26. tammikuuta 2015

Niitä näitä, sisällä puuhasteluja

Hieman on ollut hiljaista käyntini täällä blogistaniassa. Todella kauniita pakkaspäiväviä on ollut mutta kameraa en ole juuri ulkosalla mukanani kantanut. Päivänvaloakaan ei ole riittänyt vapaa-ajalle, auringonpilkahdukset on tullut katseltua työpaikalla.
Kerroin tässä joku aika sitten ettemme laittaneet tv-antennia ollenkaan, joten silloin tällöin katson ohjelmia kotimaisista nettipalveluista. Kokeilin tässä vähän aikaa sitten erästä maksullista palvelua, siinä sai yhden ilmaisen kuukauden. Jonkun verran sieltä tuli haettua elokuvia. Aika paljon tarjontaa, mutta kuitenkin melko turhanpäiväisiä. Luulen että en jatka tilausta. Paitsi että löysin sieltä yhden helmen: Kutsukaa kätilö- sarjan. Tämähän on tullut televisiostakin, omituista että en sitä silloin seurannut. Sarja perustuu Jennifer Worthin muistelmiin kätilönä 1950-luvun Lontoossa. Tulipa tässä illan pimeinä aikoina katsottua monta jaksoa, oikeastaan kaksi kautta, siis kaikki jaksot jotka palvelusta löytyivät. Kolmas taitaa jäädä näkemättä. Nyt helmikuussa alkaa ylen kanavilla neljäs kausi.


Yläkerrassa on kaksi huonetta, vähän isompi ja pieni peräkammari. Makuuhuone oli ensin siinä vähän isommassa huoneessa. Täällä muutaman kuukauden asuttuamme päätimme vaihtaa makuuhuoneen sinne peräkammariin.
En ole kummoinenkaan sisustelija. Muissa huoneissa on iloista värien sekamelskaa, vanhaa ja uutta tavaraa, mutta makuuhuoneen halusin laittaa rauhalliseksi ja pelkistetyksi. Maalasimme seinät valkoisiksi ja kalusteita ei kovin paljon sinne laitettu. Eipä sinne kyllä mahtuisikaan ;)


Tämän vanhan penkin löysin piharakennuksesta. Siinä oli punaista, sinistä ja vihreää maalia. Ensin halusin vain hioa maalin pois saadakseni puun näkyviin. Sitä tehdessä tulin siihen tulokseen että onpa toivoton homma näin kärsimättömälle tyypille. Luovutin. Siispä penkki saikin valkean maalin pintaansa ;)

Vinokattoiseen huoneeseen ei juuri vaatekaapit mahdu, niinpä säilytystilaa tehtiin perinteisesti verhoilla. Tänne taakse mahtuvat vaatteet ja paljon muutakin. Ostin valmisverhot joista ompelin sopivat ikkunaan ja säilytystilan eteen. Toimii :)

Retrotapettihuone jää siis muuhun käyttöön. Lähdemmekin tänään kirpparikierrokselle, josko löydämme jotain mukavaa tähän huoneeseen.



Mukavaa viikkoa kaikille!


Lämpimästi tervetuloa blogiini Suvi!
Welcome to my blog VitorNani!


22 kommenttia:

  1. Kätilösarjaa on joo tullut katsottua täälläkin :)
    Ja miten niin ei kummoinen sisustaja?! Sehän se vasta etevä on joka luo vanhasta uutta ja uudestakin uutta! Hienot ja toimivat ratkaisut sulla, sanon minä. Eli eikun anna tulla vaan lisää sisustusta, ne on kivoja katella ja ideaa tulee muidenkin käyttöön. Kevättä odotellen.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan nolostuttaa, mutta kiitos ;)
      Saatan laitella jatkossa jotain kuvia sisältäkin, mutta taidan pysytellä visusti tuolla kasvipuolella ;)

      Poista
  2. Jestas tuollainen verhojuttu tarvittais meijänkin makkariin! Ihana tuo tapetti, sitä muuten taidetaan myydä edelleen Tapettitalossa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä on tuo verhohässäkkä.
      Tuon tapetin olivat edelliset omistajat laittaneet, on varmaan uudenlainen. Kuvion vuoksi kutsun sitä retrotapetiksi ;)

      Poista
  3. Hyvä idea tuo vinon katon alle jäävä verholla eristetty säilytystila.

    VastaaPoista
  4. Kätilosarjaa olen kattonu jonkin verran ja sisustuksesi on toimiva sekä löytyy kekseliäisyyttä ja sinä itte piät siitä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se tärkeintä, omaa kotiaan tässä laittaa ;)

      Poista
  5. Kaunista ja seesteistä! Tykkään! Upeat kuvat tulppaaneista!

    VastaaPoista
  6. Makuuhuone saakin olla rauhallinen ja seesteinen. Ihana retrotapetti!

    VastaaPoista
  7. Me olimme useamman vuoden nettitelevision varassa, kunnes yleveron myötä hommasimme "oikean" television. Sieltä tulee niin mahdottoman vähän todella hyvää katsottavaa. Elokuvat on enimmäkseen moneen kertaan nähtyjä roskaleffoja ja toinen toistaan surkeampia tosi-tv -ohjelmia. On vain ihan liian helppo istahtaa telkun ääreen kutimen kanssa ja ottaa vastaan kaikkein hölmöimmätkin ohjelmat nettitelkun aikaan tuli valikoituja paremmin ja vietettyä vähemmän aikaa telkkua katsellen. No, turha ruiskuttaa, itsepä valintana teen.
    Tosi kaunis ja levollisen sävyinen makkari. Älä suotta väheksy sisustustaitojasi. Vanhan laittaminen vaatii paljon enemmän miettimistä, kuin uuteen solahtaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä tuli aiemmin katsottua kaikenmaailman roinaa. Tosin tuolla maksullisellakin palvelulla elokuvatarjonta on melko roskaa... tai ehkä en vain ymmärrä :)

      Poista
  8. Kirjoitusvirheet ja sanakummajaiset voi laittaa tämän tabletin automatiikan syyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne. Laittelin mitä ihmeellisempiä tekstiviestejä ja sähköposteja kun vaihdoin puhelimeni älyversioon :)

      Poista
  9. Kätilösarjaa olen minäkin toisinaan seurannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin elämänläheinen ja lämminhenkinen.

      Poista
  10. Hyvin rauhallinen makkari Oikein hienosti olet suunitellut Pulppanikimppu on kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaaneja täytyy silloin tällöin haalia silmäniloksi :)

      Poista
  11. Kutsukaa kätilö on mainio sarja ja innolla odotan tulevaa, uutta tuotantokautta.
    Makuuhuone näyttää hyvin vihtyisältä ja seesteiseltä ♥. Hellu jo hyvin kommentoikin sisustaja-asiaa, lisää sisustusjuttuja vaan :)
    Tulppaanien koko elinkaari on hyvin kaunis ja mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sitä jotain huushollikuvia voisi laitellakin ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)