17. heinäkuuta 2016

Villiä vihreää menoa

Olen ollut pari viikkoa lomalla, ja nyt huomenna sitten alkaa työt. Olimme reissussa Hollannissa ekan viikon ja muutaman päivän tuusasimme kotosalla. Loput kolme lomapäivää vietimme mökillä. Siinähän se pari viikkoa sitten menikin. Kyllä voisin lomailla vielä ainakin kuukauden lisää ;)

Mökillä emme ole käyneet niin usein kuin keväällä ajattelin. Melkoinen rehevyys siellä olikin vastassa, osa rehevyydestä oli tottakai rikkoja :) Muuten puutarha on korjaantunut melko hyvin. Osan tyhjistä kohdista korjasin keväällä, osa kylväytyy ja paikkaantuu omillaan.

Puutarha alkaa olla melko vanha ja talvesta selvinneet istutusalueet täynnä, joten ei sinne hirveästi rikkoja mukaan mahdu.(Tai sehän on suhteellinen käsitys. Joku voisi ajatella että onpa kamala sotku ja työmäärä) Toki siistin puutarhaa melko paljonkin, mutta sillä lailla rennolla otteella. En ole mikään hirveän tarkka nyplääjä siinä hommassa, vain niin että yleiskuva on siisti ;) Eikä tälläisen mökkipuutarhan omistajan kannatakkaan olla mikään tarkka, siitähän saa hirmuisan stressin itselleen :D
Kuvassa näkyvän kapean hoitopolun tein jo viime syksynä,
sillä tämän ison alueen hoitaminen oli ärsyttävää kasvien tallomista :)




Rinteen hippipuutarhassa ei tänä vuonna parhaita hippejä näy. Viime kesänä tämä kohta näytti aivan toisenlaiselta upeine sormustinkukkineen. Onneksi niiden siementaimia kasvaa siellä täällä ihan kiitettävästi, joten ehkäpä taas ensi vuonna niitä pääsee ihailemaan.



Turveharkkoalueella on vielä kaljuja ja kituisia kohtia. Täytyy loppukesällä vähän jakaa taimia täälläkin.


Satoi tai paistoi isännän tekemät luonnonkiviportaat näyttävät aina hyvälle ;)

Melko kosteaa on ollut ja todella rankkoja kuuroja on tullut. Voisiko toivoa että tulevat viikot olisivat hieman kuivempia? ;)
Hollannin reissusta täytyy laitella postausta kun ehdin katsoa kuvat kunnolla läpi.


Hyvää viikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Vehreältä ja vihreältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mökkkipuutarhassa ei juuri kukkien ilotulitusta ole ;)

      Poista
  2. Upealta näyttää, niin vehreää ja kaunista.

    VastaaPoista
  3. Todellakin upean rehevältä ja vehreältä näyttää puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joissakin kohdissa on vielä korjaamisen varaa talven jäljeltä.

      Poista
  4. Kaunista ja vehreää. Ihanat polut!

    VastaaPoista
  5. Ihana kaari köynnöksineen.....niinku kaikki muukki. Nua kiviportahat on nii komiat! Täyrelliset mökille ja monehen muuhunki paikkaha. Kimikkiki näyttää tyäntävän jo kukkavanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kivi sopii hyvin tänne metsäiseen puutarhaan.

      Poista
  6. Olen ihaistellut ennenkin ja ihastelen taas miten kauniisti puutarhasi limittyy ympäröivään metsään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritetty on luoda häilyvä raja puutarhasta luontoon, joissakin kohdissa se on onnistunut.

      Poista
  7. Samaa toivon: hieman kuivempaa kiitos! Oikessa olet:luonnonkiviportaat ovat tosi hienot! Muutenkin pihassasi näytti varsin siistiltä ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yleiskuva on siisti, mutta tarkempaa syynäystä ei kestäne ;)

      Poista
  8. Tykkään myös noista luonnonkiviportaista ja pihapiirisi rehevyydestä.

    Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  9. On se vaan niin kaunis tuo mökkipihanne. SOpivasti vehreä ja kuitenkin hoidetun näköinen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos näistä upeista puutarhaelämyksistä kuviesi kautta :) Kauniisti olet kasveja sommitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarpeeksi harrastin taimikaruselliä niin löysiväthän ne paikkansa, tai joskun vaan nostan kädet ylös ;)

      Poista
  11. Onpa kaunista, kiitos kuvien jakamisesta. Niin vehreää ja kaikki niin siistiä. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Kaunista ja vehreää. Metsä- ja rinnepuutarha parhaimmillaan.
    Tänä kesänä ei sormustinkukilla juhlita. Yksi ainokainen kukkii parhaillaan pihassani, mutta niitä siementaimia on runsaasti. Jospa sitten taas ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensi kesänä, ihan varmasti!

      Poista
  13. Tuollainen vehreä ja runsas piha hoitaa itse itsensä. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tavallaan. Hurjimpia rönsyleinikki kasvustoja täytyy kitkeä tarkemmin silloin tällöin ;)

      Poista
  14. Sinun mökkipuutarhasi on kyllä jotakin niin kaunista ja upeaa! Silmä suorastaan lepää kuvissa. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...