20. helmikuuta 2017

Uutta multaa ja pelargonian pikkutaimia

Näyttää siltä että loput talvetuksessa olleet pelargoniat taitavat selvitä kevääseen. Vielä siihen on matkaa, mutta ihan lupaavalta tuntuu. Pelargoniat ovat tuossa eteisen ikkunalla, ja lämpötila on siinä vain hieman muuta huoneistoa viileämpi. Talviaikaan olen joutunut niitä suhteellisen useasti kastelemaan. Vihreitä ne ovat koko ajan olleet, pimeinpänä aikana niissä oli vain muutama lehti.

Nyt istutin pelargoniat uuteen multaan. Itse olen laittanut ne kesäkukkamultaan, muitakin vaihtoehtoja on, mutta olen ollut tähän ihan tyytyväinen. Tykkään käyttää niille saviruukkuja, jotenkin se on vain kiva niin ;)

'Lasse'
Pelargonia 'Lasse' on viime vuonna kasvatettu messuilta ostamastani pikkutaimesta. Se on valkoinen ja kasvutavaltaan topakka. No, nyt tietysti vähän harvanlainen, mutta eiköhän se siitä korjaannu.

Viime vuonna ostin messuilta ja puutarhamyymälästä pelargonian pistokastaimia, ja ne onnistuivat hyvin. Osa on talven jälkeen hengissä, mutta muutamia tappioitakin tuli. Sehän olikin hyvä syy hankkia nyt muutama uusi pistokas :)


Pikkutaimet laitoin vielä taimimultaan, mutta ihan ruukun pohjalle laitoin vähän terästystä luonnonlannoiterakeilla. Tänne ne pääsivät muiden pikkuisten joukkoon.

Ostin myös yhden isomman yksilön. Siinä on nuppukin:)

Talven yli säilyneistä pelakuista tulee muuten melko rakkaita. Jonkinlainen hurahdus kait tämäkin. Näiden kanssa on oikeastaan kiva puuhastella ja kokeilla minkä saa säilymään talven yli. Olen vasta toista talvea näitä säilyttämässä, eikä kaikilta tappioilta välty. Ne selvinneet tuovat kuitenkin melko lailla iloa ;)

Siitä se alkaa pelargonioiden kevät. Toivottavasti ;)

20 kommenttia:

  1. Tottakai alakaa, sitähän ei tartte eres epäällä :) Pelakuut ja saviruukut, ne vaan jotenki kuuluu yhtehen. On aina kuulunu.
    Muutaman kasvin menetys silloon tällöön, kuuluu kans tähän harrastuksehen. Tuloo tilaa uusille kokeeluulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eihän sitä mitään uskaltaisi edes kokeilla, jos epäonnistumista pelkää ;)

      Poista
  2. Pelargoniat on ihania! Tänä talvena mulla ei ollu yhtään talvehtimassa, mutta kevään tullen täytyy kyllä hankkia muutama ja koittaa josko onnistuisi talvetus. Saviruukku on kaunis Pelargoinian kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alussa tämä talvetus minullakin on. Kaksi vanhinta ovat olleet hengissä jo kaksi talvea, ja näitä viime kesän ja kevään hankintoja nyt tahvehtimassa.

      Poista
  3. voi kun katson noita omiani, ei näytä ihan kyllä noin vihreiltä :D pelakuu rakkaus vain on niin <3 samaan kuuluu nuo saviruukut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole muuta paikka kun tuo eteinen, ei kellaria, ei autotallia, joten siinä ne on pidettävä :)

      Poista
  4. Pelaguusi näyttävät varsin hyväkuntoisilta. Ja tuo veranta on niin upean valoisa paikka, että pian ne siellä pörhistyvät kevätauringon myötä. Ennen en niin kovin välittänyt saviruukuista. Häiritsi, kun ne eivät pysyneet siisteinä. Nyt ne ovat ainoa oikea ruukku pelaguille. Ja muutenkin tykkään saviruukuista ihan vaikka pinottuina johonkin kohtaan pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin mukamas alussa häiritsi kun ne eivät pysyneet siisteinä, mutta nyt ajattelen että se kuuluu asiaan :D

      Poista
  5. Ymmärrän täysin hurahduksesi! Sillä voi olla vakavat seuraukset... :) Pelargoneille ainut oikea ruukku punasaviruukku, vähän harmittaa ettei oikein löydy muita kuin noita perusversioita. Kaipaisin hieman enemmän vaihtelua. Ihana paikka tuo kuistisi, aivan täydellinen pelargoneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuossa ne on pidettävä kun ei ole kellaria, eikä autotallia :) Huone saisi olla viileämpi, mutta näillä mennään.

      Poista
  6. Oijoi, tuosta se kevät kyllä jo alkaa! Punasaviruukut ovat kauniita, vallankin hieman patinoituessaan. Hyvännäköisiä ovat pelargoniasi, itselläni ovat vähän huonommassa kunnossa.

    VastaaPoista
  7. Pelaguut ovat sinulla hyvän näköiset Minä tänään muutaman nostin ylös kellarista jätin viellä toiset odottamaan aurinkoisia päiviä tilan puutteen vuoksi. Hyvin ovat kaikki säilyneet hengissä:)

    VastaaPoista
  8. Näyttävät hyvinvoivilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että myös pysyvätkin :D

      Poista
  9. Hienoa että pelargoniasi ovat hyväkuntoisia. Kaunista kukintaa odotettavissa kesällä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihania! Mulla ei ole tällä hetkellä kuin yksi, onneksi se näyttää selvinneen talvesta. Ehkä minäkin uskallan hurahtaa pelargonioihin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan muuta, pelargoniahurahdus on vallan mukavaa!

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...