20. huhtikuuta 2017

Tulossa erilainen kesä ;)

Blogiani seuraavat tietävätkin että minulla kaksi täysin eri alan ammattia, puutarhaa ja hoitoalaa. Viime vuonna olin sulan maan ajan tutussa viherrakentamisen yrityksessä töissä.

Yhteistä vapaa-aikaa oli puolison kanssa usein, ja kotipihalla saimme yhdessä aikaan monenmoista. Viikonloppuisin pääsi ihmettelemään mökkipuutarhaa. Oli siis tarpeellinen tauko vuorotyöstä, mutta kuitenkin jossain vaiheessa koin jonkunmoiset puutarhaöverit. Töissä puutarhaa ja kotona. Olen hirmuhuono sietämään keskeneräisyyttä ;) Viherrakentaminen ei ole mitään kevyttä sipistelyä, eikä kotonakaan oltu päästy vielä mihinkään sipistelyvaiheeseen ;)

Loppukesään mennessä oli kiveyksiä tehty sekä terassi. Talo maalattu ja huonokuntoinen varasto purettu sekä kasvarin pohja valmistunut. Kesän mittaan istustusalueita valmistui ja pikku hiljaa piha näyttää paremmalle. Ei ihan huono saavutus kun lomatkin on aikas vähissä ;)

Toki nautin fyysisestä ulkotyöstä sekä iloa tuottaa myös nähdä muutokset kotipihalla....





Ensi kesä on taas hieman erilainen. On tulossa vuorotyökesä, sillä olen jo joku aika sitten päättänyt jatkaa sijaistamista ikäihmisten palvelutalossa.

Mökkipuutarhaan en siis pääse joka viikonloppu, mutta arkivapailla saa puuhastella kotopihalla ihan rauhassa. Mökkipuutarha pärjää pitkiäkin aikoja ihan omillaan (toki riippuu miten tarkka on, minulla tähän kuitenkin melko rento ote). Keväällä pitää kitkeä kunnolla ja heitellä lannoitetta hieman. Luonto hoitaa kastelun, harvemmin kuivuus vaivaa meitä täällä Suomen maassa. Siinä suhteessa mökkipuutarhan kasvit ovat osuneet ihan kohdalleen. Kesäkukkaruukkuja en ole sinne laittanut, sillä ne kyllä kuivaisivat koppuraksi ;)





Hyvää loppuviikkoa!



32 kommenttia:

  1. On kyllä hienot pihakuvat, näkyy että olet ammattilainen. No vaihtelu virkistää töissäkin. Näyttää mullekin tulevan nyt ihan erilainen kesä töissä vanhusten parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, minun oma tyyli on hyvin rönsyilevä ja rento. Jotkut siitäkin tykkää.
      Olen itse ollut aina kiinnostunut puutarhan koristekasveista, varsinkin perennoista. Ja oman puuhastelun kautta on oppia lisää tullut, eipä niistä puutarhakoulussa muuta juuri opeteltu kuin tietyn määrän tunnistaminen.
      Hyötykasvien viljelystä en tiedä juuri mitään, ja sitä haluan nyt opetella täällä kotipihalla.
      Jep, vaihtelu virkistää:)

      Poista
  2. Kas kas - hoitoalalla ja puutarhapuolella vuoroin minäkin! Sulla on ihana paratiisi ja rinne tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman. Tähän aikaan vuodesta kaipaa jo kiivaasti vihreyttä ja vehmautta. Kesän mittaa silmä turtuu, mutta keväällä kaikki on uutta ja ihanaa. Vihreän sävyjäkin on ihan hurjasti, mutta se tasottuu kesän varttuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, no kappas vaan :)
      Tosiaan puutarhurin työt on niin kausiluonteisia, että jo useampi vuosi sitten kouluttauduin lähihoitajaksi. Olenkin ollut siitä asti oikeastaan enemmän tuolla vanhuspalveluissa töissä. Silloin tällöin taas puutarhapuolen kesät.

      Mökkipuutarha on melkoinen mielenrauhan paratiisi, sekava ja sinnepäin tehty rinnetontti :D Mutta eipä taida kotitonttikaan kovin selkeä olla. No, tasaisempaa kylläkin ;)

      Poista
  3. Saitte kyllä todella paljon aikaan yhden kesän aikana! Puutarhahommissa on pakko sietää ainakin jonkun verran keskeneräisyyttä, sillä mikään ei valmistu hetkessä. Isekin tykkäisin saada nopeasti valmista aikaan, mutta nyt tulee jo terveys vastaan, eikä pysty enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tavallaan puutarhani ovat aina kesken, mutta se ei sinänsä haittaisi jospuutarhan raamit on jo kohdallaan. Kotosalla kun vaan oli sitä suttua ja sälää kovin paljon. Mökilläkin on ne omat törkynurkkansa, mutteivat ne niin häiritse kun muutoin on rehevää.

      Poista
  4. Mahdottomasti olette kesän aikana saaneet tehtyä. Piha näyttää upealta!

    Meillä on omakotitalon piha ja mökkipiha, joka on vanha maalaispiha, välillä tuntuu, että jompi kumpi on ihan rempallaan:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pihan pitääkin olla aina vähän kesken ;)

      Poista
  5. Ihania nuo molemmat puutarhasi💚 Minäkin olen nyt päässyt tekemään ihan oikeaa liuskekiveystä lammikon ympärille. Homma on tosiaan raavasta työtä, selkä huutaa hoosiannaa, mutta mieli on niin iloinen 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lammikostasi tulee varmasti kiva :)

      Poista
  6. On hyvä, jos voi valita tyänsä. Viimme kesä oli varmasti raskas, kaikin pualin. Fyysiset tyät päivisin ja sitte samaa kotona. Saitta kotona aikahanki viälä nii palio. Sulla onki kiva kesä - saat kasvarin!
    Ai jestas, ihana tua ensimmääne kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on todella ihanaa saada se kasvari!!!!

      Poista
  7. Hienosti olet saanut viime kesänä puutarhatöitä vietyä eteenpäin ja järkevä päätös, että mökillä ei ole ruukkuja. Minä onneton olen hössännyt niin, että sekä täällä kotona ja kesäkodissa on ruukkuistutuksia.
    Siinä sitten on sukkuloimista kun kesällä olen aina väärässä paikassa ja väärään aikaan.
    Toivotaan hyviä ja kauniita ilmoja ensi kesälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vuorotöissä ollessa mökkipuutarhani saattaa olla viikkoja oman onnensa nojassa, joten enpä voi ruukkuja laitella ;)

      Poista
  8. Minusta saitte kotipihanne harvinaisen hienoon malliin ja tosi nopeasti. Monelta vastaava suoritus vie vuosia. Ja kuten olen aiemminkin sanonut, mökkipuutarhanne on hyvin luonnollisen ja aistikkaan näköinen. Ammattilaisen kädenjälki näkyy ja pelkästään hyvässä mielessä.
    Minä en siedä laisinkaan keskeneräisyyttä, mutta puutarhassa siihen törmää jatkuvasti ja tavallaan siinä on puutarhaharrastuksen viehätys. Mahdolliset virheet voi korjata ja suunnitelmia voi muuttaa. On myös pakko hyväksyä monenlaiset itsestä riippumattomat esteet ja rajoitteet. Kasvattaa kummasti luonnetta ja erityisesti keskeneräisyyden hyväksymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuolla töissä taas pihat valmistuu suitsaitsukkelaan, koneet myllää ja kiveykset tehdään. Istutukset ja kuorikatteet. En kyllä itselleni niin haluaisi, sittenhän jäisi minulle vain kitkeminen. Jonkunlainen keskeneräisyys on kivaa (kotipiha niin pahasti kesken että se ärsytti) ja pikkuisen saa sitten säätää ja tuumailla. Se on puutarhan antia se, ei pihan tarvitsekkaan olla koskaan ihan valmis ;)

      Poista
  9. Mökkipuutarhasi on upea, niin rehevä ja siisti, samalla kuitenkin niin luonnonläheinen, tosi kaunis. Kaunis on myös kotipihasi, oottepa olleet ahkeria! On varmasti vaikea valita kahden erilaisen ammatin väliltä, mutta onhan se työ sitten vähän erilaista kuin vapaa-aika ja harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oikeastaan niin vaikea valita ole. Viihdyn hyvin kummassakin ammatissa, mutta hoitotyön ajoittainen henkinen kuormitus ja vuorotyö käyvät välillä raskaiksi, silloin koen että on hyvää vaihtaa vähän kuvioita :)

      Poista
  10. kauniita kuvia. Vuorotyössä on omat hyvät ja huonot puolensa. Arkivapaat on kivoja mutta työajat ei välttämättä ole aina sellaiset kuin haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kauniina päivänä vähän ketuttaa lähteä iltavuoroon :D

      Poista
  11. Tosi kauniit pihakuvat. Jos resurssit ja asiakkaiden kunto sallivat, niin sosiaali-ja terveysalallakin pystyy mahtavasti hyödyntämään puutarhurin oppeja. Mielettömän iloisia ilmeitä näkyi opintojen aikana ohjaamassani ikääntyneiden ryhmässä jossa mm. maalattiin ruukut ja istutettiin niihin pelargoneja ja kylvettiin perinteisiä kesäkukkia palvelutalon pihaa koristamaan. Niistä riitti juttua kin oikein urakalla kun viettivät muistoja mieliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä se puutarhatouhu minullakin rönsyilee sinne työpaikalle. Muutama vuosi sitten muokkasimme yhden entisen vanhan istutusalueen kuntoon. Me hoitajat toimme siihen paljon perennoja, minäkin mökiltä useita kiikutin. Kukkasipuleita istutettiin asukkaiden kanssa yhtenä syksynä. Siinä on asukkaiden kiva kauniina päivänä istuskella ja kukkia katsella.

      Nykyään vaan valitettavan moni uusi palvelutalo on vailla pihaa. Parkkipaikkaa ja asfalttia heti ulko-ovelta lähtiessä. Ne rakennukset ovat surullisia säilömispaikkoja.....

      Poista
  12. Noi sun pihat ovat kyllä niin hienoja, että mielelläni niiden kehitystä seuraan!

    VastaaPoista
  13. Oi että on kauniita kuvia, ihan näissä sielu ja silmä lepää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvät kuvakulmat, ei törkynurkat näy ;)

      Poista
  14. Paljon ootte saaneet aikaan, siitä huolimatta, että töissä on tehnyt samoja hommia. Mulla on edessä kans erilainen kesä, kun lähden kokeilemaan siipiäni viherrakennusalalla mieheni maanrakennusfirmaan. Rohkaisevaa lukea, että ei se oma piha välttämättä jää ihan hunningolle, vaikka sanotaankin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Mukavaa tulevaa erilaista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viherakentamistöiden kautta tulee itselle jonkunlainen kokonaiskäsitys ja ehkä sitä kautta helppous oman pihan laittamiseen. Tosin itse olen boheemi ja välillä menee pipertelyksi :D
      Mukava kesä sinulle tulossa!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät!
      Mökkipuutarhaa on tosiaan tehty monta monituista vuotta ruisvoimalla ja pienellä budjetilla. Ei sitä ihan alussa oikein osannutkaan, siinä se sitten muotoutui, jotkut kohdat kivoja ja jotkut ei niinkään ;) Myöhemmin tehdyt kohdat kuten metsäpuutarha näyttävät kivemmille kuin alkuajan pipertelyt ;)
      Kotipiha on taas niin nuori tapaus, että kyllä sekin pikkuhiljaa paranee :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...