1. helmikuuta 2015

Viisi plus viisi

Sain haasteen Pirkolta Elämää ja elämyksiä -blogista sekä Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista. Kiitoksia teille molemmille. Tätähän pitää ihan miettiä :)

Tässä ensiksi Pirkon kysymykset:

1. Kerro viisi sellaista asiaa itsestäsi, joita et ennen ole blogissa kertonut
Niin, mitähän sanoisi. En kerro blogissani kovinkaan paljon yksityiselämästäni. Tai no, mitä kauemmin blogia kirjoittaa muuttuu se aina vain persoonallisemmaksi ja elämänmakuiseksi. Joskus mietin että mitähän esimerkiksi työkaverit jotka tietävät blogistani ajattelevat kirjoituksistani. En kuitenkaan välitä siitä niin paljon että muuttaisin tyyliäni. Mutta jaarittelu sikseen ja asiaan :)

- En tykkää käydä uimahallissa, se on jotenkin ahdistavaa. Tykkään uimisesta mökillä, kun on lämmintä.
- Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä. Vielä nykyäänkin saattaa tulla vaikeita tilanteita, mutta ei läheskään niin usein tai niin pahoja kuin ennen. Pystyn elämään asian kanssa.
- Menin naimisiin viime maaliskuussa, ja nykyinen sukunimeni tarkoittaa suomeksi kreiviä. Olen siis kreivitär...mmmh ;)
- Olen kertonut että mieheni on hollantilainen, mutten ole varmaan maininnut että tapasin hänet vuonna 2000 Islannissa. Olimme molemmat siellä töissä, minä kasvihuoneella ja hän raksalla. Olemme siitä asti pitäneet pystyssä yhteistä huushollia.
- Niin ihana kuin karvakorvakoiramme  onkaan olen joutunut paneutumaan monenlaisiin ongelmiin. Perusluonteentaan Iita on aina ollut aranpuoleinen, ja pentuna silloisessa lähimetsässä tapahtuneet ikävät koirakohtaamiset pahensivat asiaa aikalailla. Iitasta tulikin melkoinen remmiräyhä. Ongelmaan oli yhtä paljon ohjeita kuin neuvojiakin. Kun tilanne meni sietämättömäksi, hakeuduin remmirähjäkurssille. Täytyy sanoa että koirakouluttajat osaavat asiansa. Opin toimimaan ohitustilanteissa oikein ja hihnalenkille meno ei ollutkaan enää hirvitys. Nyt kun olemme muuttaneet tänne korpeen on tullut hieman takapakkia, koska toistoja ei tule niin paljoa, jos ollenkaan, mutta tiedän miten toimia jatkossa.

2. Mieleenpainunut eläinmuisto?
Kun olin pieni meillä oli kotona kanoja ja ankkoja ja lampaita. Muistan vieläkin yhden ankanpoikasen hautajaiset. Mummoni laittoi sen pahviseen rasiaan ja hautasimme sen kukkapuskan juureen. Olin silloin muutaman vuoden vanha. Muistan kuinka surullinen olin.

3. Valitse puutarhastasi 1 tai vaikka 5 mieluista paikkaa, kerro miksi valitsit ne?
Laitetaan vaikka kaksi


Tämän polun reunaan kasvoi polkuhaarikko ihan omatoimisesti. Laatat on laitettu pohjamaahan. Kun siistin polun reunoja jätin tätä matala kasvustoa siihen kasvamaan. Myöhemmin löysin sille nimen, polkuhaarikko. Luonto auttaa kivalla tavalla.
Tykkään metsäpuutarhaosasta tontin alareunassa. Siitä tuli omasta mielestäni niin luonnollisen näköinen.

4. Lempirunosi nyt tässä hetkessä?



Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. 
Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.

-Tommy Tabermann

5. Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?
Jossain onnellisessa paikassa, elämässä mukavaa arkea ja puuhastelemassa minulle tärkeitä juttuja. Toivoisin ;)

***

Sitten Betweenin laittamat kysymykset:

1. Missä on sinun henkinen lapsuudenkotisi? 
Taitaa olla siellä mummolassa keskellä korpea.

2. Onko elämässäsi esikuvaa tai henkilöä, jota ihailet? Jos on, miksi juuri hän?
Ihailen ihmisiä jotka osaavat suhtautua ongelmiin rauhallisesti ja asia kerrallaan niitä ryhtyvät ratkomaan, ilman suurta hössötystä tai syyllisen etsimistä. Ihailen niitä jotka seisovat sanojensa takana, rehellisesti ja vääristelemättä muitakaan.

3. Miten laiskottelet?
Kaivaudun vuoteeseen lukemaan jotain hyvää kirjaa. Kesällä sitä istua ihmettelee pihalla ;)

4. Millaisen toivoisit elämäsi olevan 10 vuoden kuluttua?
Pirkolla oli samantapainen kysymys, vastaus löytyy tuoltä ylempää.

5. Mikä on puutarhassasi tärkeintä? Rehevyys, monipuolisuus, helppous, yksinkertaisuus, jne.
Kyllähän se rehevyys ja monilajisuus on tärkeää, ja se että näyttää luonnolliselta ja tietysti vähän puolivilliltä ;)



Tässäpä minun laatimat kysymykset:

1. Oletko ajoissa vai saavutko viime tipassa?
2. Kahvi maidolla vai kermalla? Saako olla sokeria? Vai juotko sittenkin teetä?
3. Top viisi keltakukkaista kasvia? Vai etkö tykkää keltaisesta? ;)
4. Kumpparit vai korkkarit?
5. Mikä sai sinut viimeksi hymyilemään?

Haaste on muuttunut kiertäessään, ei välitetä säännöistä ;)

Haastan siis seuraavat viisi bloggaajaa:


Olkaas hyvät :)




22 kommenttia:

  1. Hei kiitos haasteesta, minulle ei olekaan tullut niitä pitkään aikaan!! Nämä on mukavaa vaihtelua ja vaikka aluksi tuntuu, ettei keksi yhtään vastausta, lopulta huomaa kirjoittaneensa pienoisromaanin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin. Itse olen aika kehno kirjoittelija, mutta kummasti sitä tarinaa löytyy kuitenkin ;)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Näistä haasteista oppii aina tuntemaan blogiystäviä paremmin.

    VastaaPoista
  3. Oli kivat vastaukset haasteesen Kyllä on metsäpuutarha kaunis :)

    VastaaPoista
  4. Teidän tarina on kaunis. Ja puutarha on ihana! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, että otit haasteen vastaan.
    Niin se on, että kun blogia kirjoittaa pidempään, se muuttuu persoonallisemmaksi ja siihen antaa enemmän itseään. Se ei ole minusta laisinkaan paha asia. Joskus tuntuu, että muutamista blogitutuista tulee läheisempiä, kuin olisi koskaan uskonutkaan.
    Pidän todella paljon metsäpuutarhastasi ja olet mielestäni onnistunut sen suhteen loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tuntuu todellakin että blogiystävät tulevat läheisimmiksi. Enpä olisi uskonut aloittaessani blogin kirjoitusta että siinä avautuu myös tälläinen puoli :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja kivat vastaukset.

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit kuvat lempipaikoistasi metsäpuutarhassa. Kivat vastaukset myös kysymyksiin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta ! Otan sen vastaan mielihyvin ! :)

    VastaaPoista
  9. Näitä on aina kiintoisaa lukea!

    VastaaPoista
  10. Kiva, kun kerroit enemmän itsestäsi. Ihana rakkauskertomus teillä.
    Metsäpuutarhasi on niiiiiin kaunis.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)