29. toukokuuta 2015

Nurmiaavikko pienenee taas ;)

Kaivoin tänään polun pohjaa. Oli olevinaan työlästä touhua. Savimaa on helpompaa kaivettavaa alkukeväästä, nyt se on jo ehtinyt kuivaa jämähtää, joten ihan helpolla en tässä päässyt.
Tontti viettää alaspäin, joten ihan kaikkialla ei tarvinnyt kaivaa, alareuna menee jo täytöllä.

Kuvassa näkyvä kuokka on muuten tosi kätevä maantasauksessa. Siinä on terävät kulmat, joilla voi tarvittaessa kaivaa syvemmältä. Sitä kun on käyttänyt, ei siitä luovu millään hinnalla ;)

Täytin ja tasasin alareunaa kaivamallani maalla. Tuolla takana olevaan istutusalueen kohtaan alimmaiseksi kärräsin kompostista vaahteran lehdet. Siihen päälle sanomalehtiä ja sitten multaa paksu kerros. Seuraavaksi pääseekin kärräämään kivituhkaa. Kaikenlaisen kaivelun jälkeen mullan ja kivituhkan kärräys onkin sitten helppoa ja jopa kevyttä :)
Tätä tehdessäni sainkin idean, että josko tänne laittaisi ruusutarhan...Tuonne taakse olen jo istuttanut Lumon ja suviruusun.... ja penkki tänne tarvitaan ehdottomasti:)

Tässä aiempien puuhastelun tuloksia. Tuolla vasemmalla näkyvää polkua nyt jatkoin. Tulppaanit ja laukat eivät vielä kuki, mutta nuppuja on kivasti.
Muuten eräs blogituttavani taannoin postasi mukavasti puutarhassaan olevien istutusalueiden nimistä. Täällä vähän itsekseni naureskelen kuvassa olevalle kivillä korotetulle istutusalueelle, koska siitä tuli munuaisen muotoinen. En kuitenkaan aio kutsua sitä munuaispenkiksi :D Isäntä tuumasikin että pitääkös nyt tehdä muidenkin sisäelimien muotoisia kukkapenkkejä ;)

Vasemmalla näkyvälle nurmialueen kohdalle olisi haaveissa saada pieni kasvari, sitten joskus, ensi vuonna..
Ostin suklaakirsikan, se näkyy tuossa keskellä. Mantsuriankärhö jäi ehkä vähän pöhkösti köynnöstukineen tuohon viereen, mutta en taida lähteä siirtämään sitä minnekään. Kaipa ne sopivat tuossa kasvamaan. Aika näyttää.

Siinä keskellä se on. Tarkennus pielessä ;)
Siinä on muutama kukka:)
Etupihalle kaivoin joku aika sitten toisen käytävän. Vähän siinä tuli ajateltua kottikärryllä kärräämistä, sillä tuo pääkäytävä johtaa tulevalle terassille ja siinä on yksi kiviporras, joten täältä pääsee sitten kätevämmin. Luiskekivet laitan joskus tähän pieneen polkuun, tuo iso saa jäädä kivituhkalle.
Tänne etupihalle pitäisi keksiä jotain yksityiskohtia, sillä minusta näyttää vähän tylsälle. No, katsotaan kun kasvit alkaa peittämään, mutta takapiha kaartelevine polkuineen näyttää kivemmalle :)


Nyt on kesä :)

28 kommenttia:

  1. Tosi siistit ja kivat käytävät. Myöskin tarpeeksi leveät, että kulku on vaivatonta. Istutusalueiden suuret ja hieman suorakaiteen muotoiset kivet näyttävät tosi upeilta penkkien rajaajina. Alueesta tulee tosi kiva ja kun vielä kasvit kasvavat täyteen mittaansa niin voi vain kuvitella miten kauniilta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kivenlohkareet toimivat hyvin tuossa, rajautuu sitten terassiin. Jos ja kun sellainen saadaan aikaan ;)

      Poista
  2. Kaunista tulee! Käytävät ja korotetut istutusalueet luovat ilmettä pihalle.

    VastaaPoista
  3. Suklaakirsikka, onpa kaunis nimi puulla. Nyt jo näyttää hyvältä, saati sitten, kun kasvit rehevöityvät!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeastaan kiva nimi, toinen asia sitten saanko koskaan satoa ;)

      Poista
  4. Ruusutarhallehan on jo hyvä alaku valamihina, siitä on hyvä jatkaa. Ihania nua kivet. Osalla näyttää olevan jo sammalehekki pinnas. Pihan ilime on muuttunu jo torella palio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin siirrettäessä vaalia jotta sammal ei irtoaisi :)

      Poista
  5. Ompas upean näköistä. Kivireunukset ja käytävät luovat kauniita polkuja puutarhaasi. Tässähän ihan itsekin innostuu taas uusista käytävistä ja alueista =)

    VastaaPoista
  6. Hienoa tulee ja vieläpä yllättävän nopeassa tahdissa. Pidän kovasti noista hienoista kivireunuksista ja pihalla kiemurtelevista poluista.
    Munuaispenkki ei ehkä ihan heti kuulosta kovin hauskalta, mutta toisaalta juuri tuollaiset nimet jäävät helposti elämään. Siinä hän on jo tarina valmiina, kun kerrot ihmettelijöille, että kenties on muitakin sisäelimiä pihalle tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kummasti vaan jää tuo nimi mieleen :)

      Poista
  7. Hienolta näyttää! Nurmikkoaavikkoa pyrin itsekin pientämään, sillä poluilla ja kasveilla saa ihan eri fiilistä ja tunnelmaa pihalleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tunnelma ainakin muuttuu :)

      Poista
  8. Upean näköistä kyllä sinä osaat hienosti suunitella. kovasti olet tehnyt töitä noin pienellä ajalla olet jo noin paljon tehnyt. :)

    VastaaPoista
  9. Tulee tosi kaunista. Ruusutarha kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  10. Samoissa nurmikonhävityshommissa minäkin. Tosin vasta suunnittelen. Liityin lukijaksi ja mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä nurmikon tilalle ilmestyy.
    Hauskaa puutarhakesää!

    VastaaPoista
  11. On teillä ihanaa puuhaa ja hienoa jälkeä syntyy!

    VastaaPoista
  12. Nurmikkoa meilläkin hävitetään pikkuhiljaa, edes muutaman neliön vuosivauhtia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä ei syksyllä ollutkaan muuta kuin nurmea, jotenkas vähän nopeammalla tahdilla näin aluksi :)

      Poista
  13. Uutena lukijana selailen kesän kuviasi ja hyvälle näyttää. Kivistä pidän kovasti ja upeilta näyttää penkkien kivetykset.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...