18. huhtikuuta 2016

Taimimaailmassa kaikki hyvin

Tänä keväänä olen yllättänyt itseni melkoisesti, sillä taimien esikasvatus on pysynyt jokseenkin hanskassa. Normaalisti eteiseen olisi kannettu väliaikainen iso pöytärumilus ja sen lisäksi joka ikkunalauta olisi täynnä purkkeja. Nyt eteinen on ihan asuttavassa kunnossa, taimikasvatukset tosiaan ikkunalaudalla. Eipä niitä kovin paljon siis ole.
Tilasin paljon suorakylvettäviä kesäkukkia, joskus esikasvatin kosmoskukkiakin ja tuoksuhernettä, mutta huomasin miten nopeasti uloskylvetyt saavat muut kasvussa kiinni, niinpä varsinkin tilan puutteen vuoksi olen luopunut niiden esikasvatuksesta.
Joitakin perennoja ajattelin kylvää kesällä. Jonkun verran kylmäkäsiteltävien perennojen siemeniä kylvin myöhään syksyllä kesäkukkamaalle.

No, ei nyt ihan pelkillä ikkunalaudoilla kasvit kuitenkaan ole.
Kelloköynnökset kurottelevat keittiönpöydällä.

Latvoin niitä jo joku aika sitten.
Nyt kiusaan niitä kääntämällä latvanhuipelon varovasti alemmas tuen ympärille.

Chilit näyttävät yllättävän pirteiltä.

'Vampire' lajikkeen lehdissä on jännä violetti sävy

Riippalobelia 'Saphir'

Näyttää siltä että saan onnistumaan muutaman tähkälaventelin.
Kylvös oli jääkaapissa 3 vk kylmäkäsittelyssä, ja sen jälkeen kylppärissä. Itää hyvin epätasaisesti, joten alussa luulin että saan vain muutaman itämään ;)
Messutuliaiset 'Felix' ja 'Selma'

Toinen lomapäiväkin meni mukavissa merkeissä.
Takana talvettamani 'Inspire Pink'


Emalikannu löytyi jo aikaa sitten kirpparilta. On ollut maljakkona, nyt se pääsi toimittamaan kastelukannun virkaa.


Taimimaailmassa siis kaikki hyvin tällä erää, saas nähdä jatkossa ;)


34 kommenttia:

  1. Hyvinvoivan näköisiä! Ja isoja!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttava näky tuo taimimaailmasi!

    VastaaPoista
  3. Kelloköynnöksesi ovat jo valtava pitkiä ja muutkin hyväkuntoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset ovatkin yllättäneet :)

      Poista
  4. Hienot kasvatukset sinulla, varsinkin tuo kelloköynnös hyvässä mallissa, ja lobeliat, pelargoniat ja kaikki:)

    VastaaPoista
  5. Pelakuut kauniissa rivissä odottamassa kesää :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun taimimaailmassa kaikki on hyvin. Hienossa rivissä pelakuut. Siinä ne odottavat ulos pääsyä. Näistä saat paljon iloa kesällä.

    VastaaPoista
  7. Siellä alkaa olla valmista. Komeat taimet.

    VastaaPoista
  8. Elinvoimaisia ovat taimesi!

    VastaaPoista
  9. Hiukan kateellinen olen tuosta taimai pursuavasta ikkunalaudasta. Meillä on kissa varannut kaksi kolmasosan ikkunalaudasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme ettei Iita-koira ole saanut vielä yhtään taimea alas, sen verran innokkaana hyppää ikkunasta katsomaan :)

      Poista
  10. Hienoja ja hyvinvoivia kasveja siellä! Ja maltillisesti todellakin:)

    VastaaPoista
  11. Hyvän näköisiä taimia :) Peukut maltillesi :)

    VastaaPoista
  12. Hyvännäköisiä taimia sinulla. Liityin lukijaksi. :) http://kasvimaaelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Ihana pelargonirivi! Miinulla ei kosmoskukat viime kesänä kasvaneet suorakylvönä, joten päätin kokeilla esikasvatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä olikin melko kolea. Etsin silloin niille mahdollisimman lämpimän paikan.

      Poista
  14. Toisilta tuo vaan käy. Mahtavia ja hyvinvoivan näköisiä taimia sinulla, itse en voi kuin unelmoida tuollaisten kasvattamisesta, kärsivällisyys kun ei tahdo riittää kaikkeen siihen koulimiseen ja kasvun ihmeen odottamiseen. Taitolaji tuo, jos mikä. Mukavia kevät päiviä sinne.

    VastaaPoista
  15. Tanakat taimet ovat! Mun tuppaa olemaan aina sellasii ruipeloita.
    Nyt en olekka laitanu olleenkaan esikasvatuksia kun päätin tehdä rojektit loppuun..

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)