13. joulukuuta 2015

Kirpparilöytöjä

Tuli käytyä parilla kirpputorilla, kävin eräällä itsepalvelukirppiksella sekä SPR:n kirpputorilla. Jälkimmäisestä tykkään erityisesti siksi että siellä on tavarat siististi eri osastoilla. Olikin muutoin aika antoisa reissu tällä erää. Joku varmaan muistaa kirjoitukseni karhula-keittiötölkeistä. Tällä erää vastaan tuli yksi pieni litran karhula-tölkki, pyöreä iso ilvestölkki sekä pari apilakuviosta Riihimäen tölkkiä. Noihin apilakuvioihin en ole törmännyt aiemmin, enkä pyöreään ilvestölkkiin, joten en voinut niitä sinne jättää. Tässä postauksessa tulee pari samaa kuvaa kuin edellisessä, mutta näistä kuvista näkee millaisia löytöjä teinkään, siis omasta mielestäni ;)

Netti on tietoa pullollaan, silti tykkään kirjoista. Löysinkin oikein mukavia puutarhakirjoja.
Keittiöpuutarha kirjaa selatessani tulin siihen tulokseen että tonttini on liian pieni ;)
Hei, tässähän on jotain samaa ;)
Ruukkukasvatuksia aionkin kokeilla, tässä keräkaalia :)
Kukoistava puutarha -kirjassa viehätti tämä pyöreä nurmikko ympäröivine kasvineen.
Kirja oli suomennettu brittiläisestä teoksesta (esim harvemmin bambua kasvattelen), mutta kivoja kuvia siinä on, kunhan vaan vaihtaa kasvit kotimaahan sopiviksi.
Löysin pari koristetyynynpäällistä sekä perhoskuvioisen kaitaliinan
Kaitaliina sopii kivasti sinisävyiseen keittiöön. Niin, sitten kesällä :)
Tätä tölkkiä ei ole kirpparilla ennen tullut vastaan. Kipuilin vähän hintaa,27e, mutta menee se raha turhempaankin:)
Muut löytämäni keittiötölkit olivat alle kympin, osa reilusti.

Kaksi litraa tulppaaneja :)
Apilakuvion ;)

Kolme litraa käpyjä, tosin vajaata on ;)
Litra pipareita, siis jämät jäljellä ;)
Niin, että saako noita piparinjämiä?



Mukavaa viikkoa kaikille!


35 kommenttia:

  1. Olipa hyviä löytöjä! Minäkin kävin just äsken naapuripitäjän kirpparilla ja muutamat joulupallot lähti mukaani. Tuunaan niitä yhden kivan ohjeen mukaan.Mulla on noissa isoissa lasipurkeissa keräämäni leivosvuuat ja toisessa piparimuotit, kolmannessa pieni kuusi joulutunnelmaa tuomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,nämä purkit on kivoja. Niissä voi säilyttää vaikka mitä :)

      Poista
  2. Minustakin tuo pyöreä nurmikko näyttää kivalta. Mutta hyviä ostoksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja löytöjä! Mulla ei ole kuin yksi tuollainen lasipurnukka, siinä on tuikkuja, helppo napata käyttöön ja täydentää, kun tyhjenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykäistyin näihin todella :)

      Poista
  4. Onpas sinulla ollut hyvä kirpparireissu. Kivoja tavaroita olet löytänyt. Minäkin tykkään lueskella puutarhakirjoja, vaikka netistä löytyy asiaa vaikka millä mitalla. Hyvää kolmatta adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakirjoja on kiva selailla uudelleen ja uudelleen :)

      Poista
  5. Hyviä löytöjä, eikä 27 euroa "design-maljakosta" ole mikään hinta. Iso Aalto-maljakko maksaa monin verroin enemmän, kirpparillakin. SPR:n kirpparit ovat tosi siistejä ja niissä on helppo suunnistaa esim värin mukaan. Kirpparit ovat suosittuja ostospaikkoja, joten miksi niistä ei tekisi samalla myös kutsuvia.
    Selailun kirjastossa tuota samaista puutarhakirjaa ja ihastuin pyöreään nurmikkoon. Siinä olisi ratkaisu ihmiselle, joka ei isoa viherplänttiä pihalleen halua. Näyttävä ja helppohoitoinen.
    Toinen niin odottaa herkkupalaa, anna nyt yksi pipari hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja eihän noita purkkeja enää valmisteta, että senkin puolesta hintansa väärti :)
      Tuollaisen pyöreän nurmialueen voisi ehkä ajatella tontille. Sillä lailla kasvillisuuden ympäröimäksi, että siinä olisi vain kulkuaukko. Se olisi ehkä hauska ja yllätyksellinen. Tämä täytyisi olla suhteellisen tasaisella kohdalla. Täytyypä tuumailla.

      Poista
    2. Ai niin, kyllähän sitä piti välillä karvakaverillekin jotain naposteltavaa tarjota :)

      Poista
  6. Ihanat löydöt. Varsinkin tuo Pirkko Kahilan kirja mahtaa olla hyvä, hänellä on usein laatuteoksia. Olen ihan kade tuosta perhospöytäliinasta. Itsekin ostelen kirpputoreilta vanhoja käsin kirjailtuja liinoja, ajatella mikä homma jollain käsityöihmisellä on ollut liinan koristeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin tuosta liinasta ihan samoin. Tarkka ja kova työ on, siksi arvostan sitä :)

      Poista
  7. Vaikka netistä löytyy vaikka mitä, nii miäli rauhoottuu paremmi kattelles ja lueskelles kirioja tai lehtiä. Aivot saa varmasti koneelta liikaa valua.

    VastaaPoista
  8. Kivoja löytöjä oletkin löytänyt kirparista. Ja nuo puutarha kirjat ovat hyviä
    SPR:n kirpparit ovat siistejä ja avaria :)

    VastaaPoista
  9. Hienot löydyt ja tuo iso Riihimäen lasipurkki on ihana! Ja, edelleen tykkään tasapäisesti asetetuista tulppaanikuvastasi :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Puutarhakirjoja ei kait koskaan voi olla liikaa!

    VastaaPoista
  11. Kaunista kukkaloistoa täällä. kohta on se tuöppaanien aika, kuhan joulutähdet ja hyäsintit on kuihtuneet, jouluruusu on kaunis, vaikkei sitä jouluna liiemmin osteta. T. sanosekukkasin blogista

    VastaaPoista
  12. Netti on tosiaan pullollaan tietoa, mutta ei perinteistä kirjaa voita mikään! Puutarhakirjoja on mukava selailla ja lukea aina uudestaan ja uudestaan. Ja nuo lasipurkit, ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niihin syventyy ihan eri lailla kuin esim netin kuvahakuun ;)

      Poista
  13. Hyviä löytöjä! Ihanat nuo joulunpunaiset tulppaanit kauniissa purkissa!

    VastaaPoista
  14. Kirpparit on kivoja paikkoja, toisinaan tekee todellisia löytöjä!

    VastaaPoista
  15. Upeita löytöjä sinulla. Erityisesti ihastuin tuohon pyöreään Riihimäki-lasipurkkiin. Olen myös addiktoitunut samoihin lasitölkkeihin, niistä oli mukava tehdä erilaisia jouluasetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on ne niin kivoja ja etenkin monikäyttöisiä :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...