5. kesäkuuta 2016

Kesäkukkamaa ja muita kuvakulmia

Kesäkukkamaan hyötykasvien määrä tulee jäämään tänä vuonna minimiin, kuten aiemmin mainitsin. Tälläisellä keskeneräisellä tontilla on niin paljon siistimistä, uuden tekemistä ja jo tehtyjen juttujen viimeistelyä, ettei aikani taida riittää hyötykasvien viljelyyn. Jotain siellä sentään on puuhasteltu ja yritetty laittaa kivaan kuosiin.
Chilit suojasin harsolla ettei aurinko polta niitä. Nythän tuo keli vaihtui kovin viileäksi. Ylen sivuilla luki että täällä Jyväskylässä oli mitattu viime yönä 5 astetta pakkasta! Meillä ei ole onneksi ollut yöllä niin kylmä, mutta ajattelin mennä peittelemään joitakin kesäkukkia ja nuo chilit paremmin harsolla...
Chilit asuvat jokainen omassa ruukussaan, mutta sijoitin ne lavakauluksien sisään, jotta mustat ruukut saisivat olla hieman varjossa.
Koivun alla on kaksi isoa muoviruukkua. Niihin olen kylvänyt kosmoskukkaa. Ruukuissa tuli tuijia työmaalle, ja minä tietenkin hamstrasin nämä hyvänkokoiset ruukut. Roskiin ne olisivat menneet muutoin.
Kesäkukkamaalle laitoimme viime vuonna kevyen aidan ja portin estämään koiraa juoksemasta kylvöksiä nurin. Aita näyttää riittävän vain tällä reunalla, eikä vastapuolelle sitä tarvitse laittaakkaan. Iitalla on vissiin autojen vahtimispaikka täällä etupihan puolella ;)
Laakeripuu ja oliivipuu saavat olla kesän täällä kesäkukkamaalla. Tuonne aidan viereiseen tiililootan laitoin syksyllä kylmäkäsiteltävien perennojen siemeniä. Ei ole kovin siinä kehumista ;) Heittelin nyt siihen sekaan ruiskaunokin ja neidonkukan siemeniä. Ne ovat jo itäneet. Perennat saavat itää niiden lomassa, jos itävät.
Käytäville pitäisi keksiä kivat askellaatat, vähän tylsä tämä kivituhkapinta näin laajana alueena.
'Polka'
Tässä tiililootassa on kuukausimansikkaa, ruohosipulia ja yksi tarhasuolaheinä. Takana olevaa ruukkuun olen kylvänyt tuoksuherneen.

Piiankieli
Etupihan istutus lienee valmis. Luultavasti taimikaruselliä ei tarvitse kovin paljon täällä harrastaa;)

Takapihan istutusalueeseen laitoin joitakin tummansävyisiä kasveja, mm. syyskimikkiä, tummakurjenpolvea, 'William Guinness'- akileijaa ja kuvassa näkyviä 'Queen of Night'-tulppaaneja. Niiden kaverina on mm. vaaleanpunaista isotähtiputkea, morsiusleinikkiä, arovuokkoja sekä sekalainen seurakunta erilaisia akileijoja. Niin, ja varmaan muutakin ;)
Unelmatädyke on niin ihana! 

Tämän seuraksi lisää 'Queen of Night' - tulppaaneja ;)

Myös kirjavalehtinen on kaunis

Kasvattamani kelloköynnöksen kaveriksi istutin valkoisen verbenan

Meillä 'Tove Jansson'- ruusu ehti ensin

Seuraavana suviruusu. Vaikea on nyt kuvitella että tästä puskasta tulee joskus miltei parimetrinen. On melkoisen lamoava tämä alku :)

Kotikin sai kesäkuosin. Viimeinkin on huusholli siivottu kunnolla. Ikkunoistakin näkyy nyt läpi:) Pääsin ne vihdoinkin pesemään kun tuo maalaushomma on nyt kokonaan tehty.

Perhosia pöydälläkin ;)



Hyvää kesää kaikille.
Pian se lämpö tulee takaisin ;)


15 kommenttia:

  1. Kaunista. Käytiin juuri peittelemässä kurkut ja kurpitsat.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Niin nättiä sisällä ja ulkona <3 Toivottavasti pakkanen ei puraise, kävin äsken itsekin levittelemässä harsoa kurkkujen päälle.

    VastaaPoista
  3. Unelmatädyke lähtee toivelistalle. Nuo tiililaatikot on sitten kauniit,aaw!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista ja viimeisteltyä. Tiilet viljelylaatikoiden reunoina näyttävät todella hyvältä - ihan loistoidea. Lisäksi varmaan myös pitävät maan lämpimänä.

    VastaaPoista
  5. Voi, kaikkea ihanaa siellä!
    Ja tuo perhosliina on suloinen!

    VastaaPoista
  6. Paljonhan siellä on jo valmistakin. Kaikkeen ei ehdi, se on tosi asia, joka täytyy ottaa todesta. No tulipas pöllö lause :)
    Unelmatädyke on kaunis ja sopii hyvin tumman tulppaanin kanssa. Kuulepas, Tove Jansson avasi myös täällä ensimmäisen kukkansa ikinä. Ryntäsin kameran kansaa heti paikalle, jos vaikka yöski luvattu halla vie kukan mennessään.

    VastaaPoista
  7. Paljon silmälle kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
  8. Näyttääpä kauniilta. Nuo tiilialtaat ovat hienoja kasvulaatikoita. Minun suviruusuni on jätti ja leviää hurjaa vauhtia joka suuntaan, millä sitä hillitsisi :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä olet paljon kerinnytkin tekemään hyvin kauniilta näyttää:)

    VastaaPoista
  10. Nuo tiililootat ovat kivan näköisiä! Minulla on ajatuksissa vähän samantapaista tehdä ehkä mökille, jos idean saa kopioida.

    VastaaPoista
  11. Aivan mielettömän kaunis puutarha.
    Osallistu kastehelmi arvontaan mun blokiin.
    Oikein hyvää tiistai iltaa sulle.

    VastaaPoista
  12. Nyt olis uus kastehelmi kakku vadin arvonta mun blogissa.

    VastaaPoista
  13. Tosi hienot noi tiilikasvatuslaatikot. Meidän mökkipihasta löytyi kasa tiiliä, mutta tarvii ettiä ohjeita, joilla niitä patinois hieman. Onneksi on Pinterest ja sammaleenkasvatusvinkit. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...