24. lokakuuta 2017

Kasvihuoneen ympäristökin on valmis!


Niin saatin tämäkin projekti kokonaisuudessaan valmiiksi. Kasvarihan valmistui jo joku aika sitten, mutta sen ympäristön kanssa menikin aikaa. Toisaalta tympeät kelit eivät oikein tarhuria innostaneet kiviä latomaan ;)

Postauksen kuvat on otettu ennen eilistä lumisadetta. Nyt puutarhassa on hienoinen lumipeite.

Ihan ensiksi sanon niille jotka suunnittelevat tekevän itse kasvihuoneen että on liian positiivista ajatella että saisi keväällä esikasvatuksessa olevat kasvit hyvissä ajoin kasvihuoneeseen sisälle :) Ainakin meillä tämän kanssa tuumaaminen, rakentaminen ja maalaaminen vei paljon enemmän aikaa kun olisin koskaan voinut kuvitella.

Nyt tämä tontin kulma on kokonaisuudessaan valmis. Korkeuserojen vuoksi kasvarin eteen tuli muuri ja kiveys on tehty noppakivestä. Kerroin jo aiemmin että mielestäni se oli ehkä turhan kallista, mutta puoliso sitä ehdottomasti halusi. Kaunistahan se on, joten onneksi nuukuus ei tässä voittanut. Enkä ainoastaan minä voi päättää mitä pihalta löytyy ;)

Kiveys näyttää jatkossa siistimmältä kun siinä ei ole tätä kivituhka sotkua päällä ;)
Kotosalla laitan vähän mitä sattuu kiviä joukkoon. Vasemmalla olen tukenut noppakiveyksen ihan luonnonkivillä, enkä tuohon reunaan hankkinut samaa bendersiä reunakiveksi kuin mitä muurissa on.
En myöskään naputellut kiviä oikeaoppisesti yksi kerrallaan, vaan vedin vatupassilla kaadot ja laittelin kiviä paikalleen. Kivituhkaa levittäessä nostelin liian alas jääneet korkeammalle. Ihan on riittävän siistiä ;)
Tänne kiveykselle voi sitten kesällä kivasti kaikenlaisia ruukkua laittaa. Melkein nään ne sieluni silmin :D

Täällä kulmalla alue yhdistyy jo eka kesänä tehtyihin kiviportaisiin.
Tästä tuli ihan kiva :)



34 kommenttia:

  1. Tosta ei tullut ihan kiva, vaan todella ihana!!!
    Nyt kasvihuone näyttää jotenkin olleen siinä iät ja ajat, silleen positiivisella tavalla. Ja nuo ruukkukivet ovat tosi kivat! Minäkin näen jo ruukut niiden päällä sieluni silmin. :)

    VastaaPoista
  2. Todella upea ja noi noppakivet on kyllä varsin kauniit ja sopivat tuohon, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin noppakivi sopii tälläisen kasvarin kaveriksi ;)

      Poista
  3. Onpa hienon näköinen kokonaisuus Kyllä tee olette ahkeria olleet. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno, tosi hieno! Noppakivipiha on helpompi pitää siistinä, kuin esimerkiksi kivituhkapinta. Nuo kivireunukset ja noppakiveys suorastaan huutaa asettelemaan ruukkuja siihen esille. Jos nyt menikin rahaa, pitkän päälle se kannattaa, kun ei tarvitse jatkuvasti korjailla ja parannella.
    Kokosimme kennokasvarimme perustuksineen syksyllä ja siihenkin meni enemmän aikaa, kuin olisi kuvitellut. Jos homma olisi aikoinaan jäänyt kevääseen, olisin turhaan hermoillut ja sen kesän kasvatus olisi joko jäänyt kokonaan tai ainakin pahasti myöhästynyt. Kun itse tekee, on pakko ottaa huomioon myös kaikenlaiset itsestä riippumattomat viivytykset.
    Nyt sinulle on ensi keväänä kasvari valmiina odottamassa ja pääset aloittamaan esikasvatuksenkin kasvari huomioiden. Tosi kiva kevät siis sinulla edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pelkkä kivituhka olisikin tässä tosi epäkäytännöllinen.
      Niin, ihan on keväällä eri meininki :)

      Poista
  5. Ei ihan kiva vaan todella kiva. Kivien kanssa on helppo pitää kasvihuoneen ympärystä siistinä.

    VastaaPoista
  6. Wau! Onnea uuden kasvihuonekokonaisuuden johdosta :)

    VastaaPoista
  7. Tosi hieno, ja kiva kokonaisuus! Ensi keväänä saat vain nauttia!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut kun saitte urakan valmiiksi! Aivan upea lopputulos. Nyt on ihana nauttia luomuksesta! Kynttilöitä tai tunnelmavaloja kasvariin niin näkyy myös pimeällä :)

    VastaaPoista
  9. Todella hieno ja kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  10. Todella onnistunut ja kaunis lopputulos. Olette kyllä olleet reippaita.

    VastaaPoista
  11. On se niin kaunis ja ympäristö hienosti rakennettu ja viimeistelty. Nuo kivet ruukkuja varten ovat huippuja, minä myös etsiskelen aina luonnonkiviä, joiden päälle voi laittaa jotakin, jotakin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähinnä ajattelin tuohon kiveykselle kasvarin seinustalle niitä ruukkuja ;)

      Poista
  12. Kuten itse totesit:ihan kiva tuli! Huolellista työtä. Luonnonkiviportaat näyttävät kauniilta, mutta ehkä kuvakulmasta johtuen tuntuu että noihin kompastuu. Mutta tuskin olisit niitä silloin tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kait ne hirmu hankalat ole, ovat olleet siinä jo ainakin pari kesää, en ainakaan ole sen kummemmin miettinyt niitä kulkiessani. Toki jalkoihin pitää katsoa :D

      Poista
  13. Tosi tyylikkään näköistä, nyt pysyy kasvihuoneen edusta helposti siistinä! :)

    VastaaPoista
  14. Ei vaan ihan kiva, vaan ihana!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)