26. elokuuta 2012

Cosmos, cosmos


























Tämä voidaan lukea kevään onnistuneisiin siemenkylvöihin. Vaikkakin suurin kukinta ajoittui tänä vuonna pihallani näin myöhäiseen ajankohtaan. Olihan alkukesä aikas viileä ja mietinkin silloin tuleekohan näistä pienistä taimista yhtään mitään....No, tulihan toki.

Minulla on muuten paha tapa hankkia vähän liian suuria kasveja takapihalle. Nämäkin kosmoskukat kasvoivat 120 senttiseksi. Tykkään tosin rehevästä puutarhasta, mutta liika on liikaa? Ehkä näin kaunista saakin olla liikaa?

Mökillä olisi tilaa, mutta siellä en pääse käymään niin usein että voisin huolehtia tälläisten siemenistä lisättyjen taimien kastelusta. No, tänä kesänä ei olisi ollut kuivahtamisen vaaraa, mutta eipä sitä etukäteen tiedä. Ja sekös vasta harmittaisi, kun keväällä vaalitut taimet nuutuisivat mökillä yksinään...

7 kommenttia:

  1. Mahtavia ovat! Mulla on ollut epäonnea niiden siemenkasvatuksessa. En tiedä mikä meni pieleen, mutta taimista tuli honteloita ja kitukasvuisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin olivat melko heiveröisiä ja kunnon kasvuun lähtivät vasta heinäkuussa. Kesäkuun ajan kituuttelivat. Näissä itse kasvatetuissa kesäkukissa on se huono puoli, ettei millään malttaisi odotella rehevöitymistä ja kukintaa:)

      Poista
  2. Cosmos-kukat ovat ihania. Haaveilen joka kesä hankkivani niitä, vaan ei minulla ole niitä ollut kuin yhtenä kesänä...Tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne on niin kivoja, että silloin tällöin täytyy kokeilla ;)

      Poista
  3. Mullakin alkoi cosmosten kukinta tosi myöhään ja edelleen ovat täynnä nuppuja. Olen kerännyt siemeniä talteen sitä mukaan, kun niitä on tullut, että saisin taas ensi vuonna yhtä upean kukkaloiston!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, täytyypäs minunkin kerätä siemenä talteen.

      Poista
  4. Upeat cosmokset. Mulle tulee uskollisesti perennapenkkiin aina muutama kukka, kun joskus sitä sinne kulvin. Sulla on kauniit värit, tarttiskin ostaa uusia siemeniä jos löydän noin kivoja.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...