27. joulukuuta 2016

Minä aloitin jo ;)

..nimittäin siemenpussien hypistelyn. Tulin siihen tulokseen että kukkien siemeniä ei ainakaan kannata hankkia lisää. Niitä on näköjään kertynyt melko lailla. Hyötykasveja on tarkoitus kyllä kylvää ja kokeilla josko ensi kesänä saisi kunnolla käyttöön tuota hyötykasvialuetta ja lavakauluksia. Joten niitä siemeniä saan hankkia.

Joulu on taputeltu, vaikkei sitä niin kovin suuresti viettänytkään. Nyt onkin sopiva aika sitten kääntää katse tulevaan kevääseen. Suorakylvettäviä kesäkukkien siemeniä on melko paljon, samoin perennansiemeniä. Pitää yrittää olla sortumatta tilaamaan siemenluetteloja selatessa, sillä rehellisti en taida tarvita enää yhtään kukansiementä ;)

Perennansiemeniä on useaa ihanaa sorttia. Niitä joita haluaisin kasvatella kotitontille. Olen jo kahtena kesänä ajatellut että kasvastan perennantaimia kesällä. No, eipä ole ollut aikaa, kun on niin paljon sitä muuta puuhaa. Pelkään myös etten sitten muista käydä hoitamassa kylvöksiä kaiken muun puuhan lisäksi, joten olen tänä vuonna päättänyt kasvattaa niitä keväällä sisätiloissa. Siinä niitä tulee sitten hoidettua, kun ulkosalla ei vielä pääse mitään puuhaamaan :) Eikä mahdollinen taimien honteluuskaan tule haittaamaan, sillä monivuotisina ne kyllä tuuheentuvat aikanaan ;) Tosin näiden perennojen kasvattaminen aloitetaan vasta usean kuukauden päästä.

Yllä olevassa kuvassa on kokoelma siemeniä joista haluan tehdä perennapenkin hyötykasvialueen läheisyyteen. Elikkäs tulikukkaa, morsiusharsoa, punapäivänkakkaraa, harjaneilikkaa, alppipiikkiputkea, etelänruusuruohoa, sinipallo-ohdaketta ja ruusunätkelmää ajattelin kasvatella sitten ainakin.
Salkoruusuja haluaisin, mutten ole varma mihin sen sijoittaisin ja vähän sama näiden ritarinkannusten kanssa.

Tänne tulevan kasvarin luo olisi ajatuksena jatkaa istutusaluetta korottaen etureunaa Bendersin muurikivillä. Vähän kehno havainnekuva paint-ohjelmalla, mutta idea näkyy kuitenkin :D Perenna-alueesta tulisi noin 4,5m pitkä ja leveys 1-1,2m. Kasvihuoneen paikka kuvassa tietysti oikealla.

Toisesta suunnasta. Uusi perennaryhmä siis tuonne koko matkalle missä näkyy suodatinkangasriekale ja parsa

Ja suunnitelma toisesta kuvakulmasta. Perennat siis tuonne taakse jatkoksi keskellä olevaa hyötykasvialuetta.
Tuossa on kaarella ruohosipulia ja siemenestä kasvattamani tähkälaventelit. Nyt hieman hirvittää kun lumi on alkanut sulaa.. Jos eristävää lunta ei tule lisää ennen mahdollisia pakkasia, saattaa laventeleille käydä huonosti.


Jokos on katseet keväässä?

31 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Komeita pusseja odottamassa ja mitä ihanuuksia niistä kasvaakaan.
    Kyllä, ajatukset alkaa laukata keväässä ja kesässä. Siemenpusseja ajattelin jo tänään, mutta päätinkin lajitella ja arkistoida vuoden laskut ja kuitit. On sitten sekin homma pois alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kummasti sitä jo kevättä odottaa :)

      Poista
  2. Wau, sinäpä oletkin ottanut jo varaslähdön kevääseen, ihanaa:) Samat ajatukset oli minullakin, mutta työnsin ne vähän sivummalle mutta kuitenkin ne silloin tällöin pompsahtavat mieleen, että jos kävisi läpi vanhat siemenpussit, samoin kuin sinä. Tuskin minunkaan tarvitsisi uusia hankkia, mutta.. Ajattelin kuitenkin hankikylvöillä aloitella, hih ihan pian.. Aivan ihanaa perennapenkkiä olet suunnittelemassa, on sen verran kokoa että siihen mahtuu vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, laitoin blogiini maininnan sinun postauksesta, ilman lupaasi kylläkin..Käypä kurkkaamassa :)

      Poista
    2. Joo, ei haittaa ei ;)
      Sinullahan on siellä vaikka mitä!

      Poista
  3. Mahtavaa! Itse olen jo aivan valmis hyppäämään uuteen kasvukauteen! Miten noita siemenpusseja kertyykin... ihan sama juttu täällä. Hienon näköinen tuo tuleva kasvihuoneen paikka, upeita kiviä olet hyödyntänyt noissa portaissa ja pengerryksissä.

    VastaaPoista
  4. En oo tikkua ristihi viälä laittanu ens kesän osalta, vaikka ajatukset jo onki kääntyny kohti kevättä. Kelloköynnöksellä tairan aloottaa.....uusilla siämenillä.

    VastaaPoista
  5. Oo, siellä on jo kaivettu siemenpusseja esille! :D Se on mukavaa että nyt on aikaa miettiä ja suunnitella uutta puutarhavuotta.
    Minäkin hieman mietin jo uutta kasvukautta ja selailin joulunpyhinä siemenkuvastoja :) Tilattavien siemenien lista vaan pitenee, en tiedä mihin saan taas kaiken mahtumaan esikasvatusvaiheessa. Samat ongelmat joka keväänä :)

    VastaaPoista
  6. Hienot siemensatsit. Minultakib löytyy varastosta siemeniä, joita vois yrittää keväällä kasvattaa ;).

    VastaaPoista
  7. Siemenpussien hypistely ja tulevan kasvukauden suunnittelu on ehdottomasti parasta kaamosterapiaa! Lykkyä kylvöihin!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa! Yritän hillitä itseäni että nauttisin jouluasioista loppiaiseen saakka ja sitten aloittaisin kevään hypettämisen - mutta tämän päivän aurinko ja tällaiset kuvat (ja mieheltä lahjaksi saatu kasvivalo) eivät auta yhtään hillitsemään kevätintoa... varsinkin jos joka ilta lukee mari möröä :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä sitä jo ajatukset karkailevat kohti tulevaa puutarhavuotta;)

    VastaaPoista
  10. Joo, keväthaaveet alkavat tosissaan heti kun lapset sallivat viedä kuusen pois ;)

    VastaaPoista
  11. Onpa ihanat suunnitelmat! Lopputuloksesta tulee varmasti hieno. Minäkin tässä mietiskelin, että pitäisi tosiaan tarkistaa, mitä siemeniä on jo valmiina odottamassa, mutta en vielä ole saanut sitä aikaiseksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukava suunnitella, tosin usein toteutus onkin erilainen :)

      Poista
  12. Oho, siellä ollaan ajoissa 8) Minä odotan vielä sitä talvea joka ei ole tänne Satakuntaan oikein rantautunutkaan... Vois kyllä laittaa herneenversoja ikkunalle kasvamaan :) Salkoruususta tuli mieleen, että Tanskan matkalla nähtiin salkoruusuja kasvamassa jokaisessa pikkuruisimmassakin viherläntissä talojen seinustoilla ja ihan ihme paikoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama hollannissa noiden salkoruusujen kanssa :)

      Poista
  13. Jeps, lista tuli meillekin:)

    VastaaPoista
  14. Liikeneekö siellä aikaa rapistelulta ja suunnittelulta? Haastan sinut nimittäin kertomaan puutarhavuodestasi 2016 kahdellatoista kuvalla. Käy jättämässä linkki postauksestasi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    alkuperäinen haaste:
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
  15. Minullakin noita siemeniä on varastossa jo aika paljon, vähän lisää tulee varmaan hankittua. Ostin viime vuonna salkoruusun taimia, mutta en ollut ollenkaan tyytyväinen niiden kasvupaikkaan. Korkeat ja leveät kasvit veivät liikaa huomiota muilta, hienojahan ne muuten olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta,m en ole ollenkaan varma mihin noita laittaisin. Pysyykö ne muuten hyvin pystyssä? Varmaan sitäkin pitää miettiä.. ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)