2. toukokuuta 2013

Projektina metsäpuutarha

Nämä kolme ensimmäistä kuvaa on laitettu postaukseen myöhemmin. Kuvat kesältä 2014, ja niiden jälkeen siis projektin tekemistä.



Sammalmatto
***

Viime viikonloppuna olin vapaalla joten mökkipuutarhaan pääsin siistimään ja myyrtämään. Vihdoinkin! Todellakin, viime kerralla siellä käydessämme lunta olikin vielä reilut 40 cm ja niin ne vain humahti pois. Kevään etenemistä mökkipuutarhassa ei näe päivä päivältä vaan yleensä harppauksina parin kolmen viikon välein. Maanantain ja tiistain käväisin töissä ja vapun vapaapäivänä oli palattava mylläämään, sen verran vaiheeseen jäi:)

Viikonlopun ja vapun projekti metsäpuutarhassa. Taas kerran tuli tehtyä kivipengerrys istutusaluetta varten. Kivituhkapolku on hyvällä alulla tässä kuvassa, saimme tehtyä sitä hieman pidemmälle. Siirsin tähän keskellä näkyvään uuteen istutusalueeseen syyshortensiat, koska ne olivat melko surkeassa paikassa. Niiden alle siirsin ainavihantaa varjoyrttiä. Sillä syyshortensiahan on siitä ikävä koska lehdet tulee siihen niin kovin myöhään. Kalkinkarttajia ovat molemmat, joten hyvin sopivat keskenään.
Melko ankeaa on, ei juuri viherrä vielä;)

Ajattelin postata hieman kuvia metsäpuutarhaosan laittamisesta. Muutos on melkoinen verrattaessa kuviin vuosien takaa.
Alussa oli pöheikkö, koivuineen ja harmaaleppineen. Taustalla näkyvä paksumpi koivu jätettiin pystyyn sekä oikeassa reunassa näkyvä kuusi.
Osa kaadettujen koivujen kannoista jäi etualalla olevan perennaistutuksen sisään, osan jouduimme kaivamaan pois.
Viime kesänä aloitimme puutarhan laajentamisen kuvassa näkyvän penkin takana olevalle alueelle.
Tähän tapaan
...ja vähän lähempää kuvattuna.
Tässä siis tämän kevään projektia. Uusi alue näyttää käyvän hyvin tähän väliin, vaikkakin se tehdään näin jälkeenpäin. No, eipähän ole ensimmäinen kerta kun aiemmin tehdyt istutusalueet tähän tapaan tulevat yhteisiksi vanhempien kanssa.
Täytyy palata tähän metsäpuutarhan laajennus asiaan toisen postauksen merkkeissä, kunhan homma etenee ja etenkin kun puutarha vihertyy:)

Sen verran koleassa kuurosateisessa säässä tuli puuhasteltua, että sain kuin sainkin flunssanpoikasen itselleni. Tämä päivä onkin sitten lepäilty vällyjen alla.


22 kommenttia:

  1. Ihanaa kun viimein pääsee puuhastelemaan muutakin kuin lumien kolausta! Ennen ja jälkeet kuvat on mainioita, näkee hyvin mitä kaikkea onkaan saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, usein unohtaa miltä aiemmin on näyttänyt ja saattaa tuskailla joidenkin ns. epämääräisten kohtien vuoksi ;)

      Poista
  2. Kohta sieltä kasvaa taas mukava ja kaunis piha. Mukava siellä on puuhailla, kun näkee kättensä jaljen. Ihanat sinivuokotkin jo kukkii. Meillä ovat vasta nupuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pikkuhijaa:)

      Pitää vaan yrittää luoda uuteen alueeseen monilajinen ja kerroksellinen kasviryhmä;)

      Poista
  3. Paljon oot saanut muutosta aikaan. Ja näyttää mukavan rehevältä. Flunssaa podetaan täälläkin, itse niistän ja siippa kuumeessa - tää on tätä, kun kevät on niin kylmää. Parannutaan pian !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, ihan hyvä katsella kuvia ennen myyrtämisen aloittamista, näkee muutoksen kunnolla:)
      Eilen otin todella iisisti ja tänä aamuna olo onkin huomattavasti parempi. Parannutaan!

      Poista
  4. Ihastuttava metsäpuutarha. Kiva nähdä tuo muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kunhan vaan saa luotua rehevät kasvustot tuohon uuteenkin alueeseen. Ajattelin jo alussa laittaa vähän puloiviliä meininkiä:)

      Poista
  5. Mielenkiintoinen metsäpuutarha, samantyylistä olen minäkin suunnitellut tuonne jokirantaan.
    Tänä keväänä kaadettiin liikoja puita ja karsittiin vesakkoa, olikin jo kasvanut ihan liian tiheäksi. Jokinäkymätkin oli hävinneet. Aion laittaa sinne polkua, istuttaa saniaisia, alppiruusuja ja joitain varjossa kasvavia perennoja. Kieloja siellä kasvaakin runsaasti.
    On kivaa suunnitella pihalle erilaisia alueita. Sun puutarhasi näyttää kauniilta ja rehevältä.
    Mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Tuleekin suunniteltua erilaisia osioita puutarhaan sen muotojen ja kasvuolojen suhteen. Osa tontistani on aurinkoista ja osa puolivarjon rinnettä ja tämä metsäpuutarhaksi kutsumani alue on suhteellisen tasaista puolivarjoa ja ihan varjoa.
      Samantapaisia kasveja ajattelin minäkin:) Ja mukavaa toukokuun alkua myös sinulle!

      Poista
  6. Ihanan metsäpuutarhan olet tehnt,muutosta on paljon tullut,Ihanat kuvat:)

    VastaaPoista
  7. Metsäpuutarhasi on jo hieno ja aina vain paranee. On siinä kyllä hommaa, kun puitakin pitää raivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Joo, tontin aurinkoinen ja puolivarjoinen rinneosa onkin jo tupaten täynnä. Niin ei se auta kun jatkaa myyrtämistä metsäpuutarha-alueella, mikäli mielii pihaa laajentaa;)

      Koivuja tällä tontilla onkin ollut todella paljon. Tuonne metsäpuutarhaan jätin kuusien lisäksi muutaman pihlajan kasvamaan, ovat pieniä, joten eivät näy kuvassa nyt lehdettöminä.

      Poista
  8. Melkoinen muutos touhon alkukuvaan! Puutarhassa myyrtäminen on kyllä ihanaa puuhaa. Siinä ajankulku unohtuu ja pääsee irtautumaan täysin arjesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankulku todellakin unohtuu. Olin mökillä viikonlopun ja sitten uudelleen vapunaaton illan ja vapunpäivän, tuntuu kuin olisin ollut viikon ajan lomalla. Mukava irtiotto arjesta siis:)

      Poista
  9. Kiva, kun näytit noita vanhempiakin kuvia, että saa käsityksen tehdystä työstä ja upeasta muutoksesta. Metsäpuutarha on minunkin suuri suosikki. Tätä haluan seurata lähemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Täytyy muistaa ottaa kuvia muutoksen edetessä:)

      Poista
  10. Hieno kooste metsäpuutarhan vaiheista. Muutos on totisesti herkullinen ja puutarhasi näyttää istuvan vallan mainiosti tuonne metsän siimekseen. innolla siis jään odottamaan seuraavaa postausta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Joskus miettii miten mökkipuutarha oikeastaan istuu tuonne luonnon keskelle, ja saisi luotua edes jonkinmoista harmoniaa...Metsäpuutarha osio saattaa jopa onnistua siinä;)

      Poista
  11. Hienoja kuvia! Pikaista paranemista! Sinulle on tunnustus blogissani:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...