15. syyskuuta 2015

Jep, olen olemassa... ;)

On ollut harvinaisen pitkä blogihiljaisuus päällä. Ja harvinaista kyllä, en ole juuri valokuvannutkaan, vain satunnaisia pikaisia otoksia, joiden tarkennuksetkin on olleet pielessä.
Jotenkin on ollut outo vaihe menossa. Tunne siitä ettei ole ollut mitään annettavaa kenellekään, siis sellainen omituinen tyhjyyden tunne. Työ kuluttaa tällä hetkellä enemmän kuin yleensä, joku outo vaihe senkin suhteen.
Luin jotain nettijuttua bloggaamisesta, ja siitä sai sellaisen kuvan että bloggaajan täytyy olla aina pirteä, positiivinen ja iloinen. Jaa, no, minä en ole :)

Jotain pientä olen puuhastellut kotopihalla viime viikkojen aikana. Tässä satunnaisia sepustuksia niistä.

Ruusutarha sai lisäystä, istutin sinne Easy elegance ruusun nimeltä 'Great Wall' sekä 'Sointu' - tarhakurtturuusun.
En ole jaloruusujen (ryhmäruusujen) suuri ystävä, joten melkein tässä sanani söin. Toisaalta sanotaan että Easy elegance ruusujen kasvutapa on pensasmainen, joten nähtäväksi jää ;) Nämä ovat kuulemma omajuurisia ja kestäviä. Tässä hieman infoa kopioituna Tahvosten sivuilta:

"Easy Elegance® -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.
Valikoiman ruusut on jalostettu amerikkalaisella Baileyn taimistolla. Siellä talviolosuhteet ovat lähes samat kuin Suomessa. Jalostustyön aikana kasveja ei ruiskutettu härmää eikä mustalaikkutautia vastaan. Näin vain kestävimmät taimet jäivät jäljelle.
Easy Elegance® -ruusut ovat terveitä, tasakokoisia ja kaunismuotoisia. Ruusut ovat omajuurisia, joten ne eivät tee villiversoja. Nyt jokainen voi nauttia koko kesän kestävästä runsaasta ja värikkäästä kukinnasta, ilman pikkutarkkaa hoitamista." 

Hyvältä vaikuttaa, varsinkin tuo "ilman pikkutarkkaa hoitamista". Näillä saisin ruusutarhan loistoa jatkettua. Taimi ei ollut kovinkaan halpa, joten mikäli tämä meillä pärjää ja kukoistaa, hankin niitä pari lisää.

Sointu-ruusu kasvaa etupihalla, ja kesällä huomasin kuinka ihanan huumaava tuoksu siinä onkaan. Niinpä halusin toisen yksilön tuonne takapihan ruusutarhaan ;)
Hyvä setti, ruusut ja kuorike ;)
Kaivelua ja kompostia
Easy elegance 'Great Wall'

Meillä oli köynnöstukitehdas. Isäntä hitsasi minulle muutamia köynnöspilareita. Minusta ruoste sopii puutarhaan ja yksinkertainen pilarimalli sopii kiemurtelevan kärhön kaveriksi. Noita tukia tuli aika monta tehtyä:)


Simppeli, mutta oikein hyvä
Tällä Jackmannii-kärhöllä on vielä kaupasta ostettu liian matala tuki.
Vaihdan tuollaisen kotitekoisen sille kasvuston kuihduttua.
Hortensia 'Wim's Red' punastuu
Takapihan suureen istutusalueeseen sain vihdoinkin tuotua mökiltä komeasinikuunliljaa.
Liatris ja Endless summer-hortensia. Ihana väriyhdistelmä, ja ihan vahingossa;)


Kauniita syyspäiviä kaikille!


46 kommenttia:

  1. Niin kauniita syksyn kukkijoita, hortensiat, punatähkät ja kärhöt...
    Pensasruusut näyttävät terhakoilta myös!
    Kaunista syyskuun jatkoa ja voimia töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vielä löytyy kesän värejä ennenkuin ruska alkaa ;)

      Poista
  2. Ruusuja kannattakin laittaa, täälläkin istutettu aika monta uutta pensasruusua tälle kesälle. Vaan ompas hyviä köynnöstukia! Olen manannut noita kaupasta ostettuja, kun ovat niin lyhyitä etteivät juurikaan auta mitään. Sais olla mittaa helposti tuommoset 180-200 cm että kärhöt ym. pääsisivät oikeuksiinsa.
    Kauniit hortensiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, siksi pyysinkin miestä tekemään uusia tukia. Nämä taitaa olla lähemmäs pari metriä :)

      Poista
  3. Ei tarvitse olla iloinen ja positiivinen :)

    VastaaPoista
  4. Ehdin jo kaivata.
    Ei kukaan aina ole pirteä, positiivinen ja yltiöenerginen, en minä ainakaan. Miksi ei voi kertoa, että tänään oli hankala päivä etc.
    Kaunis köynnöskehikko ja ainakin nämä kuvat ovat jälleen sellaisia mistä pidän kuin mös kukkiesi väreistä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos
      Niin, ihan elämänmakuista bloggaamista;)

      Poista
  5. Luulen ainakin ymmärtäväni mitä kuvailet. Itsellänikin tulee välillä sellaisia tympääntymisen jaksoja, jolloin ei kiinnosta puutarha sen paremmin kuin bloggaaminenkaan. Eiköhän se ole ihan luonnollista, luulisin. Ei sitä kaiken aikaa jaksa/voi olla kiinnostunut kaikesta. Minun mielestäni omassa blogissa saa pärrätäkin ihan vapaasti, jos sattuu olemaan sillä päällä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä on ihan ok olla innostumatta mistään. Eikä se yleensä kauan kestä;)

      Poista
  6. On hyvä välillä olla vaan ja antaa aivojen levätä. Väkinäisesti tehty on harvoin onnistunutta. Mulla on myös Jackmanni liian matalasa kehikossa ja kaiken lisäksi tuli kallisti sen kun tuulipintaa tuli niin runsaasti. Sulla onkin hyvä malli ja täytyykin vihjaita kotinikkarille jospa tuon tyylisen sais...:) Lämpimiä syyspäiviä puutarhurille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näistä köynnöstuista tuli joust passeleita :)

      Poista
  7. Mukavaa kun olet täällä taas vaikkakin olen sitä mieltä, että ei blogista saa tulla urakkaan, vaan voimien ja jaksamisen mukaan. Olen miettinyt monesti sitä, että blogit todellakin antaa kaikesta melko ruuruisen kuvan, mutta miten on todellisuuden laita. Toki kauniita ja positiivisia asioita on ihana lukea, mutta joskus olisi kiva samaistua myös siihen ihanaan arkeen, joka meillä varmasti jokaisella on haasteineen päivineen. Ihania kuvia olit ottanut ja sinulla on todella kaunis puutarha. Aurinkoa sinun syksykesään <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin, elämänmakuista, iloineen ja harmeineen ;)

      Poista
  8. Olaanhan me ihmisiä kaikkine iloinemme, suruinemme, töinemme, velvollisuuksimme... ja vaikka kuinka yrittää olla Duracell, ei onnistu ainakaan minulta. Täytyy olla hiljaa ja nauttia ja sitten kun latinki on kohdallaan niin sitten taas bloggaillaan, sillain varmaan me kaikki tehdään joilla on elämä, ei kukaan voi olla niin yltiöpositiivisen tehokas ja onnellisen iloinen ja kaikki tip top, jos on niin voi voi, kohta varmaan uupuu!

    Levätään välillä, ja nautitaan, blogikaverit kaipaa, mutta jaksavat odottaa!

    Voi miten sopivia ja ihania tukia saat kaikille kiipeäville, kaupan tuet todella on tehty johonkin ihan ihmeellisiin tarkoituksiin, ei puutarhaan!

    Upeita kukkijoita ja kauniita kuvia! Jaksamista ja syysauringon säteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta, ei olla duracell täälläkään ;) Minulla oli tässä yksi vapaapäivä, ja vietin sen tv-sarjaa jostain nettipalvelusta töllöttäen. Ihmeellinen huono omatunto siitäkin. Miten hemmetissä sitä on sellainen työ- ja arkitouhuihin orientoitunut. Seuraavan kerran taidan ihan olla möllöttää hyvällä omalla tunnolla.
      Totta, nuo kaupan tuet ovat liian matalia ja aika heiveröisiä. Siirsin yhden pensaskärhölle, sopinee sille, ehkä ;)

      Poista
  9. Kivipellon Sailan sanoja komppailen, mutta kiva kuitenkin kuulla sinusta ja ihailla näitä kuvia, ne antavat ainakin minulle paljon :)
    Ja voi ihanuus noita hortensioita, tuo wim's red huutelee mua puoleensa!! Ruosteiset tuet ovat ihan parhaita, sopivat niin kauniisti puutarhaan ja kasvien kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Wim's Red oli oikeastaan isännän valinta, kiva sellainen ;)

      Poista
  10. No ei suinkka aina oo hyvii päivii..minust saa olla niinku on..se on elämää.
    Jotenki pidän siitä ett joskus joku pikkase purkkaa blogissaan..olisko pidemmän päälle jotenkin teko juttua jos kaikk olis aurinkoo. en tie.

    VastaaPoista
  11. Ei bloggaajan tarvitse olla pirteä, iloinen ym! Lähinnä ärsyttää sellaiset tekopirteät blogit, joissa ei kerrota oikeasta elämästä. Kivat köynnöstuet.

    VastaaPoista
  12. Ihanat kukkaset, kivat kärhötuet. Sulla on jo nyt tosi kaunis puutarha. Mullakin on siipi maassa. Jalka on vieläkin sökönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos
      Voi harmi, toivottavasti jalkasi saadaan kuntoon. Sehän on ollut jo aika kauan kipeä.

      Poista
  13. Easy elegance ruusussa on ihana väri ja kaunis muoto kukassa. Ja tuohon punatähkään ihastuin kun joku yksityishenkilö myi juurakkoja syyssiivousten jäljiltä. Ja vaikka olin päättänyt, ettei enää uusia kasveja tänä syksynä niin johan tuli tilattua. Tuo väriyhdistelmä kuvassasi on todella ihana.

    Miehiltä pitäisi kieltää uusien pelien hankinta, koska itsellä odottelee vielä monia valokuvia läpikäyntiä ja blogiin laittoa mutta kun mies on nyt vallannut tietokoneen. Mutta en oikeasti voi edes valittaa, koska yleensä minä valtaan koneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulle. Minua alkoi kyllästyttämään koneelle pääsyn odottelu, joten ostin itselleni halvan läppärin :)

      Poista
    2. Olen alkanut ajattelemaan tuota samaa, että jos sitä ostaisikin oman läppärin. :)

      Poista
    3. On ihan kätevää. Paitsi siirrän joskus kuvia sellaiselle ulkoiselle kovalevylle (vai mikä se on) ja se on taas isännän koneessa kiinni. Saan sitten siirrellä laitteita ja piuhoja, huoh.

      Poista
  14. hei kiva kuulla sinusta! Täällä on vähän sama blues menossa:( Tuntuu että sitä kuihtuu yhdessä puutarhan kanssa, niin tiiviisti sitä nykyään elää luonnon ja vuoden kierron mukaan itsekin. Toisaalta niin ihmiset ovat aina täällä pohjolassa eläneetkin, hyvä niin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hiljennytään pimeyden lisääntyessä ;)

      Poista
  15. Tääläki kerkes tulla jo ikävä!....Siälähän on tapahtunu vaikka mitä. Jaloruusuja ei mullakaa oo. Seuraan raportoontia tuasta sun iisistä. Hianoja tukia ootta teheny ja non varmasti tukevia. Voi vitsi ku on hiano hortessa. Mä en onnistu sitte millää nuaren Endless-hortessiooren kans. Lehtiä pukkaavat mutta eivät kuki :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Ostin tämän hortensian keväällä, joten en tiedä miten sen kanssa käy ensi kesänä. On kuitenkin kiva kokeilla jotain erilaista peruspensaiden lisäksi :)

      Poista
  16. Samantyylisiä bloggaustuntemuksia on täälläkin ollut, välillä tuntuu, ettei ole mitään annettavaa. Ihanan näköinen istuskelupaikka teillä! Muutenkin näyttää kaikki oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  17. Ruoste sopii mainioisti puutarhaan, lähes kaiken kaveriksi;)
    Miksiköhän ihmisillä on niin helposti "huono omatunto", jos välillä vain makaa sohvalla ja tekee jotain todella hyödytöntä, kuten katselee nettisarjoja? Sehän on osa normaalia arkea, ei aina jaksa olla tehokas. Kaikella on aikansa, sanotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pitäisi osata ottaa rennosti, ihan normaalia elämää se todella on ;)

      Poista
  18. Blogaaminen ei saa olla velvolisuus, sen pitää olla ilo. Väillä oikea elämä vie aikaa ja ajatuksia niin, ettei blogin kirjoitamiseen riitä aika eikä voimat. Hienot köynnöstuet ja ihana uusi ruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, silloin kirjoitellaan ja kuvataan kun siltä tuntuu :)
      Saapi nähdä miten uuden ruusun kanssa käy ;)

      Poista
  19. Ihanat kukat kuvissasi jälleen! Varsinkin hortensia on suosikkini. Ja aivan mainiot köynnöstuet, kiva isäntä sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos
      Joo, itse en osaa hitsata, joten oli kiva kun isäntä teki noita tukia ;)

      Poista
  20. Minulla on bloggaamistahti hiljentynyt viime aikoina, aika ei vaan tahdo millään riittää. Eikä puhti työpäivän jälkeen oikein mihinkään. Syksyn tulo ei auta asiaa yhtään, mutta koitetaan piristyä. Kiitos kauniista kuvistasi, ne ainakin toivat hyvän mielen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos
      Joo, aina ei jaksa, eikä ehdi ja välillä ei ole mitään sanottavaakaan. Bloggaamiseen löytyy inspiraatio sitten aikanaan :)

      Poista
  21. Kauniilta siellä joka tapauksessa näyttää! Ja nuo kuvat antoivat minulle ainakin paljon iloa.
    Huomaa kyllä itsekin, ettei aina jaksa olla luova ja tuottoisa ja arki vie oman aikansa.
    Mutta silloin on vapaus olla hiljaa, kuvaamaatta ja olematta aina pirtsakka. Ei voi olla luova, jollei välillä pysähdy ja levähdä. Ja olen huomannut, että joskus on hyvä nauttia puutarhastaan omaksi ilokseen, eikä vain blogistin näkökulmasta. Se omassa puutarhassa onkin yksi parhaista puolista, se on meidän oma leikkikenttämme ja levähdyspaikka.
    Voimia arkeen ja kaunista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puutarha on kuitenkin meille itselle ja juuri siksi siitä tulee oman näköinen ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)