2. toukokuuta 2012

Elossa ollaan ja touhutaan

Huomasinpa etten ole juuri koneella istunut pitkään aikaan, en edes koukuttavassa facebookissa ole käynyt aikoihin..Voi kait siis sanoa että kevät on herättänyt minut todellakin. Aivan uudella innolla löytyy jos jonkinmoista tekemistä. Tässä joku aika sitten olikin sellainen vaihe ettei mikään juuri kiinnostanut, eikä mihinkään toimeen ymmärtänyt tarttua. Onneksi nyt on taas toisin. Takapihalla innostuin kaivelemaan. Täytyy siitä urakasta laittaa myöhemmin postaus, kunhan kuvia räpsin...

Taimikasvatus etenee vaihtelevalla menestyksellä, korallikeijunkukista aika paljon kuoli heti koulimisen jälkeen, ehkä muutama kuitenkin selviäisi..toivotaan.

Mökillä oltiin viikonloppuna ja väsäilin risulintuja. Ensimmäisestä tulikin varsinainen suippovartalo, joten sijoitin sen alppikärhön kaveriksi verannan kaiteelle, jotta epämääräinen vartalo ei näkyisi niin pahasti ;)




Seuraava lintu onnistuikin jo paremmin. Se pääsi kivelle istumaan. Risuissa on tosin paljon urpuja, joten en ole varma tuleeko näistä kavereista jotenkin harvahkoja, kun urput kuivavat ja alkavat karisemaan ;) Täältä  Suvikummun-blogista löysin hyvät ohjeet linnun tekoon
Itse olen tosin aika suurpiirteinen, joten en lopussa päällystänyt lintuja niin paljoa kuin ohjeessa neuvotaan.


  Tässä vähän omaa luovuutta ilman ohjetta. Oma visioni risusiilistä...hymyilyttää :)



 Eipä vielä paljon viherrä mökkipihalla...parin viikon päästä on jo erilaista.





5 kommenttia:

  1. Hienot risulinnut. Taas iski himo yrittää itsekin tuota mallia, keksisin puutarhan paikan vaikka koko parvelle ;) Ja siilisi on huippuhauska, oikea piriste.

    VastaaPoista
  2. Hienoilta linnuilta näyttää minunkin mielestä. Pitäisi itsekin kokeilla. Metsään vaan etsimään koivunrisuja, kun meillä ei kasva yhtäkään koivua tontilla :) Siili on söpö pörröinen.

    VastaaPoista
  3. Hienoja, varsinkin risusiili on tosi symppiksen näköinen:)

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Taidan tehdä tuon siilin mökille. (siis yrittää väsätä siilinnäköisen - voipi olla, että näyttää ihan joltakin muulta, vaikka hauelta. Mie oon kateellinen kaikille käsityöntekijöille. Terveisin Mökkihöppänä

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille kommenteista :)
    Risuista väsääminen onkin aika hauskaa. Tuo siilin runko on tehty samaan tapaan kuin ohjeessa olevan risulinnun runko. Siilin kuono on ohjeessa olevan linnun kaula. Sitten vain peräpäästä alkaen laittamaan piikkejä:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)