita kirjoittaa vaikka ne heti mielessä olivatkin. Ehkä vielä pari daaliaa mahtuisi, kovasti rupesi tekemään mieli lisää.

    VastaaPoista
  7. Kauniita daalioita olet tilannut! Minäkin tilasin kolmea eri lajiketta daalioita, sillä enempää en saa talvetettua kun niitä on jo ennestäänkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kauniita pastellisävyisiä daalioita olet tilannut. Kokeilen ensimmäistä kertaa talvettaa daalioita, toivotavasti kaikki juurakot heräävät keväällä henkiin.

    VastaaPoista
  9. Voi miten upeita kuvia♥ On tuo Daalia vaan kaunis kukka! Toivotaan että se lämmin,kaunis kevät tulisi..peukut laitetaan jo nyt pystyyn:) Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kun puutarhaa rakentaa, niin omat kasvatukset ovat silloin sivuosassa. Kaikkea ei vaan ehdi. Nyt kun kasvarikin on valmis niin aikaa taas sinulla liikenee kasvatustyöhön. Daaliat ovat elokuun primadonnia. Niitä kyllä kannattaa kasvattaa jos vaan mitenkään ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskoisin että nyt löytyy innostusta. On nämä upeita kukkia ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)