19. toukokuuta 2013

Metsäpuutarhaprojektia

Laitoinkin aiemmin postauksen mökkipuutarhan metsäisen osan muokkaamisesta. Viikko sitten olimme mökkeilemässä ja saimme etenemään metsäpuutarhaprojektiamme ihan kivasti. Uusia kasvejakin tuli hankittua ja entisiä vähän jaettua. Ja lisää tarvitaan. Yritän sitten luoda luonnollisen ja puolihuolimattoman näköistä kasviryhmää tänne. Saas nähdä onnistuuko, loppukesästä tiedämme;)

Nyt on kuorittu epämääräinen nurmikko pois ja tilalle tehty polku kivituhkasta. Polun molemmille puolille tuli sitten istutusalueet. Ja toivottavasti jossain vaiheessa rehevät sellaiset;) 

Kuva toisesta suunnasta. Kaariportin viereinen istustusalue seppelvarpuineen ja tuivioineen ja perennoineen oli siis jo olemassa. Sen eteen istutin mm. rönsytiarellaa, rönsyansikkaa ja tuivion sekä siirsin muuteman metsämansikan taimen. Tapanani on pelastella kivoja luonnonkasveja puutarhanmylläämisen alta. Toiseen reunaan siirsin muuteman akilleijan.  

Etualalla näkyy syyshortensioiden kaveriksi hankkimani kevätatsalea. Kuvat on otettu viikko sitten, joten niissä näkyy vasta lupaus kesästä;)
Seuraavalla kerralla onkin sitten jo aivan eri meininki. Seuraavaaan vapaaseen viikonloppuun onkin sitten aikaa. Mhhh... vuorotyön sanelemaa tämä elämäni nyt:) 

Työnsarkaa riittäisi, mutta tämä loppuosa saattaa jäädä tältä kesältä tekemättä. Tai jos aikaa olisi niin mikä ettei....


Tämäkään projekti ei ole niin vähäpätöinen ettei sieltä löytyisi laaduntarkkailijaa, jonka rooli on myös työnjohdollinen. Ja ajoittain on tarvetta lisätöihin ;)

Tässä linkki aiempaan metsäpuutarhaprojekti-postaukseen, jos vaikka lähtökohta kiinnostaa kliks



Mukavaa pihapuuhastelujen aikaa kaikille!


14 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvälle! Kaunis polku kivireunuksineen. Minäkin tykkään käyttää kiveä istutusalueiden reunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Luonnonkivet ovat kivoja. Ja meillähän niitä riittää. Yitän muuten aina laittaa sammaleisen puolen näkyville, jotta näyttäsi jotenkin hivenen luonnolliselle.

      Poista
  2. Metsäpuutarhaprojektiasi on ilo seurata. Suorastaan aina odottaakin jo mitäköhän seuraavaksi. Tuosta on tulossa niin komea =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Saamme nähdä. Toivottavsti kuitenkin rehevähkö ja mahdollisemman luonnollinen...

      Poista
  3. Hienolta näyttää! Tuollaisesta tontista, jossa on korkeuseroja saa todella kauniin. Kivipengerrykset on hyvän näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Olin tosin hyvin hyvin onnellinen että uusi alue kivituhkapolkuineen on suhteellisen tasaista, muuten en olisi voinutkaan sitä tehdä tähän tapaan. Oli huomattavasti helpompaa tehdä tämä juttu kun edelliset rinnealueet, joita kyhätessä toivoin tasaista tonttia :D

      Poista
  4. Kaivaminen ja uuden rakentaminen on kovaa hommaa, joten hattua nostan teille aikaansaannoksista. Hienon näköistä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Ja olen saanut isännän houkuteltua kaveriksi tähän touhuun. Yksikseni aikaa kuluisi hirvittävän paljon enemmän ja ihan kaikkeen eivät voimat varmasti riittäisi:)

      Poista
  5. Ihana metsäpuutarha siellä tulossa<3

    VastaaPoista
  6. Siitä tulee kyllä ihana!

    VastaaPoista
  7. Tämä teidän metsäpuutarhanne on jo nyt aivan uskomattoman upean näköinen! Työmäärä on varmasti ollut melkoinen.. Mutta lopputulos sen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      ..ja kunhan saan haalittua lisää kasveja;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...