4. heinäkuuta 2017

Jotain syötävää ;)


No niin, ajattelin laittaa postauksen hyötykasvikokeilustani. Sillä kokeilua se tosiaan on :D Aiemmin en ole juuri mitään syötävää kasvatellutkaan, mutta tänne kotitontille halusin laittaa paikkaa myös hyötykasveille. Yllä oleva kuva antaa vähän pro- kuvan, mutta sitä tämä tuohu ei tosiaankaan ole :D

Harvensin eilen pinaatin. Pinaatti ja peruna ovat hyvät kumppanit, kirjasta sen luin. Molempia kasvaa yhdessä lavassa vähän. Oikeastaan kaikkia hyötykasveja on vähän, mutteivat tavoitteetkaan ole kovin suuret ;)


Kasvulavoja piti alunperin laittaa tuohon seinustalle, mutta koska kasvariprojektin aloittaminen venyi, säästin tilaa chileille (ovat tuolla harson suojassa) ja onnettomille ruukkutomaateille.



Tässä vaiheessa mennään näin taivasalla. On siellä kukka...
Aioin heittää osan tomaatintaimista kompostiin, mutten raaskinut. Istutin ne kuitenkin ruukkuun (kuva alla). Vähän ovat vankistuneet. Ruukkutomaattien kanssa visio ja todellisuus ei oikein kohdannut ;)



Mansikka kukkii etualalla, maistamaan siis pääsee. Takana olevaan lavaan laiton avomaankurkut tuohon korkeimpaa kohtaan. Kylmät tuuliset kelit tekivät tehtävänsä ja kasvit kuolivat vaikka harsolla niitä yritin suojata. Löysin taimimyymälästä viinisuolaheinän ja purjon taimia, joten niitä sitten laitoin tilalle.


Tässä keskellä on monivuotinen tarhasuolaheinä. Sen olen aikaa sitten kasvattunut siemenestä. Mökiltä toin sen tähän viime tai toissa vuonna. Se on aika särpäkänmakuinen :)


Kaksi ostamaani lehtikaalia kasvaa harson suojassa. Milloin lie kannattaa ottaa harso pois?


Syksyllä laittamistani talvivalkosipuleista nousi vain muutama. Opin jo että ainakin hautasin ne liian syvään ;)


Kasvari saatin osittain maalattua ja valokate on nyt paikoillaan. Harjaosa puuttuu vielä.  Kasvarin rakentaminen nyt hieman hidastuu, sillä olemme molemmat töissä. Vielä pitäisi maalata kasvarissa sisäpuoltakin ennen ikkunoiden asentamista. Puoliso on lomaviikkonsa kasvariprojektin parissa viettänyt. Huom. en ole pakottanut :)
Jos hän minulle kasvihuonetta rakentaa, kasvattelen hänelle chilejä (itse en niin tulisista ruuista pidä). Niin, eikös se ole hyvä diili?




Vähäistähän tämä hyötykasvitouhuni on, mutta siltikin on kiva että olen saanut jo jotain suuhunpantavaa kasvimaalta. Pinaattilettutaikinakin oli onneton puolen litran satsi, mutta hyviä ne letut joka tapauksessa oli.

Tervetuloa uudet lukijat!

Mukavaa tiistaita!


22 kommenttia:

  1. Runsas tarjonta näyttää olevan. Onhan se ihana syödä omasta maasta ja ite kasvatettuja!

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän sinulla kaikki kasvaa. Satoakin olet jo saanut. Näin kylmä kesä kyllä hidastaa kasvua aika tavalla. Itse laitoin herneitä ja papuja, mutta vain yhtä papulajiketta on tullut pintaan.
    Mukavaa alkanutta heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minulla sokeriherne on onnetonta ruipeloa..sitä sentään olen joskus aiemmin kasvattanut... Ei helli kelit ei :)

      Poista
  3. Sama täällä. Jotain yritän kasvatella. Sulla näyttää ihan hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Hieno kokeilu. Usein parasta onkin uteliaisuuden tyydyttäminen. Jos satoa saa, niin se on plussaa.

    VastaaPoista
  5. Hienot hyötyviljelmät. Maistelu on meilläkin pääasia, ei koko talveksi syötävää.

    VastaaPoista
  6. Ihan hyvältä näyttää, minullakin kasvihuoneen valmistuminen hidasti taimien kasvua, mutta vaikka kompostilla uhkailin, kaikki pääsivät uuden puutarhahuoneen lämpöön ja nyt kasvavat kohinalla..Mutta ei minusta oikein hyötytarhuriksi ole:) Ihanaa, kun nuo miehet haluavat tehdä kasvihuoneita, on ne kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen haaveillut kasvarista pitkään, jo ennen kuin oli edes tonttia sille :)

      Poista
  7. Hyvältä näyttää, pinaattilettu erityisen hyvältä. Luulenpa, että jos hyötytarhailusi jatkuu, sinusta tulee siinäkin mestari. Onhan sinulla jo upea mökki- ja pihapuutarha. Ennen kasvaria kasvatin tomaatteja talon seinustalla. Joskus tuli parempi sato, joskus huonompi, mutta loistavaa ei koskaan. Nyt on ollut niin lyhyt ja kylmä kesä, että se kyllä vaikuttaa kasvuun.
    Minulla ei ole ollut harsoja enää aikoihin kasvimaalla. Vaan ei ole ötököitäkään. Tuulestako johtuu, vai mistä, en tiedä. Lehtikaali kasvaa hyvin ja sitä pitäisi jo syödä ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kokeilu jatkuu ehdottomasti. Erehdyksistä oppii. Luulen kuitenkin että oppittavaa on myös siinä kasvimaan hoidossa ja kastelussa. Mnivuotiset koristekasvit kun pärjäävät niin vähällä, hyötykasveja pitää hoitaakin. En voi olla kovin suurpiirteinen niiden kanssa ;)

      Poista
  8. Hyvin pätevältä näyttää :) Kesäkukkamaa o vaihtunu iha oikiaha hyätykasvimaaha. Maistiaaste saamine onki useemmille sitä parasta, ei koko talaven syämisien kasvattamine.
    Laitoon hernehet maaha vasta eilee :) eikä porkkanakkaa oo ku vasta sirkkalehtiasteella. Ny onki tilaukses pitkä, kuuma syksy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minäkin toivon lämmintä syyskesää!

      Poista
  9. Kylmästä alkukesästä huolimatta olet onnistunut kasvatuspuuhissa kiitettävän hyvin. Toivotaan kesän muuttuvan lämpimäksi kun mennään kohti syyskesää ja saat varmasti syksyllä korjata hyvän sadon. Nyt kaikki puutarhassa on myöhässä ainakin kaksi viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei ole ollut kovin suotuisat kasvatuskelit.

      Poista
  10. Teillä on oikein kaunis, vihreä ja rehevä hyötykasvimaa:) Kun jo silmiin näyttää noin rauhoittavalta ja kauniilta, niin uskoisin sadon piristävän mieltä (olipa sitä sitten vähän tai paljon).
    Ja kunhan saatte kasvarin valmiiksi, alue sen kuin paranee, sato myös. Kyllä tuolla kelpaa kasvatella niitä hyötykasveja. Kiitos kun jaoit kuvat kauniisti toteutetusta hyötykasvimaasta ja rehellisen kuvauksen kasvatuksen tilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin, kokeiluahan tämä on, osa näyttää onnistuvan, osa menee pieleen. Aion kokeilla noita talvivalkosipuleita uudelleen, ja ehkä ensi vuonna on kurkkujen kanssa parempi tuuri. Periksi ei anneta :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)